Tavallista arkea: rokkifestien valmistelua, puolukoita ja puolueita

Syyskuun matkustelukierros on onneksi ohi. Nyt saakin sitten maistella urakalla sitä ihan tavallista nuorisotyöntekijän arkea.

Syksyllä on kahdet kasvot. Työmielessä se taitaa lopulta olla vuodenajoista julmin: tuskin on päästy talousarviosta ja toimintojen uudelleenaloittamisesta, kun päälle jo kaatuvat seuraavan vuoden avustusten haku ja syksyn toiminnallisten kohteiden valmistelut. Syksyllä on lisäksi omituinen taipumus: muutamaan viikkoon kertyy paljon sellaista, johon pitäisi osallistua. Outoa, mutta mitään muutosta ei ole näköpiirissä. Päinvastoin: tuntuu siltä, että pyyntöjen määrä lisääntyy koko ajan. Se pistää valitsemaan ja asettamaan kovat laatuvaatimukset seminaareille ja työkokouksille ynnä muille. Kun kaikki ovat mielestään tärkeällä asialla, ei aina sitten saa osakseen ymmärrystä, kun joutuu sanomaan ei. Pakko on, laskin vuosi sitten, että yksistään loka-joulukuussa meidän nuorisotoimistossa pelkkään nelostiellä istumiseen kului kuukauden työpanos.

Syksy on toisaalta parasta aikaa liikkua siellä mitä Inarissa riittää: hulppean hienoja metsä-, Järvi- ja tunturimaisemia. Harmillista, mutta kiihkeän työjakson hinta on se, että aika vähiin tuon mahdollisuuden hyödyntäminen jää...

Kaikkien aikojen RajaRock

Minua on viime päivät pitänyt liikkeellä Connecting Young Barents -hankkeen seuraava nuorten tapahtuma. Tulossa taitaa olla kaikkien aikojen RajaRock. Mukaan on tulossa yhteensä kahdeksan kokoonpanoa Altasta, Murmanskista, Torniosta, Rovaniemeltä ja Inarista. Kun tapahtumalla on lisäksi oma mediaryhmä, joka dokumentoi, tuottaa radiomateriaalia sekä miettii kuinka hankkeeseen sisältyvät valokuvanäyttelyt jatkossa toteutetaan, on koossa lupaava kattaus.

Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka kovasti erilaista yhteensovittamista, tiedottamista ja niitä pieniä, mutta tavallisen tärkeitä käytännön asioita tällaisen kansainvälisen tapahtuman järjestämiseen sisältyy. Hoppukin painaa, kun tätä kirjoitettaessa on enää viisi kiihkeää valmistelupäivää edessä. Väliin sisältyy viikonloppu, jonka kyllä aion viettää Järvellä kalastushommissa, jotta jaksaa sitten painaa hommia ja rokata oikein kunnolla.

Mahtavan mukavaa kasailla tämmöistä pitkästä aikaa. Toki tässä on pulmansa. Inarin väkimäärän pienuus hankekumppaneihin on selvä ja tietysti nyt, kun on keikka ja vielä kansainväinen tapahtuma, puuttuu jotain oleellista. Puuttuu bändi. Onneksi kunnassa on nuoria ja ennakkoluulottomia rokkareita, joista kootaan tapahtumabändi. Näin on tehty ennenkin ja hyvin toimii. Pääasia on se, että kekkerissä on omiakin nuoria.

Muutoin on niin, että meillä on aika mahtavat kehykset tämmöiseen. Tapahtuman viitisenkymmentä osallistujaa majoittuu ja pitää workshopit Riutulassa Nuorisokeskus Vasatokassa. Se on erinomainen paikka tämmöiseen. Kun ollaan keskellä ei mitään ja kun kukaan ei pääse paikalta mihinkään, joudutaan keskittymään oleelliseen. Kielipulmia voi olla, mutta koskaan ennen ne eivät ole estäneet mitään. Rock on rajaton riemu...

Ivalon Nuoriso- ja urheilutalo on hieno mesta konsertille. Nuorisotyön porukka osaa hommansa ja Tilkkutäkin sekä nuorisovaltuuston myötävaikutuksella löydetään tarvittavia apukäsiä, jotta kokonaisuus toimii. Kun mukaan liitetään vielä viestintäpajan kaikki mahdollisuudet, on kasassa kokonaisuus, jota kelpaa esitellä vieraille. CYBin yksi tavoite on nimittäin tutustuttaa nuorisotyöntekijät eri paikkojen hyviin käytäntöihin.

Ikäluokkien pienentyminen on viime vuosina merkinnyt yleisömäärien pienentymistä diskoissa ja rockkonserteissa. Nyt on koolla pelkästään jo bändeistä ja muista osallisista poppoo, jolla pidetään kovat kekkerit, vaikka urheilutalolle ei myytäisi yhtään lippua. No, niin ei tule käymään. Tarjonta on runsas ja se on sitä itseään: nuorten tuottamaa. Tällainen kattaus ei toistu heti. Siispä on syytä tulla paikalle. Ja kannattaa olla ajoissa, soitto alkaa heti eikä kohta...

Kuntavaaleja odotellessa

Eipä oikein uskoisi, että kohta on kuntavaalit. Tunnelma alkaa hiljalleen tiivistyä, mutta aika hiljaista kumminkin on ollut vielä. Jotenkin on semmoinen odottelevan tyven hetki...

Viestintäpajalla vaalit ovat näkyneet. On digikuvattu ehdokkaita ja Radio Inari valmistelee ehdokkaita asettaneiden ryhmien haastatteluja. Ryhmäkohtaiset tentit käynnistyvät keskiviikkona 17.10. Jokainen ryhmä saa halutessaan aikaa Ajan virta lähetyksessä klo 17.30 - 18.00. Järjestys on arvottu. Kannattaa olla kuulolla.

Nuorisovaltuustolla on ollut tärkeä rooli. Se on kehitellyt puolituntisen ensimmäisen kolmanneksen kysymykset. Ne ovat hyviä, sen verran voin paljastaa...

Viestintäpajan A-studio on tietysti äänessä vaali-iltana. Tulosilta käynnistyy 28.10. klo 19.30. Tunnelmaan virittäydytään kuulemalla muutamaa luopuvaa valtuutettua, klo 20 saadaan ennakkoäänet ja siitähän se tunnelma tiivistyy...

Elämme kiintoisia aikoja

Skoeoe

 

Mitä tapahtuu...??? What's happening...???

Where is Paavo...???
                                  Where is optimism...???
                                                                 Do we have a DREAM or is everything only a daydream???

Yhteiskunta on jatkanut vilkasta nuoriin liittyvää huolikeskustelua. Niinistön ryhmän launchauksen aiheuttama kritiiikkivyöry on tietenkin synnyttänyt vastareaktioita. Tuntuu siltä, että asia on siinä määrin politisoitunut, että kunnon vuorovaikutteisen dialogin edellytykset ovat vielä hakusessa. Ääntä sinällään riittää ja liikenteessä on runsaasti oivaltavia ja teräviä kommentteja. Hyvä niin, mutta aitoa dialogia odotellaan.

