perjantai 7. kesäkuuta 2013

Game Over




Jälleen on yksi lukuvuosi lusittu.

Koulujen päätöspäivän sää ainakin Ivalossa oli totutusta poikkeava: hellemassa oli leijunut Pohjois-Lapin yllä ja niinpä perinteinen vesisateen ja Petsamotuulen ryydittämä kylmä päättäjäispäivä oli etäinen muisto: ajotietokone näytti lukemaa + 28.5 kun lähdin Inariin ylioppilasta tervehtimään.

Poliisi tiedotteli toimistaan etukäteen ja hyvä niin. Sävy oli selvä: tulossa on 2000 -luvun superviikonloppu, paljon porukoita ja harmia riittämiin... Selkeä ennuste. Itsekin mietin tähän tapaan, kun takana oli muutama varsin kalsea päätöspäivä, jolloin järjestyksenvalvojista tehokkain, pohjoistuuli ja viileä yö, pitivät porukat siististi sisätiloissa.

No. Meillä on kumminkin mainio perinne: Selvä Peli tekee jotain koulujen päätöspäivänä. Näin on tapahtunut jo 11 vuoden ajan ja hyvä niin. Ensin oli Selvä Peli -laavu. Se tarkoitti sitä, että ryhmä nuorisotyöntekijöitä ja muita riittävän ennakkoluulottomia henkilöitä meni Ivalojoen rantaan päätöspäivän illaksi aikavälille klo 18 - 24. Kysyttiin poliisilta ja palopäälliköltä lupa tehdään rantsuun tulet "kun joku sen nuotion sytyttää kumminkin". Hommaa ryyditettiin akustisella kitara ja massiivisella määrällä grillattavaa: jokainen selvä sai syödäkseen.

Aika harva lopulta söi, paitsi me... Toisaalta tuo kolme kertaa toteutettu operaatio kertoi jotain: beachillä, jossa parhaimmillaan laskettiin olevan yli 350 nuorta, oli valtava aikuisen kohtaamisen tarve. Joku nuori kertoikin pikku jurrissa, että kerrankin olette siellä missä pitääkin... Hän oli muuten niitä harvoja, jotka söivät, humalatilasta huolimatta hänen analyysinsä illasta oli niin loistelias, että puoli käristysmakkaraa annettiin, kun hän niin kauniisti pyysi.

Tarve olla SIELLÄ oli siis ilmeinen, mutta sitten tuli se kerta, jolloin ei kellään ollut kivaa ja homma meni pohdintaan. Pari kierrosta vedettiin poliisia täydentävää kyläpartiointia sosiaalityöläisten kanssa, kunnes Pirkko keksi jotain erinomaista...

Oikea vaihtoehto

Elettiin vuotta 2008, kun mietiskeltiin Selvä Peli -työryhmässä ns. syntyjä syviä. Se oli juurikin Stönön äitihahmo Pirkko, joka lausui kaikkien epäilyn ääneen: ollaankohan me tekemässä koulujen päätöspäivänä sitä mikä on meidän tehtävämme ylipäänsä. Hyvä kysymys...!!! Aika nopsaan oli helppo vastata, että tuskin. Siitä oli lyhyt kiitorata uudelle tavalle lähestyä tuota ison juhlinnan prime time -iltaa: tehdään päihteetön, vaihtoehtoinen ja toiminnallinen tapahtuma kaikenikäisille Urheilutalolle ja katsotaan mitä tapahtuu....

Loistava idea. Jo ensi kokeilu toimi, porukkaa riitti ja ns. Kyyläradio Radio Inarissa tuki mainiosti sitä mitä tarjolla oli. Kyyläradion merkitys kuuden vuoden ajan on ollut iso: suora show on kertonut päätösillan tapahtumasta monipuolisesti ja muualtakin kuin Game over -näkökulmasta. Olemme halunneet tehdä asiasta helpon: voit seurata päätösiltaa halutessasi kotisohvalta. Hieno oivallus.

Jos puhutaan ennaltaehkäisystä, linjaus oli oikea. Ja nyt oli kuudes kerta. Jokainen tapahtuma on vetänyt paitsi yleisöä, niin myös tekijöitä, muitakin kuin meitä, jotka saamme palkkaa tämmöisestä. Tuntuu siltä, että kekkerillä on oma tunnustettu paikkansa. Tapahtuma on vetänyt puoleensa kokonaisia perheitä myös. Ruoka on ollut hyvää, se on riittänyt ja porukoilla on ollut tosi mukavaa. Niin nytkin, sää siis suosi ja kekkeriin osallistui lähes 300 ihmistä ja lisää kotisohvilla Radio Inaria kuunnellen.

Mahtavaa. Tapahtumasta on tullut yksi Selvä Peli -työn toiminnallisista tavaramerkeistä ja hyvä niin... Tekijöitä on motivoinut hyvä vastaanotto, vaikka päivä on haasteellinen. Minullakin oli hankalaa osallistua valmisteluihin, kun työ velvoitti piipahtamaan kaksissa lakkiaisbileissä....

Mutta itse kemuihin pääsin. Jumalat ovat säästäneet minut karaokelta, mutta Pirkko ei säästänyt. Nuorisotyön Jumalat johdattivat minut karaokepisteen vastaavan tehtäviin. Kokemus oli hieno. Ylipäänsä oli hienoa päätyä Urheilukeskukseen, aiemmat kolme kokemusta olin hankkinut Kyyläradiossa Vasatokan Mikan toimittajaparina. Kiintoisaa sekin, monia muistikuvia siitä. Vuoden 2011 sessiosta muistan lyhyen raportin räntäsateiselta beachiltä: "Päätän raporttini tähän. Studio: Katri-Helenan Katson autiota hiekkarantaa..."

Urheilukeskuksessa ei ollut autiota. Oli aika siistiä, kuuma oli Sääsuojahallin pukukopissa, hillittömän kuuma ja karaokelaitteista luovuttuva lämpö täydensi tiivistä olemista. Mutta oli kiintoisaa, karaoken suosio yllätti täysin. Ja kuinka tosissaan porukka veti, hienoa. Ja: huippua oli kun lukittiin kasiluokan poikien kanssa ulko-ovi ja vedettiin antaumuksella Doorista. Järjettömän terapeuttista. En kyllä muista milloin olisin laulanut julkisesti, tanssinut olen stagella joku vuosi sitten, kun tyttöduo Multus Torniosta pakotti... :)

No. Kaikki meni nyt muutenkin hyvin. Ruokavastaava seurakunnan Tane esitteli loppuillasta mitä jäi: kaksi pötköä maissia. Mahtavaa... Loppuillasta tempaistiin Stönö -kasvatti Eikan vetämä disko: oli hyvä tunnelma... On hyvä jatkaa tällä linjalla vuonna 2014.

Kiitos heille, jotka vapaaehtoistyöskentelivät. Panos on iso, järjestäkää itse, niin tiedätte...

