torstai 7. kesäkuuta 2012

(Epä)pyhä allianssi(ko?)

Viikon nuorisotyöllinen uutinen löytyi Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin nettisívuilta. Uutinen kertoi Allianssin sekä kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkostoksi synnytetyn Nuorisokanuunaverkoston solmimasta kumppanuussopimuksesta.
Allianssi kokoaa yhteen maan suurimmat nuorisojärjestöt ja Kanuuna puolestaan muodostuu yli 40.000 asukkaan kaupunkien nuorisotoimista. Kunnallisen nuorisotyön keskittymään kuuluu nykyään 24 suurinta kaupunkia ja se käyttää lähes kolmen miljoonan suomalaisen ääntä.
      
Minulle on tullut tuntuma siitä, että kummallakin liittoumalla tahollaan on pyrkimys maan johtavaksi nuorisotyön kehittäjäksi ja edunvalvojaksi. Olen kirjoitellut molemmista blogissa vuodenvaihteen tietämissä. Kanuunan roolia ja sen suhdetta nuoria keskuksiin luovuttaviin reunaseutuihin tulin pohdiskelleeksi myös viime joulukuun Nuorisotyö -lehdessä.

Kumppanuussopimuksen perusteluissa todetaan mm., että nuorisotyön edunvalvontaan tarvitaan kaikkia alan toimijoita ja että Allianssin sekä Kanuunan yhteinen näkemys on vaikuttavampi kuin jompikumpi erikseen.

Nyt julkistettu uutinen herätti sosiaalisessa mediassa jonkin verran keskustelua, jossa oli havaittavissa ainakin jossain määrin hermostuneisuuttakin. Kun on elämän peruskysymysten äärellä ja miettii kaiken keskittymisen tarkoitusta, käy juuri niin. Reuna-alueilla kehityksen meno yleisesti on viime vuodet ollut sellaista, että ihan vaan varmuuden vuoksi tämmöisille suurten alliansseille tulee alkajaisiksi sanotuksi ehdoton ei. Mutta sitten kun pysähtyy hetkeksi käykin päinvastoin kun Maija Vilkkumaalla, jolla ei on se viimeinen sana...

Uhka vai mahdollisuus...

Niinpä tällä kuten kaikella on sekä mahdollisuutensa että uhkansa. Jälkimmäistä näen vain ja ainoastaan siinä osassa nuorisotyön kenttää, joka jää kumppanuussopimuksen ulkopuolelle. Ja se kenttä ei ole pieni, ainakaan alueellisesti.... Harmillista kyllä me täällä tunturin paremmalla puolella kuulumme tähän osa maata, me ja monet muut kunnat sekä kokonaiset seutukunnat.

Allianssin haastavasta ja pulmallisesta kuntasuhteesta kirjoitin jo taannoin. Siihen nyt syntynyt  kumppanuus  tuo, jos ei nyt kertaheitolla, niin pitkällä tähtäimellä kumminkin parannusta ja paljon. Nuorisotyön toimiala on lopulta kaikesta yhteiskunnallisesta merkittävyydessään huolimatta pieni ja eriseuroihin ei tosiasiassa ole yhtään varaa.

Allianssin toinen pulma on sen toiminnan keskittyminen kehäkolmosen tuntumaan. Järjestö ei ole isommin näyttäytynyt reunaseuduilla eikä se tosiaan siellä ollessaan ole omalla osaamis- ja mukavuusalueella. Katsokaapa vaikka nettisivuilta löytyvää koulutustarjontaa: kaikki on pääkaupunkiseudulla, kaikki. Tänä vuonna miltei ainoa demokraattisesti koko maata palveleva toiminto jaetaan Nuorisotyölehden nimellä kaikkialle mihin se satutaan tilaamaan. Muutoin touhu keskittyy kovin pienelle osalle maata....