Jos olin hämmentynyt lähtiessäni Jakomäen Ihan tavallista -tilaisuudesta, olin hämmentynyt myös poistuessani Arktikumista tilaisuudesta, jossa aamupäivällä julkistetttiin Lapin nuorisopoliittinen ohjelma ja iltapäivällä toteutettiin nuorisotakuun voimaantuloon liittyvän valtakunnallisen roadshown
Lapin tilaisuus.

Paavo ei ollut täälläkään kuten ei missään muussakaan hänelle ajatelluista Nuorisotakuutilaisuuksista. Se on hämmentävää, sillä ministeri ainakin Allianssi -risteilyn avajaisissa (missä hän OLI ihan livenä ja piti hienon puheen) korosti toimiaan takuun puolesta ja sitä, että työ on todella hänelle läheinen. Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlien feidausta voi pitää katu-uskottavuutta lisäävänä valintana, mutta tämä näyttää kyllä pahalta ja erikoiselta valinnalta siitä huolimatta, että karsinta kysynnän paljoudessa on hyvin ymmärrettävää ja inhimillistä. Ulkopuolisuutta voi silti ällistellä sikälikin,  kun nuorisotakuuta yleisesti esitellään vuosikymmenen merkittävimpänä panostuksena ja sen varaan ladataan miltei käsittämättömiä odotuksia.

Arktikumista poistuessani olin kumminkin hämmentynyt muista syistä kun edellisestä. Lapin NuPo -hommeli oli jo tuttua asiaa ja tilaisuus niiltä osin asiallinen. Mutta nuorisotakuu show pisti kyselemään... Porukkaa oli mukavasti, täysi sali, parisensataa henkilöä, Inarista semmoiset parikymmentä henkeä.

Takuulla... vai miten se oli?

Nuorisotyön osalta on myönteitä tietysti se, että etsivän työn sekä työpajojen rahoitus näyttää olevan turvattu jatkossakin. Myönteinen uusi asia oli myös nuorten aikuisten koulutustakuu. Mutta mitä muuta lisäarvoa nuorisotakuu tuo? Lapin NuPosta oli jo etukäteen tiedossa se, että kyseessä ei ole resurssiohjelma. Nuorten yhteiskuntatakuuta on hehkutettu niin paljon, että on syntynyt kuva merkittävästä lisäpanostuksesta, jolla turvataan ohjelman iso tavoite: työtä, työharjoittelua tai koulutuspaikka nuorille kolmessa kuukaudessa mahdollisen joutenolon alusta.

Minä en ymmärrä millä resursseilla tuo toteutetaan. Kyseltiin rahavirtojen perään. Ei saatu vastauksia. Kyseltiin myös sitä kuinka työhallintoon liittyvä päätöksenteon etääntyminen alueilta keskuksiin palvelee nuorten yksilöllistä huomioimista. Ivalossa oli vielä pari vuotta sitten Työvoimatoimisto, kohta siellä on kahden henkilön palvelupiste ja toimistokin siirtyy Sodankylästä Rovaniemelle perustettavaan Lapin toimistoon. Ei tullut selkeitä vastauksia. Jäi hiukan semmoinen olo, ettei niistä asioita nyt ollut edes oikein soveliasta puhua.

Kun ei tule vastauksia, tulee heti mieleen, että niitä ei ole.  Mikä on nuorisotakuun syvin olemus? Onko kyse Niinistön työryhmän lailla enemmän moraalisesta ryhtiliikkeestä ja yhteisvastuun peräämisestä kuin rakenteellisesta ja resursseja tuovasta uudistuksesta? Onko tosiaan nin, että muuhun ei ole varaa. Näitä jäin miettimään ja luulen, että niitä miettii moni muukin. Syytä olisikin, ettei vaan... No olkoon...

Mr Pink ja muita idän ihmeitä

Itselleni lupasin taannoin heittäytyä positiiviseksi blogissani. No nyt lähtee...

Venäjä on hieno, kiintoisa ja monien ristiriitaisuuksien maa, jossa on tapahtunut merkittävää edistymistä viime vuosina. Silti se on maa, jossa monet asiat ovat yhä ihan rehellisesti pielessä. Siellä on hyvä käydä paitsi ystävällisten ihmisten luona luomassa suhteita myös siksi, että oman maan pulmat asemoituvat vierailun jälkeen nopeasti paikkaansa.

Ivalon näkökulmasta tuppaa välillä unohtumaan se, että lähin oikea iso kaupunki on yhtä lähellä kuin Rovaniemi. Murmansk on väestötappiostaan huolimatta edelleen Espoon kokoinen kaupunki. Väki muuten liikkuu paljon ja ajoittain tuntuu siltä, että Ivalon kaupoissa puhutaan enemmän venäjää kuin suomea. Yhteistyötä myös nuorisotyössä on syytä ylläpitää, sillä vuorovaikutus ylipäänsä on kasvusuunnassa.

Lähes suoraan Rovaniemeltä matkustin torniolaisen nuoriso-ohjaajan Mikun kanssa Murmanskiin. Mentiin vuorolinja-autolla. Oli minulle ensimmäinen, muttei luultavasti viimeinen kerta. Joustavaa ja turvallista matkustamista, edullistakin.

Tälle roadshowlle meidät vei Connecting Young Barents hanke, jonka avajaistilaisuutta vietettiin hankkeen Lead partner Socium+  -järjestön tiloissa. Socium pitää muuten majaansa keskellä kaupunkia entisen NKP:n puoluehotellin tiloissa. Mukava tilaisuus, tiivis päivä ja sovittiin porukassa myös lokakuisen Rajarock-tapahtuman ohjelma, puitteet ja tavoitteet.

Kiintoisaa. Täytyy todeta, että jo hankkeen alkumetreillä on käynyt ilmiselväksi se kuinka isoja kulttuuri- ja toimintatapaeroja on Luoteis-Venäjällä, Norjan Altassa ja Lapin nuorisotyössä. Varmaan joudutaan vielä setvimään asioita, mutta vire on luottavainen: kumppanit ovat mutkattomia mukavia ihmisiä, kyllä tästä selvitään, mutta oppimiskokemus tämä on varmasti kaikille...

Käytiin myös todella erikoisessa paikassa. Hankkeessa paikallisena toteuttajana on Mr Pinkiksi ristitty Murmanskin uusi Youth House ja kohta vuoden toimineen talon työtä esiteltiin meille.

Paikan tekee Venäjällä erikoiseksi se, että sitä pyörittää nuorten toteuttamien projektien verkosto. Päätökset tehdään taloneuvostossa, joka koostuu suomalaisittainkin tarkasteltuna lähes pelkästään nuorista. Lähestymistapa on venäläisittäin ainutlaatuinen, paikan puheenjohtaja Zhenja ja varapuheenjohtaja Natasha eivät tienneet toista samantyyppistä koko federaatiossa. Kun tiedetään, että Murmanskista Vladivostokiin on hillittömän pitkä matka, asemoituu asia välittömästi oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Minulle vierailu oli toinen. Kävin vielä kunnostettavassa paikassa kesäkuussa 2011, jolloin kuulin idean isältä Zheja Gomanilta sen, että talon esikuva löytyy Tromssasta Norjasta. Kaaoksen keskellä oli vaikea uskoa isännän vakuuttelua siitä, että työ alkaisi marraskuussa 2011. Hankaluuksia on ollut ja on edelleen tosi paljon: rahasta on krooninen uupelo, kalusto kaipaa koko ajan parantamista, vuokrasopimusta uhkaa irtisanominen kun Mr Pink esitti ihmisoikeuksia käsitelleellä videofestarilla Khodorkovsky nimisen sakasalaisen dokumentin ja niin edelleen. Haasteiden lista on todella pitkä.