Loppuillan saldo

Pääsin kotiin joskus yhdentoista jälkeen. Ajelin mutkan beachillä ja kylällä. Oli kyllä tosi hiljaista. Ei tietoakaan mistään supervilkkaasta viikonlopusta. Porukka juhli hillitysti ja ilmeisesti pääosin muualla kuin kylillä tai Ivalojokirantsussa. Näin vaikka oli 2000 -vuosituhannen superkelit.

Hienoa tämä toki. Silti mietitytti: onpa tämä hiipunut hillittömästi. Olisiko tulevaisuuden kannalta mukavampaa, että olisi edes jotain säpinää? Onko tyyntä täyden hiljaisuuden edessä? Mihin porukat
on häipyneet? Pois... Huono homma tämä.

Mutta minkäs teet...

Miettii

Skoeoe






 

perjantai 24. toukokuuta 2013

Medbörgarna's Europa: På Gränsen Torneå


 
Käytiin Torniossa. Se miksi niin on Inarin nuorisotyössä tapahtunut useasti on oma tarinansa. Kaikki alkoi vahingossa elokuussa 2001, kun minulla oli käsissä ongelma: tulossa oli Rajarock -niminen ja kuudelle bändille mitoitettu konsertti ja yhteensattumien ja peruutusten vuoksi meillä oli isohko pulma: ei ollut kuin kolme orkesteria.

Silloinen läänintaiteilija Juha sanoi ottavansa yhteyttä Tornion nuorisotoimeen ja siellä nuoriso-ohjaaja Luskuun, josko jotain järjestyisi. Käsittämättömän lyhyellä varoitusajalla herra Lusku, torniolaisen nuorisotyön ilmentymä ja tyyppi. josta pitäisi tehdä vähintään oma blogikirjoitus (tämä on etukäteisvaroitus :D ) pelasti tilanteen ja bändi hoitui. Seuraavana vuonna oltiinkin jo Torniossa sekä Haaparannalla ja loppu onkin lappilaisen nuorisotyön kuntayhteistyön historiaa. Ihan totta, sopii ottaa mallia...

Tähän palaan... Ja siihen, että torniolaisesta tyylistä sopii katsoa esimerkkiä muuallekin kuin pohjoiseen.

På Gränsen, diskuteeraus ja muuta keskimääräisesti outoa

Niin. Inarilaiselle nuorisotyölle Tornio edustaa lappilaista kaupunkimaista yhteisöä, jollaiseen Inarista nuoret häipyvät. Valtakunnallisesti tämmöistä mestaa edustaa Lahti, mutta se on toinen tarina. Torniossa opiskelee hämmentävän moni inarilainen: nuorisotyötä joen Suomen puolella Kivirannassa (helvetin HUMAK vielä kerran, kohta opiskelee vähemmän)  ja musiikkia tai mediaa Suensaaressa varsinaisella På Gränsen -alueella liki Svea mamman valtakuntaa Ruotsia. Tornion koulutustarjonta on muutoinkin ollut merkittävä mahdollistaja Lapin perimmäistenkin kolkkien nuorille: kotiin pääsy on hankalaa, mutta ei kumminkaan ylivaikeaa. HUMAKin ajettua yhteisöpedagogikoulutuksen alas, matkaa lappilainen AMK-nuorisotyöopiskelija Kuopioon tai Etelä-Suomeen. Mutta sehän on sama asia, ainakin HUMAK oy:n mielestä... Tulkoon osakeyhtiön hallitus testaamaan asian. No olkoon nyt lopulta, juna meni, tai HUMAK meni...

Mutta itse Tornio on kummajainen. Lapissa on monta kulttuurista aluetta ja Lappi on kokonaisuutena erittäin suuri maa (siteeraus: ex lopetusministeri Jukka Gustaffson). Lappi on myös luonnonympäristöltään ja kulttuurisen monipuolisuuden osalta yleisesti tiedostettua rikkaampi alue, jossa Tornionjokilaakso on ihan oma, useimmille käsittämätön alue.

Sen keskus ei ole keskellä, vaan se on eteläosassa hillittömän pitkää aluetta. Keskuksen asema on vahvistunut huomattavasti, kun muuan ruotsalainen  liikemies keksi perustaa IKEA -nimisen ostoshelvetin rajan tuntumaan Haaparannalle. Happis, kuten torniolaiset rajanaapuriaan ja nuuskakauppojen paratiisia tuttavallisesti kutsuvat, on oleellinen osa torniolaista elämämänmuotoa. Rajassa on jotain samaa kuin Tenojoessa ylhäällä. Mitä hallinnollisesta ulottuvuudesta, veneellä pääsee ja nykyisin löytyy myös siltoja. Raja vain on ja se siitä...

Pikku kaupungeilla menee periaatteessa hyvin: IKEA vetää porukoita Oulun talousaluetta ja Murmanskin seutua myöten. Nyt Raja-alueelle suunnitellaan entistäkin kolossaalisempaa kaupallisuuden rajavyöhykettä, Torniossa Rautaruukki eikun OUTOKUMPU työllistää ja vaikka Lapin Kulta meni På Gränsen kehittyy vauhdilla.

Rajalla Asetelma on ainutlaatuinen pohjoismaissa ja aika erikoinen Euroopankin tasolla. Ei ihme, että suomalaiset yrittävät ottautua loputtoman diskuteerauksen kultturiin. Onhan se ärsyttävää, kun jutellaan vaikkapa diskon toteuttamisesta, niin sanotaan, että: Vi måste nu ha ungdomsrådet's möte förrän vi vet.... Mutta: en ymmärrä enkä tunne tapaa paljoa, mutta sen verran tiedän, että diskuteerauksessa on puolensa. Kyllä kunnolla keskusteltu on sitten myös kunnolla demokraattisesti hyväksytty ja eipä tarvi kenenkään epäillä...

Torniolaakso on siis omalla sympaatttisella tavallaan kosmopoliittinen vyöhyke. Ja jokivarsihan on komea, käykääpä itse kevätulvaisen Kukkolankosken partaalla. On meinaan hieno...

Tornio on myös kiintoisa sekoitus peräpohjalaista maaseutumaisemaa ja (pikku)kaupunkimaista elämätyyliä.

Torniolainen nuorisotyö...



Torniossa tehdään laadukasta nuorisotyötä. Homma on toki ollut vuoristoratamaisesti ylä- ja alamäkien sävyttämää. Mutta isossa kuviossa viimeisen 10 vuoden aikana kaupungissa on edistytty huimasti, perussuunta on ollut iloisen nousukierteinen.

Tornion nuorisotyö on hyötynyt kaupungin koulutustarjonnasta. Nuorisotyökoulutus suoltaa toinen toistaan hullumpia uusia nuorisotyöläisiä, kaupunkiin pesiytynyt mediakoulutus tarjoaa muutakin synergiaa kuin paikallisen Radio Pron ja Tornion Musiikkitalo on kuulemma yksi pohjoiskalotin mahtavimmista kehyksistä muusikkojen ja ääniteknologien kouluttamiselle.