Tehostuva Kanuuna-Allianssi yhteistyö parhaimmillaan merkitsee sitä, että alueellinen kattavuus paranee, sillä Kanuuna toimii akselilla Helsinki - Rovaniemi. Siltikin: paljon jää katveeseen ja kymmenen pisteen kysymys kuuluukin kuka kaikessa edunvalvonnassa ja toimialan kehittämis-tohinoissa muistaa huomioida sitä nuorisotyön todellisuutta, jossa maahanmuuton sijasta arki  rakentuu poismuuton ja hiipuvien palveluiden sekä isossa määrin myös murenevan kuntatalouden varaan...

Hajautettu edunvalvonta ja miten sitten kävikään...

Käydessäni vierailemassa Kanuunaverkoston vuosiseminaarissa Rovaniemellä viime marraskuussa (blogiteksti Kanuunassa vaan ei kanuunassa/marraskuu 2011) olin havaitsevinani kiinnostusta siihen, että verkosto loisi kontakteja myös muuhun maan kuntakentään ja huomioisi näin myös pienemmät paikkakunnat ja siellä tehtävän nuorisotyön erityispiirteet ja tarpeet.

Kyynikko tietysti epäilee, että riittääkö isoilla tosiaan kiinnostusta muihin kuin omien intressiensä ajamiseen. Pelko ei ole täysin perusteeton, joskin siihen ei kannata juuttua. Kannattaa pitää yhteistä asiaa esillä ja suhteet kunnossa, muutoin syrjäinen ja pieni jauhautuu uusallianssin voiman alle.

En oikein usko siihen, että suomalaisessa nuorisotyössä on kenenkään intressissä polkea tietoisesti ketään. Uuden kumppanuuden synnyttämässä asetelmassa Kanuunakunnat ovat paljon vartijona. Isoilta voi lähtökohtaisesti vaatia enemmän ja niiden voi edellyttää jakavan osaamistaan sekä ottavan pienemmät kunta- ja aluekumppaninsa mukaan yhteiseen edunvalvontaan.

Jotta tämä voisi toteutua pitäisi eri alueiden Kanuunakuntien toimia yhteistyössä maakuntansa tai seutukuntansa muiden kuntien nuorisotoimien kanssa. Lapin osalla edellinen tarkoittaa sitä, että katse kääntyy Rovaniemelle.

Lupasin jo loppuvuonna, etten puutu tai kommentoi enää mitenkään maakuntamme pääkaupungin asioita. Syntynyt asetelma pistää perumaan pyhät aikeet. En oikein ole vakuuttunut siitä miten synnyinkaupunkini pystyy tähän huutoon vastaamaan. Maakuntakeskukselta pitäisi voida odottaa sitä, että se toimii kehityksen veturina alueellaan. Rovaniemeä ei oikein nuorisoasioissa voi nähdä tässä valossa. Ei kyllä ole mitään muutakaan yksittäistä kuntaa, joka yksin ottaisi maakunnassa kehittäjän roolin. Niinpä alueen kehitystyön voima on löytynyt yhteistyöstä, jonka luomisessa muuten Ely-keskuksen (aiemmin lääninhallituksen) nuorisotoimella on ollut valtakunnallisestikin poikkeuk-sellisen iso merkitys.

Mitä tässä sitten voi? Voi heittää kainon toiveen Rovaniemelle siitä, että se ymmärtäisi asemansa syntyneessä nuorisotyön Uusallianssissa. Ja ymmärtäisi pitää muu maakunta ajantasalla ja ajaa koko Lapin asioita myös valtakunnallisessa keskustelussa. Tässä olisi hyvä tehostaa kanssakäymistä Ely-keskuksen kanssa niin kauan kun maakunnasta nuorisotoimi sieltä löytyy. Siinä olisi myös hyvä tehostaa keskusteluja yliopiston ja nuorisotyön ammatillisen koulutuksen kanssa. Niin  ja tietysti lisätä osallistumista maakunnalliseen nuorisotyön keskusteluun ja yhteisiin toiminnallisiin juttuihin.

Ja nämä talkoot olisi syytä käynnistää heti. Muuten voi olla, että hyvät ei heilahtele ainakaan tänne reunojen reunoille...