Mutta niinpä vain oli toiminta alkanut. Toki entisessä kirjastossa oli edelleen osin työt kesken, mutta paljon oli saatu aikaiseksi. Oli kyllä mukava kuunnella vastuuhenkilöitä, periksi ei kuulemma anneta.

Valaiseva ja opettavainen vierailu. Menen takuulla uudestaan. Jännittävää nähdä miten homma etenee. Jännittävää nähdä kuinka paikallis- ja aluehallinto suhtautuvat kehittyvään toimintaan Luulen, että niissä rakenteissa sitä on vaikea niellä...

Voin suositella käyntikohteeksi kaikille Murmanskissa vieraileville nuorten asioiden kanssa toimiville. Menkää ihmeessä... Vielä ehtii, vuokrasopimus on katkolla loppukeväästä...

Skoeoe
 

Aika haipakkaa, ei ihan tavallista arkea

Onpa kiihkeä syyskuu. Syksylle on tyypillistä se, että noin kolmessa kuukaudessa tapahtuu paljon, johon saa tai joutuu osallistumaan. On oikeastaan aika kummallista miten eri tahot onnistuvatkin niin tehokkaasti ajoittamaan toimiaan loppuvuoteen. Tämä tapahtuu vuodesta toiseen vain sillä erotuksella, että tarpeet, tarjonta ja pyynnöt lisääntyvät. Ajoitus toimii aina yhtä nerokkaasti.

Kun valtaosa jutuista tapahtuu muualla, merkitsee se myös matkaputkea heille, jotka kaukaa tulevat.
Itse kuulun heihin, jotka kauas mennessään saapuvat paikalle ensimmäisenä ja poistuvat viimeisenä.

Olen aika otettu siitä, että edellinen tapahtui myös tilaisuudessa, jossa Tasavallan presidentti Sauli Niinistön nimeämä 40 hengen työryhmä julkisti työnsä tuloksia. Yllättävä kutsu, johon toki oli vastattava myönteisesti.

Olipa jännä tilaisuus. Kun poistuin, viimeisenä tietenkin, odottelemaan bussia 77 Jakomäestä rautatientorille olin hyvin syvän hämmennyksen vallassa. Oli kiintoisaa, mutta joku selittämätön hiersi. Mistä on kysymys?

Niinistön työryhmä lähtee ulostulossaan siitä, että nuorten syrjäytymisen torjunta on kaikkien asia, ei vain yhteiskunnallisten instituutioden vastuulla. Jakomäen yläasteella julkaistiin nettisivusto ja kirjanen nimeltään Ihan tavallista. Niinistön ryhmä katsoo, että arjen pienten asioiden huomioimisesta muodostuu yhdensuuntaisten toimenpiteiden ketju, joilla saadaan tuloksia.

Valittu lähestymistapa on voimavara, mutta siihen sisältyy riskinsä. Sinällään Sauli Niinistölle on nostettava hattua  itsensä likoonlaittamisesta. On myös niin, että maalaisjärki on ollut hukkateillä ja sen perään on toki syytä huudella. Toinen asia, jota voi peräänkuulutella on yhteisöllisyys. Kun edessä on nuorisotyön näkökulmasta lähinnä vain huonoja tai vieläkin huonompia ratkaisuja, nousee yhdessä tekeminen kohta taas arvoonsa.

Jakomäen launchaustilaisuudessa oli läsnä lähes 100 henkilöä. Asiantuntijoita joka lähtöön, TV:stä tai muuten vain tuttuja nuorten asioiden asiantuntijoita, uusia tuttavuuksia sekä tosi mukavia Jakomäen koulun yläasteen oppilaita. Olikin kiva seurata kuinka innoissaan oppilaat olivat korkea-arvoisesta vieraasta, joka jutteli ihan vapautuneesti nuorten kanssa. Rock- tai rap-staran vastaanotto, sen sai Sauli  Niinistö...

Itse tilaisuuteen liittyen kyllä askarrutti sen kesto. Tunti, sisältäen Suomen lyhyin workshop-työ. Aika erikoista, paikalla oli sentään paljon asiantuntemusta. Sen ymmärrän, että presidentin aikataulu on tiukka, mutta jäi olo siitä, että läsnäolijoita ei pistetty todella töihin. Olisi kannattanut...

Kiivaaseen kansalaiskeskusteluun

Työryhmän tavoitteena on ollut synnyttää kansalaiskeskustelua. Ensireaktioista päätellen se sitä saakin. Työryhmän julkaisu on eräissä kommeteissa tyrmätty täysin enkä yhtään ihmettele.

Jo Jakomäen koululta bussipysäkille kävellessä mietin Niinistön ryhmän lähestymistapaa. Siinä on riskinsä. Aika monissa kommenteissa työ on leimattu rapujuhlissa toimivaksi, pinnalliseksi, osoittelevaksi ja kukkahattutätimäiseksi jutuksi, josta puuttuu tyystin arjen syrjäytymisen syiden ymmärtäminen...

Minun on mahdotonta uskoa siihen, että Niinistön ryhmä ei tietäisi. Kyllä se tietää, siinä on jäseniä, jotka ovat perehtyneet asiaan.  Kiivas kommentointi on osoitus siitä kuinka vaikeaa syrjäytymisestä on puhua pelkästään yksilöiden ratkaisuina. Kritiikki kysyy rakenteellisten seikkojen perään tyyliin me emme tarvitse Niinistön elämänoppaita, me tarvitsemme työtä ja rahaa.

Mietin tätä samaa heti. Voidaanko nuorten syrjäytymisestä puhua vain yksilöiden arjen tekojen kautta. Eikö keskustelun pitäisi koskea myös rakenteita? Kun puhutaan yksilöiden ratkaisuista, on vaarana se, että kenties tahattomasti syyllistetään heitä, joiden elämässä on haasteita ja pulmia vaikka pressanlinnaan myydä.

Niin. Kyynisenä hetkenä sitä miettii onko annettu jo periksi? Onko rakenteissa tapahtuva työ todettu ennaltahävityksi ja pitää siirtää asia yksilöiden vastuulle? Onko kyseessä silmänkääntötemppu?

Olin niin hämmentynyt, että piti takoa kommentti Lapin Kansaan. Katsotaan nyt, teksti oli kuulemma ajankohtainen ja kiintoisa...

On kiintoisaa nähdä mihin keskustelu vie. On myös kiintoisaa nähdä mikä on Niinistön työryhmän seuraava liike. Ei tätä kai tähän voi jättää. On myös kiintoisaa nähdä miten poliittinen eliitti reagoi käynnistettyyn keskusteluun.