Jos pohdiskellaan lappilaisia nuorisotyön vetureita, kehittäjäkuntia, Tornion nuorisotoimi kuuluu ehdottomasti Top kolmoseen. Tietenkin tulee virheliikkuja ja kokeiluja, jotka jäävät kokeiluiksi, rapatessa tuppaa roiskumaan. Ihailtavan monessa asiassa Torniossa ollaan kumminkin etujoukoissa ja kehitystyötä on viety eteenpäin ennakkoluulottomasti hankerahoituksia hyödyntäen: mediakasvatus, tyttötyö, osallisuushommat, perusnuorisotyö, bänditoiminnan tukeminen, Rajalla yhteistyö... Aika omituista on sekin, että johonkin kuntaan perustetaan lyhyen ajan sisään puolenkymmentä erityyppistä nuorisotilaa, pääasiassa vanhaa kiinteistömassaa kierrättäen, mutta silti. Kaupungissa on maakunnan ensimmäinen tyttöjen tila, skeittihalli sekä bänditalo. Me sentään ehdittiin perustaa Inariin viestintäpaja ennenkuin Tornioon syntyi Nuorisotiedotuspiste Aaltonen, jossa on runsaasti samoja elementtejä kuin meidän pajassa. Murusia siis muillekin.

Mediahomma onkin yksi meitä ja Torniota yhdistävä tekijä. Vuosien mittaan yhteistyölle on löytynyt kolme tasoa: nuorisotyöntekijöiden koulutus ja ajatustenvaihto-/virkistäytymistilanteet, nuorten osallisuuskuviot sekä kansainvälinen työ. Hieno kokonaisuus, josta uskon kaikkien johonkin yhteiseen osallistuneiden saaneen jotain.

Hieno hommeli, että on jaksettu ja uskottu. Ellei niin olisi, ei olisi nähty sitä yhteistä mielenilmausta, jonka kuntiemme loistavat nuorisovaltuutetut toteuttivat yhdessä marraskuun lopulla 2012 pistäessään silloisen lopetusministeri Jukka Gustaffsonin ahtaalle Lappiin suunniteltujen ammatillisen koulutuksen leikkausvaatimusten takia. Ei olisi myöskään soitettu niin runsaasti rokkia eikä annettu solidaarista tukea Murmanskin uudelle nuorisokulttuurille, sille jonka päälle lankeaa Putinin Venäjän luoma myyttinen Ulkomaan agentin leima. Ja ihan tavalliset, ne tärkeimmät jutut: eipä tunnettaisi puolin ja toisin tosi mahtavia nuorisotyöläisiä siinä määrin kuin nyt tunnetaan... Sitäpaitsi: joka vierailulla tai jokaisessa yhteisessä nuorisotapahtumassa on opittu jotain uutta. Suosittelen  kokeilemaan muuallakin.

Niin. Ja meillähän on yhteisen tuotekehittelyn seurauksena Osallisuusmankeli... Vielä ei ole huudeltu kovin, mutta kohta huudellaan. Kunhan ensin tuotteistetaan... Siitä tulee kova juttu.

Uskoo

Skoeoe








 

perjantai 17. toukokuuta 2013

Lööpit ja ne...


 
 
 

Huolikeskustelu on palannut juurilleen. Taannoin käytiin keskustelua siitä mitä tehdä kun nuoret vastaavat kaupallisten seireenien kutsuun ja päätyvät oleskelemaan Kampin ostoskeskuksessa. Poishan ne pitää saada ja nopeasti, tietenkin, kuinkas muutoin.... Näin tehtiinkin ja näyttävästi. Ja saatiin samalla polkaistua uinumisvaiheessa ollut keskustelu käyntiin.

Vanhempainliitto jatkoi teemaa ja esitti alaikäisten ulkonaliikkumiskieltoa. Tälläkin on aiempi taustansa: paikalliset keskustelut yhteisesti sovitusta kotiintuloajasta. Ja toisaalta: nuoria on aina pidetty jonkinmoisena uhkana tai vähintäänkin häiriötekijänä. Mitä lie haitantekoa pohtivat. Joutessaan...

Jaa-a. Toki on hyvä, että halutaan keskustella. Mutta: onkohan Tuomaksella ja kumppaneilla nyt alkanut hiukka keulimaan. Kaikella kunnioituksella. Kieltohommeli tuo mieleen syyllistämisen ja se taas johtaa kysymään kannattaako. Jokunen vuosi sitten pohdin nuoruuden julkikuvaa, sitä kuvaa, jossa ruma nuoruus ja lööppiotsikot ovat keskiössä ja myyvät hyvin. Sitä julkikuvaa, johon ei mahdu millään se, että on myös toinen tie: kasvu kohti aikuisuutta myönteisten asíoiden ja kokemusten kautta. Jossain vaiheessa näytti siltä, että pitää olla vähintään Tanja Poutiainen, että syntyy myönteinen lööppi.

Mutta näppituntuma on se, että asiassa on vuosien mittaan edistytty. On edistytty paitsi valtakunnallisesti myös paikallisesti. Vain ruma ei ole enää kaunista, kiehtovaa ja myyvää, vaan nyt mennään ihan toisella tavalla: myös position kautta. Toki linjapoikkeamia on, kuinkas muutoin, mutta silti. On tietysti myös vaikeita asioita eikä niistä pidä vaieta.

Kehitys kumminkin on näyttäytynyt yleisesti myönteisenä ja tästä näkökulmasta Vanhempainliiton kampanja on outo. Kuka haluaa palata takaisin osoittelevaan ja syyllistävään otteeseen ja jos se tehdään, niin miksi? Ja myös se, että miksi juuri nyt, kun on myönteistä draivia ilmassa? Parin viikon takaisen keskustelun yhteydessä nuorisotutkijat kysyivät tätä kertoen samalla, että nuoriso käyttäytyy asiallisemmin kuin koskaan.

Ketä tämä lopulta palvelee?

Minulla ei ole vastauksia tietenkään, epäilyjä kylläkin. Tuli kumminkin mieleen, että voisin lämmittää uusiksi jo naftaliiniin pölyttyneen kirjoitukseni, jonka tein Apro -nimisen ja ESR -rahoitteisen hankkeen kylkiäisenä julkaistuun Pajatso -lehteen. Se ilmestyi jo vuonna 1999 ja kommenttini sanoma kulki suurinpiirtein (= isosti lyhennetysti) seuraavasti:

Lööpit ja NE

Iltapäivälehden lööppi kirkuu: humalainen nuorisojoukko häiriköi, saatananpalvonta kiehtoo nuoria.

Satunnainen lukija hämmästelee: Tämmöistäkö se nuorten elo nykyään on, toista oli ennen, tämmöisiäkö NE on tänään?

Onhan se niin, että maailma on takavuosilta muuttunut paljon kovemmaksi ja monimutkaisemmaksi. Julkisuus jauhaa jatkuvasti työttömyydestä. Tehokkuusvaatimukset työpaikoilla niille, joilla työpaikka vielä sattuu olemaan, kasvavat kiihtyvään tahtiin. Toimeentulon huolet ja näköalattomuus ovat todellisuutta useille aikuisille. Välillä iskee ymmärrettävä neuvottomuus ja uupumus. Kaiken yllä jyrää tajuntateollisuuden turruttava pauhu.