Pohtii Skoeoe

Oli muuten aika tiivis päivä... Tuli piipahdettua pari kertaa Inarissa ja pari kertaa myös rippikoululeirillä Pajakoskella. Käyntien väliin mahtui mainio valtuustoseminaari, jossa kunnan-valtuuston ja nuvan jäsenet kohtasivat nuorten asioiden äärellä. Hieno ja keskusteleva 2.5 tuntinen, jossa pisteet kotiin keräsi NuVan pj Sunna, joka piti suorastaan loisteliaan presentaation liittyen NuVan kärkihankkeisiin vuosille 2012 - 14. Nyt kun lista on julkistettu palaan asiaan tarkemmin seuraavassa blogissa

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Elämän tienhaarassa ja aluepolitiikan keskiössä


Taisipa olla jo 32 inarilainen ylioppilasvuosikerta, joka oman Inarin nuorisotyöurani aikana nosti valkolakin päähänsä. Kohdallani kyseessä oli myöskin se toinen kerta, joka liippasi omaa elämää niin läheltä kuin omia yo-juhlia lukuunottamatta se voi tehdä.

Oli mukava päivä. Vuodet ovat voimistaneet sisäistä inhorealistiani, tuota vikkelää sivupersoonaa, mutta valmistujaisissa se jää ainakin hetkeksi sivuosaan takavasemmalle ja hyvä niin. Edelleen oli jotensakin hellyttävää seurata parikymppisten valmistujaisia: työ sai palkintonsa ja kun koko lukion ajan on näyttänyt siltä, että nyt valmistúnut vuosikerta on ollut tosi tiivis ja sosiaalisesti yhtä, vaikutus korostuu. Ilmassa leijuu myös orastavaa haikeutta: jengi hajoaa ja pohjoisen näkökulmasta tarkasteltuna se myös lähtee menemään.

Haluan muuten tässä yhteydessä vielä onnitella kaikkia joksikin valmistuneita sekä peruskoulunsa päättäneitä ysejä. Erään ystäväni sanoin: koittakaa nyt sitten myös olla jonakin. Panokset kasvavat jatkossa ja valinnat, jota näissä nivelvaiheissa alle parikymppisinä tehdään ovat kovia ja vaikutukset pitkäkestoisia.

Nyt kun juhlaskumpasta on jäljellä vain palautusautomaattiin menevää materiaalia, alkavat päässä pyörimään arkiset ajatukset siitä mitä sitten tosiaan tapahtuu. Vaikka asiaa on käsitelty paljon ja itsestäkin tuntuu jo siltä, että asia on menossa ns. jankutukseksi, niin ei voi mitään. Sisäinen pakko pistää miettimään...

Viikolla uutisoitiin Sami Moision tekemästä, Lapin Yliopistossa tarkastetusta ja aluepolitiikkka käsittelevästä väitöskirjasta. Moision mukaan Suomea ollaan tietoisesti jakamassa kahtia: yhtäältä kuuden etelässä sijaitsevan innovaatiokeskuksen sekä toisaalta luonnonvaroihin nojaavaan  resurssi-Suomen ympärillle. Moision johtopäätös on se, että kyse ei ole mistään globaalista pakosta, jota keskittämistä ajavat merkittävät poliitikot mieluusti korostavat. Kyse on poliittisista valinnoista...

Lapin näkökulmasta kyseessä on huono tulevaisuus: sinne ei mahdu yhtään luomisvoimaista innovaatiokeskusta. Eikä tarvitse olla tutkija, tarvii ainoastaan tarkkailla ympäristöään: reuna-alueiden arkikokemus vahvistaa Moision käsityksiä. Menossa on iso tehtävien uusjako, jolla on hinta: ennen merkittävänä työllistäjänä toiminut valtio on jo ulkoistanut itsensä työnantajana aika isosti pohjoisesta. Se keskittää myös palveluitaan koskevaa päätöksentekoa aluekeskuksiin ja sopeuttaa loppujakin paikallispalveluja joko verkkoon tai maakuntakeskuksiin.