Once in a lifetime

Blogi päivittyy Annankadulla Helsingissä. Tänään olin Allianssi talolla kehittämässä Nuorisotyö-lehteä. Mukavaa, huomaan olevani edelleen motivoitunut.

Jakomäen tilaisuus oli muuten semmoinen kerran virakaurassa. Seuraavana päivänä oli toinen: Ivalossa vihittiin urheilukenttä. En olisi uskonut sitä päivää näkeväni, mutta niinpä vaan. Paavo tosin ei ollut täälläkään, vaikka mahdollisuutta selviteltiinkin. Aika moni muu oli. Kun olen kesällä katsellut ohiajaessani kentälle, niin on siellä ollut porukoita lähes koko ajan. Mukavaa. Kylläpä se hiekka-/liejualue oli aikansa elänyt.

Olisin ilmoittautunut avajaiskisojen keihäänheittoon, mutta ei ollut lajina. Niinpä pysyttäydyin Stönöllä, jossa meidän nuorisotyönporukka piti avoimia ovia. Viestintäpaja hoiti stillkuvaukset ja äänentoiston, Radio Inari radioinnin. Komeata... Ollaan oikeasti mukana muissakin kuin omissa jutuissa...

Takaisku - valtaisa pettymys...

Se nuoriso-ohjaajan vakinaistamisjuttu, jota olen käsitellyt edellisissä blogipäivityksissä,  meni sitten sinne minne oli odotettavissa: pieleen, möhlin koko jutun. NuVan puheenjohtaja soitteli ja kertoi, että esitettyä nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamista ei tapahdu. Se on selvää nyt, koska edes oma lautakunta ei tue. Sitä ei sisällytetä edes kuntasuunnitelmaan, joka tarkoitta käytännössä sitä, että asiaan ei enää palata. Hienoa, monen vuoden työ hukkaan...

Pettymys on hillitön. Päätös on myös viesti siitä mitä Inarissa todella ajatellaan. Tiukassa paikassa arvostus mitataan ja nyt se on tehty. Toki edessä on vaikeita aikoja ynnämuuta, mutta kumminkin. No, pulinat pois, päätös on tehty. Ei väliä sillä, että eurotkaan ei todennäköisesti tässä ratkaise aunakaan lähivuosina. Asenne ratkaisi ja priorisointi...

Minä en nyt kyllä tiedä mitä teen. Ehkä en yhtään mitään, olkoon.

Iloinen olen vain nuorten tuesta: 200 nimeä adressiin on kova juttu Inarissa. Eipä auttanut. Nuoria on kuulemma nyt kuultu.

Hienoa NuVa. Ja kaikille epäluuloisille teen selväksi: en ole edes nähnyt kyseistä adressia. Se oli ihan nuorten oma juttu se. Kiva, että heitä kuunneltiin asiassa, joka koski nimenomaan ja ensisijaisesti heitä...

Mitä ne olivatkaan ne Niinistön arjen pienet työt? Sitä miettikäämme. Niitä voivat tehdä myös poliitikot, jos haluavat...

Soitin ja lähetin pari viestiä asianosaisille. Eipä ole vastauksia kuulunut....

Skoeoe

Mies tuli vuonolta ja kysyi: kuinka paljon on tarpeeksi...???

Pääsin käymään norjalaisessa nuorisotalossa.

Talo Altassa vuonon pohjukassa on nimeltään ytimekkäästi Huset. Se on rokkimiehen tai naisen maanpäällinen taivas: treenikämppiä moneen lähtöön, studiotilat, äänentoisto- ja valolaitteita. Kylkiäisenä mukavat oleskelutilat keittiöineen, biljardipöytineen ynnä muine varusteineen. Optiona keikka- ja demotusmahdollisuudet. Maisemat treenikämpistä hulppeat. Pihalla skeittialue, joka saa alan friikin kalpenemaan kateudesta.

Öljy vapauttaa. Sitä mitä on, on isosti. Kruunuissa ei oltu säästelty. Rovaniemeläinen bändiporukka äimisteli, että miksei meillä? No eihän meillä, ei ole, eikä tule. Näin tuppaa muuten käymään joka kerta, kun vie pohjoisen nuoria katselemaan ison maailman ihmeitä. Siksi se pistääkin miettimään onko syytä ja kannattaako.

Alta on noin kahdenkymmenentuhannen ihmisen kunta luoteisosassa maata. Kruunut on pistetty liikkeelle: Husetin tuntumassa on hillittömän iso urheiluhalli, tekonurmikenttiä eri kokoisia laskeskelin eri puolilla taajamaa puolenkymmentä. Homma oli muutoinkin eri tavalla organisoitua: Husetin toiminnalla on tavoitteelliset kytkennät paikallisten elinkeinojen kehittämiseen ja talo tarjoaa ponnahdusalustaa elämysteollista yritystoimintaa suunnitteleville nuorille. Musiikki on oivallinen keino tässä. Muusikkoja, tuottajia, ääniteknikkoja, lista on pitkä. Ja isäntämme, jotka härdelliä pyörittävät, ovat tyypillisen norjalaisesti vähemmän vaatimattomia ja kunnolla ylpeitä tekemisistään.

Talossa on kolme nuorisotyöntekijää. Minua miellytti tiukka pedagoginen ote: nuoret tulevat tiloihin jotain tavoitteellista tehdäkseen, suomalaisen perinteisen avoimen toiminnan käytäntö on lähes tuntematon. Hienoa oli myös se kuinka nuoret oli osallistettu toimintaan. Ohjaajien mukaan demokraattinen kontrolli pelaa: talossa ei häiriköidä, omaisuutta kunnioitetaan ja vaikkapa päihteisiin liittyvät sanktiot ovat ankaria. Puoli vuotta treenikämppäboikottia tai keikkakieltoa puree jääräpäisimpäänkin rokkariin. Yhteinen kieli vuononrannan nuorisotyöläisten kanssa löytyi muuten salamannopeasti, ammattiylpeitä ja tosi mukavia persoonia.

Hienoa. No, kaiken keskellä on toki hyvä muistaa, että Huset onkin sitten yhtäkuin Altan kunnallinen nuorisotyö. Ai niin. Jännä yksityiskohta: kun Ivaloon tehtiin nuorisotalo, siihen pystytettiin seinä, johon porukka sai kirjoitella tussilla tai jollain tuntemuksia ynämuuta. Norjassa ei ollut tällaista kerro avoimesti -seinää. Mutta siellä oli ohjaajien toimisto, jonka seinille tai kattoon sai kuitata käyntinsä tai tuntonsa. Mahtava oivallus, Suomessa ei tulisi mieleenkään.

En nyt varsinaisesti ole kielimiehiä, mutta minusta näytti, että negatiivisia tekstejä ei näkynyt. Mon ráhkistan Huset, ei paha toteamus...

Mikä riittää - riittääkö mikään...

Viime blogin pahaenteiset ennakkotunnelmat ovat käymässä toteen. Esitys nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamisesta ammuttiin kunnanhallituksessa alas ja vielä siten, että sitä ei sisällytetä toiminta- ja taloussuunnitelmaan jatkovuosillekaan.