Kaikki heijastuu jälkikasvuun, murrosiässä mennään välillä tosi kovilla kierroksilla ja lyhytjänteisesti. Kun tänään oirehditaan, se saa rajummat muodot kuin silloin ennen. Kolmekymmentä vuotta sitten kun lähdettiin ekoille kaljoille, painuttiin syvälle metsän siimekseen ja järjestettiin vielä parivartio 300 metrin päähän tissuttelupaikasta. Tänään samanikäiset saattavat toisinaan tepsutella kukkuratäydet muovipussit käsissä iltamyöhäällä pitkin kylänraittia. Estot puuttuvat.
..................

Tuntuu siltä, että  tuossa ysiluokan tietämissä aikuisten kannattaisi erityisesti olla kiinnostuneita siitä missä se jälkikasvu kulkee.

Aika, kiinnostuksen osoittaminen ja välittäminen kannattaa, vaikka tuntuisi siltä, että omissa paineissa on tarpeeksi. Me aikuiset tämän maailman olemme tällaiseksi rakentaneet, eivät lapset ja nuoret. Omia asenteita kannattaa tutkiskella. Vastikään tehdyssä 9-luokkalaisia koskeneessa selvityksessä liian monista vastauksista löytyi väite siitä, että alkoholin nuorille toimittavat omat vanhemmat. Toisaalta selvitys tuo esiin paljon myönteistä.
.....................

Lööppitodellisuus yleistettynä koko väestöön paljastuu myös nuorten asioissa lähemmässä tarkastelussa taruksi. Ja totuus on kuten tunnettua tarua ihmeellisempi, onneksi!

Muuttuiko joku

Edellinen katkelma liittyy kommenttiin, joka kirjoitettiin tilanteessa, jossa nuorten alkoholinkäyttö oli värikästä, kyläkuva levoton ja huumeiden käytölle oli saatu paikalliset kasvot. Se kirjoitettiin tilanteessa, jossa seurakunnan ja kunnan nuorisotyöntekijät pohtivat keinoa järjestäytyä ja käydä kiinni ilmiöön. Tuo keskustelu johtikin jo seuraavan vuoden alussa moniyhteisöllisen Selvä Peli -yhteistyöverkoston syntyyn. Oivallus oli hieno ja välttämätön: verkosto toimii edelleen ja täyttää laaja-alaiselle nuorisotyölle asetetut tunnusmerkit hienosti. Täällä, jo silloin...

Niin, mikä on muuttunut? 

Aika monia asia ja toisaalta ei mikään: nuoret kokoontuvat tietyille paikoille kuten he ovat aina tehneet, kyläkuva on kuitenkin ihan erilainen kuin vuonna 1999, päihteidenkäyttö noudattelee valtakunnallisia linjauksia ja on siistiytynyt, nuoret eivät ole yhtään agressiivisempia tai tee enemmän rikoksia kuin silloinkaan, inarilaisnuori on yhä kohtuullisen aktiivinen harrastuksissaan, yhteisöllisyys on saanut nettiympäristön kautta uusia ulottuvuuksia ja niin edelleen.

Mutta muutoin tekstin sanoma, jos siitä semmoinen on löytyvinään: voisin kirjoittaa noin nytkin.

Osoittelemisen avulla ei rakenneta. Ja ainakin minua mietityttää mikä on osoittelevan viestinnän oikea motiivi?

Totuus lienee siis yhä tarua ihmeellisempi, onneksi!

Pohtii

Skoeoe

Oli muuten aika herkistävää tyhjentää koko Pajatso eli lukea se läpi. Melkoinen nostalgiapläjäys... Alkaa olla kyllä tämä työelämä muutoinkin melkoista nostalgiaa... Piipahdin viikolla Vintillä ja törmäsin 1980 -luvun paikallisten bändien kitaravirtuoosiin. Aikanaan kuljettiin keikkailemassa siellä täällä akselilla Kirkkoniemi - Sevettijärvi - Tornio - Tampere. Nytten on alkanut toinen kierros: haki kitarasankari tyttöään tiloilta, jotka 1980-luvulla olivat pelkkä etäinen unelma...


 

perjantai 10. toukokuuta 2013

Citizens' Europe: Dubrovnik...




It's the final countdown of Flow4YU -project going on. No more meetings, no more youth events, just DVD under making in Jyvaeskylae + brocuheres + some byrocracy left any more to be completed and send somewhere where the EU -project money exists.

To complete the project the representatives of Partner Municipalities had the last meeting in Croatia, in City of Dubrovnik. I had never visited Croatia before so I was curiouse even because of that.
And what happened: Ravenna never came and they missed a lot I must say. All the rest partners, Fidenza + Cervia from neighbouring Italy, Mjölby from Sweden + Finnish partners Rovaniemi, Jyvaeskylae and Inari were at present.

For me the experience was much more interesting than I could imagine in beforehand.

In a few minutes it was clear what's the reality: Dubrovnik is like Canary Islands or Saariselkae of Croatia. City breaths via tourism. And no wonder: climate is warm, sea is beautiful, mountains are near and something nice to look and maybe to hike too. The Old Town with lots of narrow "streets" is really nice. City is extremely clean, food is good and my feeling is that there's a lot to be seen. Lot more than we could because of the Ceminar... We had just a bit freetime to hang around in city and take a gondol elevator up tp 450 meters and back. But lots of guides, lots of special programs was possible to choose if time.

During our short visit there was, at least it's my opinion, a lot of people, City crowded by tourists. But our hosts told that it was nothing compared to real season in summer. "You have difficulties to walk on streets, and it's really warm and moisty then, better now before or later just after season...". No doubt what they said.

Looking forward to the future...




It was interesting to listen our hosts. Dura is called the Development Agency of Dubrovnik.
We met four fascinating Dura women full of energy trying to improve the future of younger generation.

When listening guided tour and when having discussion came clear the fact that history of area is really coulourful with lots of difficulties, occupations and everything mess. It came clear too that it's not so long ago when they still had a terrible war at Balkan. Maybe it's good to remember... Only 20 years ago, in Europe. We shoud never let it happen again...

Also Dubrovnik had then difficult times. Serbs bombed the city and the Old Town was rebuild later. Some signs are still to be seen. It's shocking, like Kursk monument in Murmansk.

Now I feel that Croatia is getting rapidly better anyway. Younger generation seems to want to leave the shadows of old socialist Tito Jugoslavia and Balkan wars finally and totally backwards. Instead they look to the future. They try to make innovative solutions never heard during old times. We visited an enterprise incubator which is founded to help young people to start their own business. Interesting. When this place started a couple of years ago they got an innovation prize by Financial Times or was it some other big magazine. But anyway: cool.

We visited a youthclub. If I understood it right, there are four of them in Croatia. Club was near the University building and it's runned by young person's voluntary organization. A bit different from Finnish style with possibility to buy beer and smoke inside. I think the target group is for a bit older ones, students maybe. Culture difference again: in Finland we call this kind of place Rock Club or Rock Cave.