Elämänsä taitekohdissa oleviin nuoriin kehitys vaikuttaa myös. Valtiovalta käy tuloskeskusteluja koulutusta tuottavien tahojen kanssa ja määrittelee uusiksi resurssien kanavointia: suositaan isompia yksiköitä, hallinnon tehokkuutta ynnämuuta synergiaetuja ja virtaviivaistamista. Hienoa muutoin, mutta ei tälle ns. resurssi-Suomelle, josta palvelut karkaavat kuin pilvet Kaurismäen elokuvassa...

Koulutuksen saatavuus ja yhdenvertaisuus

Inarissa jatkokoulutusmahdollisuudet ovat rajatut. Lukio on hyvä ja oppilaidensakin arvostama, mutta kunnassa näkyy se sama mikä näkyy valtakunnallisestikin: ammatillisen koulutuksen suosio on tasaisesti noussut. 

Kunnassa toimii myös koko saamelaisaluetta palveleva oppilaitos nimeltään Saamelaisalueen  Koulutuskeskus. SAKK onkin alueelle erittäin tärkeä ja se on muutaman viime vuoden aikana parantanut juoksuaan kovasti. Niinpä sen takavuosilta tuttu jotenkin epämääräinen imago on enää pelkkä tarpeeton muisto ja aika monelle inarilaiselle SAKK kurssitarjottimineen on hyvin tarkoituksenmukainen valinta. Useimmat kumminkin ´lähtevät, tarjotin on hyvä, mutta ei tietenkään voi kattaa kaikkea.

Ivalon lukion lämminhenkisissä lakkiasjuhlissa pidettiin yleisestikin hienoja puheenvuoroja. Oli kiintoisaa kuulla kahden ryhmäopettajan katsaus lukiolaisille tehtyyn kartoitukseen. Kotikunnan nuoret ovat elämäänsä tyytyväisiä ja tavoitteissaan realistisia. Tulos ei yllätä. Kiintoisaa oli nuorten näkemys jatkosta: haluttiin pois ja vieläpä niin, että kotikunnalle ei annettu isoja mahdollisuuksia jatkoelämässä myöhemminkään.

Eikä ihme. Päättäjäispäivän Lapin Kansassa Rovaniemen koulutuskuntayhtymän johtaja Arto Ylitalo ällistelee hallituksen toimia ammatillisen koulutuksen keskittämisessä. Sitä tehdään säästöjen nimissä siten, että voittajana on etelä ja kärsijöinä Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja suurimpana menettäjänä Lappi. Ylitalo ihmettelee syrjäytymisen ehkäisyyn tarkoitetun koulutustakuun toteuttamista. Pelkällä peruskoulutodistuksella eläville nuorille on korvamerkitty 1700 opiskelupaikka, joista 1200 on jo ensi syksylle. Yhtään näistä ei päädy Lappiin, kaikki on korvamerkitty metropolialueelle ja muihin kasvukeskuksiin. Samaan aikaan tapahtuva opiskelupaikkojen leikkaus kiristää kisaa pohjoisessa.

Tämä tapahtuu samansuuntaisena myös amk-koulutuksessa ja tulee koettelemaan Lapissa erityisesti Kemi-Tornion koulutustarjontaa.

Joutuu kyllä kysymään, että mikä on se viesti, jota koulutuksen keskittäjät tarjoavat idän ja pohjoisen nuorille. Jos koulutus lähtee, niin onko muullekaan elämälle sijaa? Hallituksen lapsi- ja nuorisopoliittiseesa ohjelmassa korostetaan tavoitepuolella koulutuksen yhdenvertaisuuden periaatetta ympäri maata. Asiakirjaa on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä. Ammatillista ja ammattikorkeakoulutusta koskien samainen ministerö kumminkin käy Lappiin liittyen tuloskeskusteluja, jotka johtavat  opintolinjojen, mahdollisesti jopa kokonaisten oppilaitosten katoamiseen. 

Hallintonuorisotyöläisen sisäinen inhorealisti kyselee politiikkaohjelmien ylevien periaatteiden ja reaalitodellisuuden kohtaamisen perään. Keskusteluahan käytiin taannoin Humak oy:n päättäessä sopeuttaa omaa tarjontaansa keskittäen sitä tietenkin ja yllättäen pääkaupunkiseudulle ja keskuksiin.