Tyrmistys on lievä ilmaisu siihen kokovartalokeljutukseen minkä päätös on aiheuttanut. Kaikki tuki, kaikki, katosi hyvin pohjustetulta ja perustellulta esitykseltä kertaheitolla. No niin kiire toki on ollut, että nuoria ei ole kuultu, ainakaan toistaiseksi. Ei vaikka asia koskee erityisesti juuri nuoria ja NuVa on ottanut asiaan perustellun ja yksiselitteisen myönteisen kannan syksyllä 2011.

Juuri nyt on vaikea ennakoida mitä teen ja mitä ylipäänsä tapahtuu. En oikeasti tiedä. Vain se, että nuorilta olisi kyllä hyvä vielä kysäistä.

Vakinaistamisen ajoitus oli huolella harkittu. Kumminkin vain kunnassa on mahdollista se, että ajoitus on yhtäaikaa erinomaisen oikea ja erinomaisen väärä.

Syy tapahtuneeseen löytyy kuntatalouden nopeasti synkentyneistä näkymistä. Verotulot pienentyvät. Talouden taantuma heijastuu yhteisöverojen vähentymisenä. Kukaan ei oikein tunnu tietävän sitä miksi väki vähenee edelleen, vaikka kunta ja valtio ovat panostaneet paljon alueen kehittämiseksi. Hyvä puoli asiassa on se, että vähentyminen on viime kuukausien lukujen pohjalta tasaantunut. Kumminkin pienikin jatkuva muuttotappio syö. Sekin tiedetään, että erityissairaanhoito vaatii koko ajan enemmän. Lapsia sijoitellaan ja se maksaa. Talousmuutos on yllättänyt nopeudellaan kaikki.

Olisi näinollen aika epärehellistä ja vastuutontakin kiistää se, että kehitys huolettaa ja tässä mielessä jarrutusliikkeet ovat ymmärrettäviä. Mutta silti: työn arvostus mitataan juuri tiukassa paikassa. Nuorisolaki ei siinä paljoa paina, itseasiassa sillä ei tee käytännössä mitään. Apu löytyy oman työn perusteista ja jos ne eivät kestä voi vaan kysyä, että miten palvelut järjestetään. Jatkuva epävarmuus ei oikein inspiroi ja yksi ohjaaja kahteen tilaan ynnämuuhun on surkea asetelma.

Nähtäväksi jää. Ehkä jatketaan kuten ennenkin, ehkä ei. Nyt johtoajatus on hakusessa.

Yhden kortin rami

Tiukilla taitaa olla koko Lappi jatkossa. Ei pitäisi ottaa kantaa naapurikunnan asioihin, mutta viime maanantain MOT -ohjelma jälkeen joutuu pohdiskelemaan. Sodankylä on satsannut paljon Kevitsa -nimiseen kaivokseen eikä ihme. Työpaikat pohjoisessa ovat arvossaan ja Kevitsan 250 työpaikkaa on siinä kuntakehyksessä paljon.

Jotain on tehtävä tietysti, jotta työpaikkoja tulisi, se on selvä. Se vaan, että kuinka isoja ovat riskit kun joudutaan ramaamaan yhdellä kortilla. Sodankylän kunnanjohtaja, 1980-luvun nuorisotyöntekijä muuten, esitteli kuntansa panostuksia, joilla kaivostyöläiset saataisiin asumaan pysyvästi paikkakunnalle: päiväkoteja, miljoonaluokan liikuntahalli, suunnitteilla vielä puuttuvat kunnolliset kulttuuritilat.

Ymmärrettävä on kunnanjohtajan huoli, kun samassa ohjelmassa kaivoksenjohtaja kertoo, että voittoakin pitäisi joskus tehdä. Taitaa olla aika kasvotonta tuo kansainvälinen raha: "Jos maailmanmarkkinahinnat laskevat kovasti, suljemme kaivoksen."

Niinpä. Jännä homma, että liikuntahallin rakentamiseen ei riitä kuntalaisten tarpeet, siihen tarvitaan kaivos. Ja jos kaivos sitten lähteekin, niin toisaalta jäähän liikuntahalli.

Jännä kaava...

Mietiskelee Skööö

Palopuheet ei suojele pakkasilta...

...eikä paukutus rumpujenkaan... Kyllä työväenlauluntekijä tiesi aikanaan miten asiat ovat.

Blogi päivittyy Altassa Pohjois-Norjassa. Täällä vuonon rannalla käynnistyy lähes kolmivuotinen Connecting Young Barents -hanke. Ihan kiintoisa kokonaisuus, jota sävyttävät pitkät matkat, kulttuurierot ja usko omaan tapaan tehdä nuorisotyötä. Tähän juttuun on syytä palata myöhemmin syksyllä, kunhan homma saadaan kunnolla liikenteeseen. Seuraavan kerran nuoria liikutellaan lokakuussa, jolloin soitellaan Rajarock Inarissa.

Homma jatkuu keväällä 2013 Murmanskissa... Kiintoisaa. Odotan jo nyt innolla näkeväni Murmanskin Mr. Pinkiksi nimetyn vaihtoehtoisen nuorisotalon, joka on jo toimintansa alkumetreillä joutunut vaikeuksiin paikallishallinnon kanssa esittäessään ihmisoikeuksia käsitelleellä festivaalilla saksalaisen dokumentin nimeltään Khodorkovsky. Putinin hallinnon ote näyttää kiristyvän kaikkialla, Pussy Riot -punkyhtyeen juttu on vain yksi, joskin tosi näkyvä ilmentymä tästä.

Ennen tätä Norjan reissua, loman jälkeen on tullut oltua töissä viikko. Aikamoinen alku. Toki kevennystä ja pehmeää laskeutumista tarjosi mahdollisuus toteuttaa liikuntatoimelle se ainoa kilpailullinen tapahtuma, jonka osaan tehdä. Sovintovaaran rinteisiin oli suunnistusrataa valmistellessa hyvä polkea myös se kiukku, joka nousi välittömästi kun töihin palattiin.

Tieto nimittäin kertoi, että taloustilanne Inarissa on heikentymässä kovaa vauhtia. Sinällään on ollut tiedossa, että myötätuuli ei jatku loputtomasti, mutta tahti yllätti. Ihmiset muuttavat pois, verotulot näinmuodoin pienentyvät ja varsinkin erityissairaanhoito vaatii odotettua runsaammin euroja. Muutama plusmerkkinen tilinpäätös on vaihtumassa miinusmerkkiseksi. Kaiken seurauksena eräät jo tehdyt päätökset joutuvat uuteen tarkasteluun.

Nuorisotyöllä on tässä paljon pelissä. Jo vuoden ajan on valmisteltu toisen etsivän nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamista. Asia on ollut myötätuulessa ja keväällä kunnanhallitus jo periaatteessa hyväksyi asian, taloustilanteen tarkistus oli ehtona. Nyt kun lukee samaisen hallituksen esityslistaa maanantain 20.8. kokoukseen asia onkin muuttumassa täysin. Asiaa on valmisteltu  niin, että tehtävän pysyvästä täyttämisestä luovutaan. Ainoa uusi ohi kuntasuunnitelman vakinaistettavaksi esitettävä tehtävä on sairaanhoitajan toimi terveyskeskuksessa.