But the effort is cool. I think the atmosphere is the same I have seen in Murmansk when doing co-operation with all those marvellous foreign agents friends there. Younger ones want to make a change and they don't wait anymore. And in Dubrovnk as well in Murmansk it has been interesting to see so many young women to do this work for youngsters. Cool. Somebody has to repair the mess the others created earlier. Respect to all those who have the dream and vision...

Flow results and last words



Of cource Flow was the main thing. I've already written something about this project which main aim has been to improve the communication of youngsters and politicians at local level.
I had a bit difficulties at ceminars after the youngsters from project municipalities got their declaration completed in 45 minutes. I thought that after that everything was said and I think that the main issue powered by project was the work between youngsters during Cervia, Inari and Dubrovnik events and on local level between the events and meetings.

Of cource there were quite big culture differences. I think we in Finland have still a long way to go when improving the communication between youngsters and politicians and other structures, it's a neverending path. But at the same time we can be proud about the practices we have created. The gap for instance to Italian similiar is like the Alantic Ocean between Europe and America: tradition missing.
Still they said that it's so difficult... It seems to be a question like question of female priests in Orthodoxian church: no speaking about a thing which never existed.

So. Thinking about best practices from Finnish point of view: there was more to be exported than imported. Anyway: it was cool to hear by Cervia persons about the progress they have made during Flow. Now planning even a center for youth information and projects. Great.

We got progress at local level anyway. Co-operation started with Jyvaeskylae too and will be continued. International level is a bit problematic because of municipal economical issues which are rapidly getting worse in whole Finland. So lots of questionmarks with that.

Whole Flowexperience was finally useful and interesting. Culuture differences and getting to know new persons working in different schedules make people mentally richer. It's just the matter of want to know.

Of cource again differences. I'm not so used to international co-operation. With Russia of cource but wider... In spite of lack of experience I found one really strange moment in Dubrovnik. I think that the final event even in shorter sessions is Part of the process. Big one. It was strange that during last cultural evening our Italian partners were somewhere. Why, nobody knows. Of cource there appeared some various ways to see the things and different opinions during last two years. But it's normal...

Empty chairs was not so pretty especially for our dear marvellous hosts. They showed in a couple of days part of their history, traditions and today. Just those things they have, nothing more...

That was really cool... I mean the hospitality and effort. Lots of thanks to Ena and her Duracollegues. You managed, what happened crossed at least my expectations. I really hope that my first one won't be my last one.

So: Croatia, some day again...

Skoeoe




tiistai 30. huhtikuuta 2013

Wappupuhe...!!!



No jo on menneet ajat mallilleen: yksi vappumarssi Lapissa kertoo maakunnallinen tiedotusväline. Perimätieto sensijaan kertoo, että vielä 1960 -luvulla Tuloman ja Paatsjoen voimalaitostyömaiden aikaan Ivalon vappumarsseilla ei kulkueen alku- ja loppuosaa pystynyt mahduttamaan yhteen näkökenttään. Kaikkialla marssittiin. 

Ylioppilaat sentään jaksavat vuodesta toiseen lakitella Jätkänpatsaita ja Mantojaan.... 

Marssimista on kohdannut rakennemuutos: ensin oli vappumarssit, sitten rauhanmarssit ja kolmannessa kehitysvaiheessa Jeesusmarssit. Siinä välissäkin tosin tapahtui: muistan 1970 -luvun lopulta kuinka Tampereen Yliopiston oppilaskunnan hallitus otti selvää paljonko maksaa vuokrata yliopiston päärakennus pariksi vuorokaudeksi. Jossain vaiheessa valtausta muistettiin marssiakin yhtenä opiskelijana Hämeenkatua pitkin muistaakseni tutkinnonuudistusta vastaan tai jonkun puolesta. Mahtavaa, silloin elämässä oli särmää....

Marssiminen ei ole muodissa. Näyttävimmät nykyisin taitavat olla Puolustusvoimien lippujuhlaparaati, joka on säilyttänyt asemansa, sekä Sateenkaariväen Pride -kulkue, joka perää yhdenvertaisuutta ja tasapuolista kohtelua Ihmiselle.

No vappu kumminkin on ja tulee väistämättä kuten kevään ensimmäinen kotta... tai olkoon västäräkki, kun kottaraisjahti Etelä- Euroopassa on hiukan vaikuttanut kottaraiskantaan ja koskaan ei tiedä... Nyt on siis wappupuheiden sisällönodottelun/-analysoinnin riemujuhla meneillään.

Sen kunniaksi: elämäni ensimmäinen wappupuhe, virtuaalisesti, mutta kumminkin...

Euroopan syrjäkylät ja muuta jo taaksejääneeksi luultua




Vappu on kevät- ja työväenlaulujen aikaa. Jälkimmäisiä ei enää kuulekaan muulloin. No ehkä Youtubesta tai jossain retrobileissä, joissa 1970-luvun entiset radikaalit etsivät nuoruuttaan.  Ymmärrettävää joskin aika outoa toisaalta. Kuunnelkaapa vaikkapa Kalle Holmbergin ja Heikki Kinnusen Euroopan syrjäkylät vuodelta 1973: Euroopan syrjäkylät ovat jo tyhjenneet... - vain vanhukset ovat jääneet, pihapoluille astelemaan... - ja tänäänkin raha ja valta kulkevat käsikkäin, sillä niiden hyväksi alkoi, tämä kansainvaellus uus...

Sehän on ajankohtaisempi nyt kuin julkaisuvuonnaan, kun pikkuisen päivittää käsitteitä.

Jotain on kumminkin toisin kuin laulun syntyaikana. Minun on vaikea kuvitella, että pohjoismaisen hyvinvointi Suomen luomiseen osallistunut sukupolvi katselee ilmeisen väistämätöntä kehitystä hyvällä. Ei se voi ja luulen, että se nyrpistelee menolle ihan puoluepoliittisista lähtökohdista riippumatta. Maata keskitetään tarmokkaasti ja määrätietoisesti.

Ja se merkittävin ero, sillä on nimi: valtion tuottavuusohjelma. Työpaikkojen poistumassa merkittävää roolia näyttelee yritysten ja kuntien yhteiskuntavastuuta hanakasti peräänkuuluttava yhteinen Suomen valtiomme. Lappi on ollut iso menettäjä ja Inari maakunnan suurin häviäjä: tielaitos, teleyhteydet, Metsähallinto, tulli, rajavartiolaitos, työ- ja verohallinnot.... Lista on pitkä kuin se kuuluisa nälkävuosi. Toki kehitykseen on teknologisia, EU:hun jne. yms. liittyviä syitä, mutta kumminkin. 

No. Tämä on tiedossa ja ei auta valittaa, siltä pohjalta pyristellään. Lauluntekijän sanoin: Tältä tieltä ei ole paluuta. Ei kumminkaan kannata ihmetellä, jos idässä ja pohjoisessa suhtaudutaan, voisiko sanoa varovaisesti valtiovallan erilaisiin pyrkimyksiin julkisen yhteiskuntavastuun resursseja ja tehtäviä jaettaessa.