Tiedän, että pohjoisesta hakeudutaan vielä viimeisen kerran Humakin poistolistoille nuorten koulutusyksikkönä joutuvaan Tornion kampukseen. Hyvä niin, siinä viestiä keskittäjille. Kun Tornio menee, menevät nuoret yhteisöpedagogiopiskelijat pohjoisesta jatkossa lähimpään yksikköön halutessaan Kuopioon.

Sinne on kuulkaa Inarista aika pitkä matka, paljon pidempi kuin Tornioon. Työelämän kokemuksesta voin sanoa, että kun palailee nelostietä koti-Inariin on Vuotson kylään saavuttaessa aika iso merkitys sillä onko matka alkanut Sodankylästä, Rovaniemeltä,Torniosta vai Kuopiosta
Se on kuulkaa niin, kokeilkaa vaikka itse....

Miettii Skoeoe
Ai niin....

Ivalon lukiossa tehtiin historiaa, kun Sevettijärven ala-asteella koulutaipaleensa aloittanut Ville-Riiko kirjoitti kautta aikojen ensimmäisenä ylioppilaana koltankielen.

Hienoa, Selvä Keli onnittelee. Mahtavaa on myös todeta, että ainakin semmoisen lievän mediamylläkän kohteksi joutunut nuori mies on suhtautunut kiinnostukseen tyynen rauhallisesti. Arvopohja on kohdillaan ja tulevaisuuskin selvillä. 





sunnuntai 27. toukokuuta 2012

V-mäisiä virkamiehiä ja muita osallisuuden kompastuskiviä



Mistä tietää, että kevät on tullut? Sen tietää mm. siitä, kun katselee Inarin Vintiltä alas etuviistoon.
Vuolaana virtaavan Juutuanjoen kuohuissa voi miltei nähdä kuinka tappajataimen nousee vauhdilla Juutuanvuonosta kohti Solojärveä... Ollaan muuten Inarissa mietiskelty sitä, että julistetaan Paras näkymä suomalaisesta nuorisotilasta -kilpailu. Ollaan ajateltu pärjätä siinä...

Kevään tulon tietää myös siitä, että on kestokiire. Blogin päivityskin siirtyy siirtymistään. No, parempi myöhään jos silloinkaan.

Loppukevään yksi kohokohta oli Tornion nuorisoneuvoston ja Inarin nuorisovaltuuston yhteinen koulutus, jota helatorstain tienoilla vedettiin Haaparannan Ala-Vojakkalassa Palogården -nimisessä ja minulle vanhastaan tutussa paikassa.

Haluttiin Tornion Mikun kanssa kokeilla jotain uutta lähestymistapaa: power point sulkeisia, organisaatiokaavioita ja puhetta on riittänyt ihan yli nuorten tarpeiden ja kiinnostustason. Lähtökohta oli yksinkertainen: tekemällä itse ja kohtaamalla luovaa ajattelua sekä nopeaa reagointia vaativia kuvitteellisia tilanteita nuoret oppivat viemään asioitaan eteenpäin tehokkaammin kuin kuuntelemalla luentoja. Vasatokassa aiemmin keväällä kehitetty käsikirjoitus toimikin ällistyttävällä tavalla: osallisuusputkeksi ristitty menetelmä tempaisi nuoret mukaan tavalla, jossa toden ja kuvitellun raja hämärtyi iloisesti.

Vaikuttamisen esteitä luovia ihmistyyppejä kohdanneiden nuorten palautekin oli selkeä: tätä ei voi jättää tähän... Muistan omalta opiskeluajaltani nuorisotyön tutkintoon liittyvistä syventävistä opinnoista kaksi asiaa. Nuorisotyön menetelmäopin lehtori katsoi, että nuorisotyöntekijältä sopii odottaa korkeata turhauman sietoa. Tampereen lähikunnan silloinen nuorisosihteeri puolestaan kävi kertomassa, että selittelytaito on hallintonuorisotyöläisen avu numero yksi. Nämä asiat palautuivat mieleeni joVasatokan käsikirjoitusvaiheessa: kun listaan lisätään periksiantamattomuus, niin näitä kaikkia tarvitsevat myös nuoret vaikuttajat. Asioita saa edistettyä, mutta ei ilmaiseksi...