Priorisoinnin hinta ja nuorisotyö

On ihan itsestään selvää, että hoito- ja hoiva-ala suorastaan huutaa vahvistusta. Tarpeet kasvavat. Siitä minulla on menneeltä kesältä ihan henkilökohtaisia havaintoja ja kokemuksia. Mutta silti. Jos tämä nyt menee näin, niin parhaimmillaankin aloitetaan alusta ja homma toteutuu joskus jos silloinkaan.
Hyvin harmillista. Jotain pitäisi sitäpaitsi tehdä, ei vain Inarissa vaan myös valtakunnallisesti. Lanka palaa. Kyse on paitsi etsivien oikeudesta elää ilman jatkuvaa epävarmuutta siitä löytyykö rahoitus palkkaan jatkossa, myös työsopimuslainsäädännöllisestä pulmasta, jota rahoitukseen sidottu työtehtävien ketjutus ruokkii koko ajan. Tämä ei voi jatkua loputtomiin. Mikä on tässä minkäkin tahon ratkaisu jää nähtäväksi. Kyse on myös siitä työstä, jota etsivät tekevät. Miten nämä hommat hoidellaan jatkossa ja pysyvällä tavalla.

Kuntavaalit lähesyvät ja samalla kiihtyy keskustelu priorisoinnista. Nyt keskustelun keskiöön on nostettu vanhusten hoitopalvelut. Vanhuslaki voi olla erittäin perusteltu, mutta mahdollisesti sitovana toteutuessaan se luo entisestään lisää painetta kuntien taloudenhoitajille. Jos lisävelvoitteita luodaan, se saattaa kyllä tarkoittaa sitä, että valtaosassa kuntia etsivien toimien vakinaistaminen voidaan unohtaa.

Punkin ja anarkisimin uutta tulemista odotellessa

Kirjoittelin taannoin nuorisotyöntekijän sielunmaisemasta, siitä iloisen vikkelästä veitikasta, joka uupumatta tarkkaillee ympäristöään ja seuraa tarkkaan sitä mitä nuoriin liittyen kirjoitellaan tai mistä puhutaan.

Nuorten syrjään joutumisesta ja kadotettujen nuorten etsimisestä on kirjoitettu palstametreittäin ja siitä on puhuttu eri tuuteissa tuntikausia. Asialla ovat olleet  kaikki tasavallan presidentistä jokaiseen puolueeseen. Hommaa on vatkattu niin paljon, että sen käsittely alkaa saavuttamaan jo surkuhupaisia piirteitä. Tähän kategoriaan kuului Terveydenhoidon ja hyvinvoinnin laitoksen havainto siitä, että tiivistämällä yhteistyötä voidaan saavuttaa edistymistä.

On toki hyvä, että keskustellaan. Nuorten yhteiskuntatakuun luominen on lisännyt keskustelua ja sitä myöten myös tulosodotuksia merkittävästi. Nyt huolta on kannettu ja puhuttu kovasti. Jos mitään ei ala tapahtumaan ja aika nopeaan tahtiin, on vaara, että keskustelu kääntyy lopulta itseään vastaan. Tulokseton jankuttaminen saa aikaan turhautumista ja vastareaktion. Keisarilla oli vain vaateita, ei vaatteita.

Sitten on taas kysyntää punkrockille ja anarkialle. Toteutuu se lauluntekijän ajatus, jonka mukaan nuoriso on valmis taistelemaan....

Alan olla pelottavassa määrin sillä linjalla, että se olisi ihan oikein...

Skoeoe

Selväkö keli vai koko peli: välitilinpäätös

No nyt on menossa vuosiloman viikoksi katkaiseva heinäkuinen työjakso: henkilöstöhommia ja syksyn suunnittelua, siinä viikko vierähtää iloisesti. Syksystä tulee kiivas, joutuu valitsemaan.
Radio Inarin nuorten asioita käsittelevä makasiiniohjelma Selvä Keli täytti helmikuussa kokonaiset neljä vuotta. Se on tällaiselle formaatille suhteellisen pitkä aika. Ohjelmaa on tehty toukokuun 2012 loppuun asti koulujen lukuvuoden aikana miltei poikkeuksetta jokaikisenä torstaina klo 19-20.

Show ja tämä blogi syntyi aikanaan silloisen Inarin seurakunnan nuoriso-ohjaaja Mortti Marjamäen aloitteesta. Muutama viikko vierähti joopaillessa ja ajatusta makustellessa, kunnes Mortti haki minut kunnantalon uumenista, pakkovei Saariselän Kappelin sakastiin ja aloitti tulokselliseksi osoittautuneen ideapalaverin.

On the air on heitetty noin 150 miltei puhtaasti suorana tehtyä lähetystä.  Ohjelmaan on haastateltu lähes 350 eri henkilöä: nuoria, nuorisotyöntekijöitä, opettajia, kansamme edustajia, kunnallis- ja saamelaispoliitikkoja, bändejä, järjestöihmisiä, yksi ministeri ja niin edelleen. Studion suorassa tunnelmassa on ehtinyt käväistä viitisenkymmentä eri persoonaa. Biisilistalla on ollut monenmoista, hyvälle lappilaiselle nuorisomusiikille on löytynyt tilaa miltei joka lähetyksessä.

Teemat ovat liikkuneet siellä täällä, mutta kumminkin tiukasti nuoriin liittyvissä asioissa. Inari on muuttotappioinen kunta, josta nuoret lähtevät joukolla muualle opintojen perässä. Niinpä lähtemisen teema on ollut aika kantavana. Alunperin tarkoitus oli viestiä myönteisestä nuoruudesta ja linja on pitänyt varsin hyvin. Kauhajoen ampumatapauksen jälkeen oli pakko kurkistaa enemmän sitä tummempaa puolta nuoruudesta, sille ei voinut mitään.

Ohjelmaa on tehty siten, että pääosin meitä on ollut studiossa kaksi: keväällä 2008 kanssani oli Mortti ja syyskuusta 2008 alkaen Mortin seuraajaksi Inarin seurakuntaan valittu Soikkosen Mari. Ohjelman nimi viittaa myös Inarin moniyhteisölliseen Selvä Peli -työhön, toimintaan inarilaisten nuorten hyvinvoinnin puolesta. Radioshow on ollut yksi seurakunnan ja kunnan nuorisotöiden yhteispanostus tälle työlle. Muutaman kerran mikrofoneja ovat käytelleet juontomielessä myös vierailevat tähdet valovoimaisimpana Keminmaan nuorisotyön tehoduo Sanna ja Anu, jotka istutettiin Radiomanin ääreen Lapin nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajon yhteydessä syksyllä 2010. Mainittava on myös ivalolainen Tampereella, Pauli, joka jäädytti käpyä parin vuoden ajan.
Mitä jäi käteen ja entä sitten...???