Toki on niin, että yritysmaailmakin osaa: globalisaation, puuntuotannon nollarajan ja suojelupaineiden turbulenssin hintaa Lapissa ehkä rajuimmin makselee Kemijärvi. Monia muitakin kehitys koskettaa toki myös.

Inarissa pärjätään, vaikka haasteet ovat kovat.. En haluaisi toistella, mutta täällä on käsissä hyviä kortteja, joilla pelata: luonto, saamelaiskulttuuri ja -väestö, kehittyvä kylmäteknologinen testaustoiminta, matkailu, Luoteis-Venäjän ja Pohjois-Norjan läheisyys, monikulttuurinen ja kosmopoliittinen ympäristö....

Inari on lappilainen kummajainen: sen suurin uhka taitaa lopulta olla Inari itse. Olisi epä-älyllistä ja -rehellistä väittää, että ne haasteet ja ristiriitoja aiheuttavat asiat, joista kiivaillaan, olisivat helposti ratkaistavissa. Eivät ne ole. Ulkopuolisen on hankalaa ymmärtää tätä asioiden monikerroksisuutta ja värikästä paikallista keskustelukulttuuria.  Painotuseroista huolimatta olisi syytä pysähtyä miettimään tarkaan ja rehellisesti. Muistan 1970 -luvun alun Pinochetin juntan vastaisissa mielenosoituksissa huudellun iskulauseen: El pueblo, unido,... Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa. Niinpä, Resurssi Suomen asukkaiden kannattaa siis miettiä elämäänsä tarkkaan... Keskittäminen kyllä toteuttaa itseään vääjäämättömästi ilman eriseurausuuttakin.

Oikeutta nuorille....

Tuota noin, henkilökohtainen paljastus: kun ihminen on nuorisotyöntekijä, sitä katselee maailmaa ns. nuorten asioiden näkökulmasta. Siitähän minulle maksetaankin. Niin eikä tietenkään vain minulle. En luule mitään, vaan tiedän, että hirveän moni rakastettu ja kunnianarvoisa kollegani miettii samoin... Ammattiylpeys on myös työn juhlan päivänä iloinen ja kannatettava asia.

Aika kauan minulle on ollut selvää, että ei käy kateeksi nykyistä 15 -vuotiasta. Minun sukupolvelle kaikki oli ei nyt sentään auvoisen itsestäänselvää, mutta hirmu isosti selkeämpää kumminkin. Me on voitu tehdä URA.

Niin... Kehitys on kehittynyt. Muutoksesta on tullut paradoksaalisesti ihmiselämän ainoa pysyvä arvo ja olotila. Hups! Minun sukupolveni lapsille kehitys on kehitellyt muutamia lisämuuttujia kuten käsitteet prekariaatti, pätkätyöt, alipalkattu osa-aikatyö, elämänikäinen opiskelu, nopea valmistuminen.... Kun itse kävin Rovaniemen yhteislyseota 1970- luvulla, oli se lajityypissään haastava oppilaitos. Kumminkin: jopa siellä saattoi olla sillä periaatteella, että katsellaan nyt tässä. Nykyisen kurssimuotoinen lukio on jotain ihan muuta: ei sinne mennä pohtimaan tulevaisuutta, sinne mennään opiskelemaan tosissaan.

Minua askarruttaa tai on jo pitkän pohdituttanut. Miksi suomalainen koululaitos pärjää oppimistuloksissa (Pisa tutkimukset) ja miksi se kumminkin tuottaa tutkimustuloksia, jotka kertovat viihtymättömyydestä ja jopa lisääntyvistä mielenterveyspulmista? Miksi useimmat kohta lukiosta kirjoittavat puhuvat välivuoden tarpeellisuudesta? Miten ihmeessä nämä asiat istuvat yhteen Kataisen-Urpilaisen hallituksen puheisiin nopeasta valmistumisesta ja tiukentuvista opiskeluehdoista sekä lyhentyvistä opiskeluajoista. 

Norjalaiset nuorisotyöystäväni hämmästelivät taannoin tätä samaa. He tunnustivat, että heidän opettajakoulutukselleen sekä oppimistuloksille kv-vertailussa nauruskellaan. Mutta he eivät pitäneet sitä minään: "Pääasia koulussa on sosiaalinen vahvistuminen ja yhteisöllisyys. Tieto löytyy takuulla sitten, kun on sen etsimisen aika."

Niinpä niin. Alkaa epäilyttämään, että suomalainen järjestelmä on tehnyt sen taas: ylilyönnin. Hyväksi tarkoitettu järjestelmä on kehitetty niin hyväksi, että se lopulta on kääntynyt itseään vastaan. Kun ulkopuolisuus tunnetusti usein polveutuu ja perheissä on irrallisuutta, työttömyyttä, taloushuolia ynnämuuta, seuraa koko yhtälöstä huonovointisuutta, joka ei oikeastaan ole kokonaisuutena kenenkään yksittäisen henkilön tai perheen syy. Mutta hinnan maksavat aina lapset ja nuoret, he joista nyt on ahkerasti huolikeskusteltu kuukausitolkulla.

Huonovointisuuden poleveutumisen syyt  ovat pääosin rakenteellisia ja siinä ne ihan tavalliset arjen teot yksistään eivät ratkaise mitään... Mutta miten näitä purettaisiin tai edes otettaisiin kriittiseen tarkasteluun. En tiedä. Onneksi ei ole minun asia... Mutta tarttis tehdä jotain...

Nuorisotakuulla(ko?)

Kun yhteiskunta huolestuu ja tarttuu porohärkää tanakasti sarvista ja Käynnistää Toimenpiteen, se yleisesti ottaen tarkoittaa sillä hyvää. 

Nuorisotakuu kuuluu sarjaan Yleisesti Erittäin Hyväksytyt Toimenpideohjelmat kumminkin sillä erotuksella, että huolikeskustelu taannoin tuli ladanneeksi sen päälle miltei ylimaallisia odotuksia.

Niin. Runsas kvartaali on voimaantulosta ja julkisuudessa sekä sosiaalisessa mediassa tehdään jo ensimmäistä välitilinpäätöstä. Melko epäileviä ulostuloja. Epäillään resurssien riittävyyttä eikä syyttä. Vieläkään en tiedä mikä on se euromittainen lisäarvo. Epäillään sitä, että kyseessä on pääasiassa moraalinen ryhtiliike mitä tämä kyllä onkin.

Noilla voidaan spekuloida. Huolestuttavin kritiikki liittyy työhallinnon uusiin käytäntöihin. Etelässä uusi työkokelu on johtanut siihen, että työpajoille ei ohjaudu nuoria kuten ennen. Ei, vaikka kukaan ei kiistä, etteikö nuoret olisi enemmän kuin tarpeellista saada pikatahtia toimenpiteeseen. Nuorta ei tippaakaan liikuta se millä nimellä toimenpidettä kutsutaan. Oleellista on se, että toimitaan nopeasti, joustavasti sekä nuorta kunnellen. Näinköhän nuorisotakuu toimii???