Hienoa, ei ole syytä paljastaa yhtään enempää. On syytä kehitellä menetelmää ja uusia juttu toiselle porukalle hivenen kehiteltynä versiona ja suhteellisen nopeasti. Lapin nuorisofoorumi voisi olla oikein sopiva tilaisuus, pitää pistää pohdintaan...

Osallisuuspolkuja tallaamassa
Palogården on muuten paikka, jossa olen tullut käyneeksi aika monesti. Rokinsoittajia, nuorisotyöntekijöitä ja osallisuuden polkuja kulkevia nuoria, monenlaista nuorten asialla olevaa porukkaa..... Palogården on paikka, jonka tavaramerkkejä ovat rauhallisuus, ystävällinen henkilökunta sekä aivan erinomainen savusauna. Se toimi myös vuoden 2006 Ovttas - yhdessä -tapahtuman jälkilöylyjen ympäristönä.

Monessa on tullut oltua mukana. Tapahtumapuolella Ovttas on ainakin minun kohdalla ykkösjuttu kautta aikojen. Kyse oli opetusministeriön nuorisoyksikön toimeksiannosta. Kyse oli ministeriön esityksestä nuorisovaltuustolle: järjestäkää nuorten tapahtuma EU:n nuorisotoimialapäälliköiden Saariselän kokouksen yhteyteen lokakuussa 2006. Kyse oli Inarin NuVan halusta ottaa mukaan muitakin Lapin nuoria vaikuttajia.

Kyse oli lopulta puolitoistavuotta kestäneestä mittavasta yhteistyöhankkeesta, jossa oli mukana nuoria vaikuttajia Inarin ohella Ranualta, Torniosta, Sodankylästä sekä Suomen Saamelaisnuorten yhdistyksestä.

Homma meni ns. putkeen. Kun tammikuussa piipahdin opetusministeriön nuorisoyksikössä, siellä vieläkin muisteltiin kuinka suurta huomiota Lapin nuorten esiintyminen oli eri maiden delegaatioissa herättänyt. Ja mikä ettei: esiintyminen oli tyylikäs, sanoma selkeä ja ulkoilu- sekä kulttuuriohjelmat tasokkaita.

Aika mukavaa: lähes samaan aikaan, kun osallisuusputkea vedettiin, löytyi tiedotusvälineistä infoa kahdesta EU toimialapäälliköiden kokouksessa vierailleesta nuoresta, joiden matka osallisuusjutuissa on jatkunut Saariselän jälkeenkin. Kyseessä ovat julkilausumatilaisuuden vetäjät: Inarin NuVan silloinen varapuheenjohtaja Jenni sekä SSN:n puheenjohtaja Tuomas-Aslak. 

Jenni on lähtenyt Inarista ja päätynyt Oulun opintojen kautta ammattiin opiskelevien järjestön Osku ry:n päätoimiseksi puheenjohtajaksi. Eipä tuo minua isosti yllättänyt, kun tiedän Jennin viehtymyksen vaikuttamisasioihin.

Ylen nettisivuilta bongasin taannoin huolestuneen Jennin: opiskelupaikkaleikkaukset johtavat aloituspaikkojen vähentämiseen, joka taas tarkoittaa riman nousua ja uusin pudokkaiden syntymistä. Hiukan provosoiden nuori puheenjohtaja heittää väitteensä: yhteiskuntatakuun hyödyt ovat pienet ammattikoulujen leikkausten rinnalla. "Opiskelupaikkaa vaille jäänyt nuori joutuu syrjäytymään, jotta hän pääsee yhteiskuntatakuun piiriin ja sitä kautta ammattikouluun, hullunkurista".

Kiintoisa näkökulma. Nuori puheenjohtaja on ylpeä pestistään ja tuhansista järjestönsä nuorista jäsenistä. Niin, mihin lie päätyy. Linja kumminkin pitää: vuodet Inarin NuVassa opettivat, että omista on syytä pitää huolta ja olla ylpeä.