Ohjelman teko on ollut mukava, muuta työtä täydentävä ja piristävä, joskin varsin sitova lisä työhommiin. Jokaikinen haastattelu tai ohjelman teko on ollut myös oma oppimiskokemuksensa. Vaikka asia olisi ollut tuttu, on jutunteko pakottanut selvittelemään asioita myös muista kuin jo tunnetuista näkökulmista.

Ihmiset, joita ohjelmaan on haastateltu, ovat poikkeuksetta olleet täysillä mukana, kiitos siitä jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä. Kuuntelijoitakin lie ollut, kiitokset tähänastisesta.

Haluttaisi jatkaa, mutta ehkä on aika pistää homma ns. telakalle ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Miksi näin? Yksi syy on se, että Mari on siirtynyt aktiivinuorisotyöläisen hommista muihin elämälle tärkeisiin kasvatusprojekteihin. Lämpimät onnittelut iloisen perhetapahtuman johdosta... Ehkä jonain päivänä taas nuorisotyöhön ja studioon, mutta first things first...

Toinen peruste liittyy ohjelman pitkähköön historiaan. Sinällään on niin, että nuoriin liittyvät asiat ja nuoret eivät lopu ikinä. Asioiden esilläpitämisen tarvekaan ei katoa mihinkään, päinvastoin. Näkökulmiakin löytyy eivätkä ideat itsessään ole loppuneet, mutta ohjelman rakenne kaipaisi uudistamista. Tietty sapluuna toimii aikansa, mutta lopulta se jähmettää liikkeen paikoilleen. Aika on kuitenkin ollut jo pitkään tiukilla eikä sitä ole riittänyt kehittämiseen, vaikka itse show on pyörinyt tauotta muutamia force majoure peruutuksia lukuunottamatta. Se on ollut oikeastaan hämmästyttävää, mutta vuorovedolla on hoideltu loma-ajat, virkamatkat ja muut poikkeustilanteet.

Näiltä pohjin näyttää siltä, että etsivä Ronja sekä NuVan entinen ja Osku ry:n nykyinen pj Jenni olivat näillä tietämin ohjelman viimeiset haastatellut persoonat. Ainakin toistaiseksi on näin ja asiaan palataan aikaisintaan keväällä 2013, mahdollisesti vasta ensi vuoden syksyllä.

Vauhti kiihtyy...

Kolmas peruste liittyy kalenteriin. Heinäkuussa Kunnantalo on kiinni ja sen syövereissä on petollisen rauhallista työskennellä. Osasto on lähes tyhjä, Inari viikkojen kimpussa ahertava kulttuurisihteeri tekee lyhyitä pyrähdyksiä naapuritoimistoon ja juoksee sitten heti uusien tapahtumien kimppuun.

Katselin toimiston rauhassa tulevan syksyn tapahtumakalenteria. Aikamoista, ohikiitävä epätoivon hetki sai kysymään, etteikö tämä lopu ikinä. Ilmassa on lisäksi kaikenlaista epävarmuustekijää. Varmaa on toisalta se, että matkustella saa. Siitä pitää huolen yksistään jo se, että Flow 4 YU -hankkeen ohella käynnistyy myös Enpi Kolararctic rahoituksen turvun Connecting Young Barents -hanke välittömästi elokuussa Altassa pidettävän Aronnes Rocken -tapahtuman yhteydessä. Huhu kertoo, että kolmaskin kv-hanke häämöttää ja kumminkin pitäisi tehdä myös Inarissa. Matkustelukolmion kärjet syksyllä ovat jokatapauksessa Alta - Murmansk - Helsinki. Muutenkin syksyyn kasaantuu perinteisesti ihan älyttömällä tavalla ihan liikaa ihan kaikkea. Rovaniemen matkojen määrää ei viitsi edes ajatella...

Ei tämä sitten vissiin helpota ennenkuin eläkkeellä, joten on pakko karsia. Aikataulumielessä ei harmita jättää ohjelmaa tauolle, vaikka se on ollut monella tavoin myös henkireikä kuten myös kirjoittaminen.

Blogin kirjoittelusta en luovu, sitä jatkan tavoitteena se, että blogi päivittyisi pari kertaa kuussa myös jatkossa. Pestini Nuorisotyölehden toimitusneuvostossa kestää ainakin tämän vuoden loppuun ja se tarkoittaa kirjoittamista myös tuohon valtakunnalliseen ammattijulkaisuun
Näillä mennään. Vielä on on onneksi kesää (???) ja kesälomaakin jäljelllä. Elokuussa rynnistetään sitten taas...

Sitä odotellessa

Sköö

Nykyisten ja entisten nuorten sosiaalinen media

Nuorisotyössä yksi kantava juttu on se, että yritetään mennä sinne missä nuoret ovat. Havainto on johtanut siihen, että myös verkossa tapahtuva nuorisotyö ja -tiedotus työmuotoina ovat nousseet kovaan kurssiin, hankkeita pyörii ja euroja nettipohjaiseen toimintaan löytyy.

Siitä huolimatta en tunnustaudu erityisen verkkouskovaiseksi. Lapin  Nuorisotiedotuksen portaali LaNuTi on tietysti tiedotuksessa jokaisen lappilaisen nuorisotyöntekijän perusväline. Nettinuorisotaloja on kehitelty ja yksi peruste niille on se, että varsinkin harvaan asutulla alueella ne demokratisoivat nuorisotyön palveluita. Enpä tiedä, sillä siellä missä on harva asutus, on vähän väkeä ja hitaimmat nettiyhteydet. Nuoret sinällään viettävät aikaa paljon netissä ja minun kokemus on se, että reunaseuduilla nuoret haluavat mielummin suoria kontakteja eli elävän kosketuksen nuorisotilaan  ja -ohjaajaan sekä muihin nuoriin. Nettinuorisotalo on minun määrittelyissä mielumminkin suurten keskusten kuin reuna-alueiden toimintatapa.

Sitten on aloitekanava. Periaatteessa hyvä idea, mutta joku mättää. Joku tekee asiasta väkisin synnytetyn makuisen. Varsinkin silloin, jos aloitteille on kehitelty muita väyliä, jää epäselväksi onko syytä panostaa kanavan olemassaolon uupumattomaan ja jatkuvaan markkinointiin, sillä se on minimiedellytys sille, että kanavaa käytetään. Minusta tuntuu, että ei ole. Ei ainakaan täällä, jossa väkimäärät ovat vähäiset ja asioihin liittyviä parannusehdotuksia voi tehdä helposti suoraan asianomaisille ja toisaalta nuorten osallisuusryhmät ovat toimissaan aktiivisia..

Sitten ovat blogit. Itse olen bloggaillut vuodesta 2008 alkaen ja jatkan näissä nuorten ja nuorisotyön jutuissa näillä näkymin edelleenkin. Sitten on vielä vaikka mitä muuta, myspacet, youtubet ynnämuut....

Väyliä on paljon ja nuoret myös käyttävät niitä paljon. Johtopäätöksenä on se, että olipa oma asenne nettihommiin mikä tahansa, nuoisotyöläisen on liki pakko ottaa välinettä ns. haltuun ainakin jossain mitassa.