Meilläkin prosessi on hidastunut. Alan ymmärtämään tuon kolme kuukautta. Sääli, ennen asia toimi nopeimmillaan kolmessa päivässä. Aikamoinen valuvika. Meille on säädetty mm. sellainen laki kuin nuorisolaki. Siinä jo monessa muussa laissa määritellään laaja-alaista yhteistyötä, sitä moniammatillista. Sovellusohjeissa se todetaan välttämättömäksi lähtökohdaksi, jotta asioita saadaan edistettyä. Se periaate korostuu erilaisissa politiikkaohjelmissa ja sen puolesta puhuvat sekä ministeriöt että Ely-keskukset.

Miten minusta tuntuu, että nuorisotakuun toimeenpanossa tuo kotiläksy on em. tahoilla päässyt unohtumaan. Vai miten tämä on tähän menossa, kun tuntuu siltä, että eri ministeriöiden sovellutusohjeet lyövät toisiaan korville? Vielä kerkiää, nuorisotakuu ei toteudu hetkessä, vaikka kaikki vetäisivät samaan suuntaan....

On syytä tässä vaiheessa siis palautella mieliin tuo biisi Euroopan syrjäkylät. Laulunikkari tekee siinä hienon loppupäätelmän, joka pätee kyllä nuorisotakuuseen, valtakunnalliseen keskittämiseen ja kaikkeen: Se ei ole johdatusta - se ihmisten käsissä on...

Siinäpä se... Meille kullekin mietittävää....

Wappua, iloista sellaista kaikesta huolimatta tai ehkä juurikin sen takia

Skoeoe


torstai 18. huhtikuuta 2013

Rockinrytkettä Aljoshan silmien alla





Melkoista on ollut...

Huhtikuun loppuun sijoittuu kaksi tärkeää toimistohommaa: kesätyöpaikkojen täyttäminen sekä talouden tasapainotusohjelman laatiminen. Kesätyöpaikkajutusta tulee työläs: sivistysosaston noin 30 jaossa olevaan kuukauden kesäpestiin haki 74 nuorta. Se on paljon se ja valinnat tiedoksiantoineen eivät synny hetkessä. Hienoa että kiinnostaa ja viesti kunnan päättäjille on selkeä: tarvetta on, kaikki nuoret eivät saa kesätöitä ns. vapailta markkinoilta. Yrityksille menee muuten jakoon kesätyötukieuroja ja kun sosiaalipalveluilla on oma kesäaikainen kannustelisäjärjestelmä, on kunta mukana suoraan tai välillisesti lähes sadan nuoren kesätyöllistämisessä. Se on Inarin kokoisessa kunnassa kova luku ja hieno panostus. Toivottavasti talouden kiristyessä tämä pidetään, kesätyö on tunnetusti lukuisille nuorille se ensimmäinen työkokemus.

Toinen merkittävä tehtävä ennen vappua on hallitun menokasvun suunnitelman laadinta nuorisotyölle. Ollaan toimiston porukalla käsitelty asiaa ja vaikka säästöpaine on todellinen ja sitä ei voida kiertää, selvitään tehtävästä mitä ilmeisimmin perustoiminnat turvaavalla tavalla.

Mutta ennen näitä juttuja piti toteuttaa oma toiminnallinen huhtikuun pääkohde ja piipahtaa Luoteis-Venäjällä seurana muutama nuorisotyöläinen sekä inarilainen sámipoprockorkesteri Irdon ja torniolainen hardcorepunkpumppu Kolmannen asteen kuulustelu.

Rock Attacks Barents IV

Vierailu oli osa Connecting Young Barents -hanketta ja festivaali nimeltään Rock Attacks Barents, johon ollaan Inarista osallistuttu jo vuodesta 2009 lähtien.

Olipa hieno reissu. Olen käynyt Murmanskin alueella nuorten kanssa tai ilman nuoria semmoiset nelisenkymmentä kertaa. Aikojen saatossa on ollut niin, että yleensä tapahtuu jotain: juututaan tulliin, sopimukset eivät pidä paikkansa, joltain katoaa passi... Minulla on loputon määrä toinen toistaan värikkäimpiä tarinoita siitä kun kaikki ei toimi kuten Strömsössä.

No nyt toimi. Oli yksi parhaita reissuja mitä olen tehnyt: hieno matkaryhmä, hyvin järjestetyt festivaalit ja mahtava fiilis koko reissun ajan. Rento ja kaikinpuolisen edustuskelpoinen meininki, yhtään kätisijää tai turhan kritisoijaa ei porukassa ollut. Jopa Venäjän tulli, tuo yksi niitä harvoja paikkoja nykymaailmassa, jossa aika pysähtyy ja joka on vuosien saatossa synnyttänyt lukemattomia tarinoita, käveltiin käytännössä rivakasti läpi mennen tullen.

Oli mukava havaita, että paikalliset järjestäjät Murmansk Youth House M. Pink sekä yhteistyöjärjestö Socium+ olivat satsanneet ohjelmaan ja festivaalin kehittämiseen. Porukoissa oli enemmistö ensikertalaisia Venäjän kävijöitä. Paikallisten huolenpito ja ystävällisyys toimi jälleen kerran kuten se vain parhaimmillaan voi toimia: teki varsinkin uusmatkaajiin todella ison vaikutuksen.


Oli siistiä nähdä Mr. Pink ns. tosi toiminnassa. Aiemmat käyntini ovat ajoittuneet siten, että toiminta puuttui. No nyt sitä oli: altalais-murmanskilais-inarilais-torniolainen illanvietto toimi hienosti. Hyvä mesta tämmöiseen ja soveltuvuutta korostaa se, että nuorisotalo on nuorten demokraattisesti ylläpitämä ja heidän itsensä rakentama ja varustama. Myös oman ryhmän nuoret diggasivat: valokuvaporukka työskenteli workshopissaan Mr. Pinkissä ja muusikot puolestaan valmistautuivat illan yhteisjameihin paikallisessa treenkämppä-äänistudio yrityksessä, jota pyörittää nuori 25 vuotias journalisti ja rokkimies Uxus Uxus. Aivan uutta ajattelua kaikki tyynni, jos verrataan 1990 -lukuun ja vielä 2000-luvun alkuun. Kehitys kehittyy...

Itse tiesin, että Mr. Pinkillä oli tiukka paikka: vuokrasopimus katkolla huhti-toukokuun vaihteessa. Sen jatkoon liittyi epävarmuutta, koska Mr. Pink esitti keväällä 2012 Venäjän presidentinvaalien aikana ihmisoikeuksia käsitelleessä videofestarissaan saksalaisen dokumentin Khodorkovsky. Se oli järjestelmälle liikaa ja loi nuorisotalon tulevaisuudelle uhkakuvia ja epävarmuutta. Näinollen minulla oli Mr. Pinkin tutustumiskonsertissa semmoinen solidaarisuuskonsertin tunne. Hieno tilaisuus, loistovetoja ja täydellinen ajoitus. Irdonon päätösbiisi istui näin hyvin taustaansa. Kitaristi Oulan sanoin: biisi kertoo siitä miten saamelaisia ei saisi kohdella, ei vaikka niin tapahtuukin...

Tapasin pikimiten myös paikan ideoijan, henkisen isän ja talon puheenjohtajan Zhenjan. Hänellä oli hyviä uutisia taloon liittyen: näyttää vahvasti sitä, että toiminta saa jatkua. Mahtavaa...
 
 

Rock on rajaton riemu

Kliseehän tuo, mutta niin totta. Kekkerin pääkonsertti soiteltiin Ulitza Baumana 22:ssa sijaitsevassa Gulfstream yökerhossa. Hienoja keikkoja kaikilta bändeiltä. Heille, jotka esiintyvät Venäjällä ensi kertaa, yleisön hulvaton mukanaoli tuli iloisena yllätyksenä. Näinhän se on toiminut aina: paikallinen yleisö antaa arvoa sille, että tullaan kaukaa ja soitetaan tosissaan, josta sitten seuraa se, että bändi saa lisää kierroksia, josta sitten seuraa mahtava nousukierre...

Onhan se monin tavoin erilaista, mutta sehän on kiintoisaa. Hankekumppaneiltamme Altassa ja  Murmanskissa puuttuu vaikkapa Nuorisokeskus Vasatokan tai Haaparannan Palogårdenin tyyliset leirikeskukset, joissa festariporukka voisi majoittua kokonaisuudessaan. Tämä olisi tärkeätä, jotta ruokittaisiin vielä enemmän välitöntä vuorovaikutusta.

Myös suomalainen tapa järjestää konsertteja näissä yhteyksissä on erilainen: kohderyhmä on nuorempi eikä meillä soitella näitä ravintoloissa tai pubeissa. Venäjällä toimitaan toisin: lapsille on edelleen paljon tarjontaa ja nyt sitä on virinnyt yli parikymppisile. Jostain syystä, joka ei minulle ole oikein selvinnyt, siellä puuttuu tarjonta varhaisnuorille kokonaan. Outo juttu, joka pitää ottaa huomioon.

Yhtäkaikki: hieno tapahtuma. Kiitokset sinkoavat paikallisille kumppaneillemme, jotka projektipäällikkö Irinan jämäkässä komennossa tekivät ainakin meidän porukalle pysyvästi mieleenjäävän festarin. Sen tiedän, sillä omassa porukassa puheet olivat Ivaloon palatessa saavuttaneet sellaisen taajuuden, jota ei takuulla kyennyt ymmärtämään kukaan muu kuin sellainen persoona, joka oli mukana rokkibussissamme.

Vielä yksi homma. Huomaan, että meidän aikuisten taustahenkilöiden rivit alkavat olla eri kotimaista ja äidinkielistä  huolimati aika tiiviit. Se on hyvä. Niin pitääkin olla. Jos halutaan, että nuorten kanssakäymistä ja vuoropuhelua edistetään, on meidän uskottava itse siihen ja oltava tässä mukana rehellisesti ja avoimesti. Siihenhän koko CYB -projekti tähtää. Huomaan, että me taustapersoonat keskustelemme myös muusta kuin hankesuunnitelmaan liittyvästä vaihtotoiminnasta.

Siistiä. Luottamus ja arvostus on löytynyt. Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavan kerran CYB -hankkeen merkeissä Torniossa soi Rajarock.

Skoeoe





 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Tavallisen työviikon ainekset: lauantai 6.4. - sunnuntai 7.4.2013



Ei ihan mene hommat kuin Strömsössä. Odottelu jatkuu aamulla... Noin 12 tunnin viiveen jälkeen venäläisauton rekisterinumeron sijaintipaikkatunnusta 51 kantava Kia kurvaa Vasatokkaan.

Parempi näin kuin ei ollenkaan. Tie oli kuulemma naapurin puolella ollut surkeassa kunnossa. Sehän onkin kyllä niin, että jos SE tie on huonossa kunnossa, niin se tosiaankin tarkoittaa sitä itseään eikä sinne päin.

Ihan mukava vierailu. Työhommat hoidetaan sopimuksen mukaisesti. Tilanne onkin yllättäen alkuviikosta muuttunut: näyttää siltä, että Apatityn tulevan perjantain keikalle halutaan Irdon. Ilmenee kuitenkin se, että torniolainen Kolmannen asteen kuulustelu päässee ehkä myös osalliseksi toiseen keikkasessioon Murmansk Youth House Mr. Pinkissä. Hyvä, soittamaanhan sinne mennään. Alkaa näyttämään vahvasti siltä, että Mr. Pink jää minultakin väliin. Irdonia ja minua odottelee 400 kilometrin kruisailu Pietarin valtatiellä. Apatity taitaa olla Kuolan niemimaan toiseksi suurin kaupunki, 60.000 asukasta.

Vaikka vierailu nyt ajallisesti kutistuu, jää meille aikaa tulisteluun kevätaurinkoisella Kettulammella. Kuopion nuorten ryhmä poistuu aamupäivällä ja keskus hiljenee, mutta vain hetkeksi. Uudet ryhmät täyttävät talon lähipäivinä ja hyvä näin. Täysin hiljaisia jaksoja Vasatokalla ei enää olekaan. Asiakasmäärät ovat nousussa ja kunhan kevät lopulta saapuu, ajetaan yläpihalle kaivuri ja onneksi tämä vielä ehditään tehdä: Vasatokkaan rakennetaan liikuntasali. Jutellaan siitä mitä se merkitsee keskustoiminnalle. Jutellaan myös siitä, että avajaisista tehdään näyttävät. "Seppo,  if they need a real good rockgroup from Murmansk, so.... " Niin, kyllä kyllä, eiköhän se onnistu.

Alunperin olin ajatellut ajella lauantai-illaksi kotiin, mutta suunitelmat muuttuivat jo eilisillan tietoon siitä, että raja sulkeutui kiusallisesti ennen kuin vieraani ehtivät yli. Autossa he eivät sentään olleet yöpyneet. Rajan tuntumaan on perustettu hostelli. Erityisesti venäläisten rajanylittely on voimakkaassa kasvussa ja vieraitteni tapaus, vaikka oli heille ensimmäinen, ei takuulla ole siinä väkimäärässä mikään ainutkertainen. Moni murmanskilainen saattaa myös ajatella niin, että ajellaan illasta Lottaan, jotta päästään heti aamusta ensimmäisten joukossa tulliin ja hyvissä ajoin Ivalon kauppoihin tai Saariselälle. Rovaniemiliikenne taitaa mennä pääosin Sallan Kelloselän ylityspaikan kautta. Ihan hyvä idea kumminkin, hostel rajanylityspaikan tuntumassa.

Kotiin sunnuntaina klo 11.00. Iltapäivä vapaata, näiltä osin mennyt työviikko on taputeltu. Kaksi viikkoa lähes katkeamatonta odottelee...

Skoeoe