Sosiaalisessa mediassa ylivoimainen ykkönen jo pitkään on ollut Facebook. Itse kirjauduin naamakirjaan joskus 2009 tai jotain, ja sen jälkeen olen käyttänyt sitä yhtenä työvälineenä. FB:lle on odotettu seuraajaa ja joskus joku tuleekin, mutta milloin ja missä muodossa, se on eri juttu. Google +:lta odotettiin paljon, mutta se ei ole koskaan noussut todelliseksi vaihtoehdoksi.

Tutkimukset kertovat, että nykynuoret käyttävät juuri naamakirjaa tosi paljon. Siksi FB on mainio, tehokas ja nopea väline tiedottaa. Se tarjoaa mahdollisuuden erilaisten avointen tai suljettujen ryhmien perustamiseen ja niitä onkin sitten synnytetty viestintäpajalle, Radio Inariin sekä nuorisotiloille Vintti ja Stönö sekä NuValle. Velvoitetta ei ole, mutta jokainen nuorisotyöläinen, joka haluaa, voi tehdä sosiaalisessa mediassa työtään siinä määrin kuin järkeväksi katsotaan. Facebookissa on myös suht nopea ja helppokäyttöinen reaaliaikainen keskustelumahdollisuus sekä sähköposti. Pakko on tunnustaa, että näistä kaikista on ollut tosi paljon hyötyä arjen työssä.

Naamakirjan salakuoppia

No mikä näin mainiossa systeemissä voisi arveluttaa. Aika monikin asia, mutta tässä muutama.

Ensimmäinen liittyy ajankäyttöön. Sosiaalinen media kuten koko hiton netti-/läppäri-/kännykkä- jne. kulttuuri vaikuttaa ajankäyttöön. Se tehostaa sitä, mutta salakavalasti se hiipii myös muuhun kuin varsinaiseen työaikaan. Se jatkaa työpäivää ja sen pitäisi näinollen olla työnantajan riemuvoitto. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun töitä tehdään bloggerissa tai naamakirjassa vapaa-aikana. Itseasiassa niitä tehdään käytännössä yksinomaan ns. omana aikana, kuten nytkin tapahtuu...

Miksi niin. No siksi, että jos haluaa käyttää vaikkapa FB:ia työvälineenä, pitää sitä tehdä säännöllisesti.: tehot saadaan sillä, että siellä joko ollaan tai sitten ei... Sama pätee blogiin: joku säännöllisyys on tarpeen tai ne harvatkin lukijat katoavat.

Opettajien kohdalla on käyty keskustelua siitä, voiko opettajalla olla oppilaita FB -kavereina. Hyvä kysymys, joskin outo, jos ajatellaan, että naamakirjaa käytetään työvälineenä. Ainahan toki voi luoda eri profiilit itselle ja virkaminälle ja jälkimmäisen kohdalla on sitten  kyllä hyväksyttävä kaikki halukkaat nuoret kavereiksi. Näinhän menettelee mm. nettipoliisi, joka suorastaan yllyttää kaikki kavereikseen.

Naamakirjan salakuoppa on myös siinä mitä lipsauttelee päivityksiin. On syytä olla tosi tarkka, nuoret seuraavat ja Facebook muistaa... Aikajana on helpottanut uteliasta tirkistelynhalua entisestään.

Entisten nuorten paikkakunnat

Osaavat ne keski-ikäisetkin. Minä sain joskus alkukeväästä kutsun ryhmään nimeltä Entisten nuorten Rovaniemi. Liityin siihen niin nopeasti kuin kesti tajuta mihin minua pyydettiin. Aika nopeasti sen jälkeen minut pyydettiin ryhmään nimeltä Entisten nuorten Ivalo. Sama tarina. Ja liittymisistä lähtien... Niin, on tunnustettava, että olen ollut tosi monien keski-ikäisten kaltaisteni tavoin koukussa kyseisiin ryhmiin.

Aika hyvä ja elinkelpoiseksi osoittautunut idea. Suhteellisen pikaiseen tahtiin Rovaniemipoppoo on kerännyt yli 4600 ja Ivalo lähes 1400 (!)  jäsentä. Olen pohtinut sitä, että mistä ryhmien suosio oikeasti kertoo. Niin: kaukokaipuu vai mikä, aavan meren tuolla puolen jossakin on jotain, joka peruuttamattomasti on mennyt, mutta joka on jättänyt pysyvät jälkensä. Ehkei kannata yleistää, mutta no, menköön: siitä on kyse...

Minä en ole ihan varma, mutta tuo Rovaniemi taitaa olla ensimmäinen tai ainakin niitä ihan ensimmäisiä entisten jonkunkyläläisten ryhmiä, joita on noussut sittemmin kuin sieniä lämpimän syyssateen aikana. Nostan Radio Inari ja Selvä Peli -lippikseni korkealle keksijöille ja sivuston ylläpitäjille. Hienoa. Rovaniemellä on jopa viritelty keskustelua kulttuuripalkinnosta. Ei paha idea, on kotikaupunkini niitä pöljemminkin perustein jakanut. No, palkinto tai ei niin pisteet ylläpitäjille: työ ei taida olla ihan vähäinen. Sen verran hilpeitä keskusteluketjuja sivulle syntyy, että saapi varmaan olla tarkkana.

Noiden kahden sivuston ohella kurkistelen toisinaan myös Inarin sivuille. Kiintoisaa. Minua on hämmästyttänyt se millaista kuvamateriaalia niihin toimitetaan. Aivan uskomattoman hienoja kuvia eri ajoilta. Ei voi mitään, mutta pakko on ollut osallistua keskusteluihin. Kuvat Rovaniemestä silloin ennen, 1960 -luvun lapsuuden maisemista, ovat palautelleet mieliin jo monia unohdettuja asioita ja näkymiä. Myös joitakin ihmisiä niiltä ajoilta on löytynyt, joskin varsin verkalleen. Näyttää siltä, että pääosa varsinkin Rovaniemisivun käyttäjistä on himpun verran meikäläistä nuorempaa, Ivaloporukoissa tilanne on kiintoisaa kyllä ehkä toisinpäin...

Ivalosivuilla minua pyydettiin latailemaan kuvia entisestä ja nykyisestä nuorisotoiminnasta ihan nuortenkin kuvien muodossa. Kaikki seuraamani sivustot (ylläpitäjät) ovat ohjeistaneet upeasti säännöt sekä kuviin liittyvät huomioitavat seikat. Minä olen latausrajoitteinen. Olen lataillut kuvia näihin koukkusivustoihin, mutta siten, että niissä ei ole tunnistettavia yksittäisiä ihmisiä. En tee sitä jatkossakaan, kun en toimi niin naamakirjassa muutenkaan. Rakennuksia, luontoa, kehittyviä toimitiloja ynnämuuta tulee.

Ei voi mitään, olen ylivarovainen tässä mielessä. Suotakoon se minulle anteeksi. Ammattikuvaan liittyy monia hienoja asioita ja vapauksia. Mutta siihen liittyy myös velvoitteita ja vastuu. Lasten ja nuorten kuvilla on huiskittu netissä huolimattomuuksiin asti ja jäljet pelottavat. Joten siltä pohjalta...

Miettii

Skööö