Jennin puheenjohtajaparina Saariselän virkamieskokouksessa toimi Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja Tuomas-Aslak. T-A J on myös ollut monessa mukana, takana on mm. yksi kausi Saamelaiskäräjillä ja kuten joskus olen tainnut jo bloggaillakin, niin häntä on paljolti kiittäminen siitä, että Käräjien yhteyteen lopulta syntyi nuorisoneuvosto.  

Saamelaisradion nettisivut kertoivat 14.5., että lisää tehtäviä on tullut.  Tuomas-Aslak on valittu johtamaan alkuperäiskansojen nuorten järjestöä Youth Caucusaa yhdessä taiwanilaisen Jocelyn Hungin kanssa. Tämäkään ei minua isommin yllätä. Tunnen miehen ja tiedän hänen vahvan kansainvälisen suuntautumisensa. Hienoa. Joskus keväthelteisessä Kölnissä juteltiin hiukan pidempi rupeama näistä. Silloinkin oltiin kv-asioissa liikkeellä Saksan EU -nuorisotapaamisen merkeissä.

Kaikista nuorista ei tule isona vaikuttajia. Ei tarvitsekaan, kunhan oppivat olemaan oman elämänsä ykkösvaikuttajia. Osa jatkaa puolue- tai muussa yhteiskuntapolitiikassa. Sekin on hyvä se. Aiemman kokemuksen päälle on silloin hyvä rakentaa uutta. Kun on kerran kohdannut v-mäisen teflonvirkamihen tai yhteisiä ponnisteluja dissaavan oman ryhmän jäsenen, on jo paljon helpompaa kohdata vastuksia ja sietää turhautumista. Vaiva kumminkin lopulta palkitaan näissäkin asioissa...
mietiskelee

Skoeoe

Tätä viimeistellessä tuli tietoa siitä, että jälleen joku elämäänsä pettynyt on päättänyt lujittaa itsetuntoaan kiväärillä. Toivottavasti yhteiskunnan analyysi on perusteellinen. Mikä saa jonkun näin järjettömiin johtopäätöksiin, joissa ratkaisu kaikkeen on tappaa niin monta kanssaeläjää kuin kerkiää. Murheellista, järkyttävää ja järjenvastaista...


torstai 19. huhtikuuta 2012

Rakkauden ammattilaisten kokoontumisajot...




"Onko väliä sen, hän minne menee yöksi,
       hän sai ammatiksi rakkauden, mutta ei tee sitä työksi,
            minkälaisen kohtalon, sai hyvä mies ja hyvä nainen,
                 ihminen, joka on....
                     rakkauden ammattilainen..."

Juankosken suuri poika, suomalaisen rocklyriikan ykkösnimi, kansantaitelija Juhani Leskinen tiesi tämänkin. En tiedä tietävätkö kaikki, mutta Juice teki tämän koskettavan biisin meistä, nuorisotyöntekijöistä. Olen hyräillyt biisiä tässä pari päivää, kun osallistuin kahden väliinjätetyn kierroksen jälkeen Rakkauden ammattilaisten joka toinen vuosi järjestettävään kokoontumisajoon, Allianssi -risteilylle. Nuorisotyöläinen tavoittaa takuuvarmasti biisin tunnelman viettäessään laatuaikaa vuorokauden ajan seuranaan hyvän matkaa toistatuhatta kolleegaa. Ja se, joka ei tavoita tuota tunnelmaa, on väärässä porukassa...

En edes muista milloin tultiin siihen, että ammatillisen osallistumisen saattoi rakentaa pelkkien Rovaniemen reissujen varaan. Pysyminen ajantasalla, nopea tieto uusista virtauksista sekä oman työn tunnetuksitekeminen ovat jo pitkään vaatineet valtakunnallista osallistumista ja näkymistä. Verkostoituminen ei ole pelkkä klisee, se on välttämättömyys.

Ajoittaisina heikkouden hetkinä tuntuu siltä, että nuorten hyvinvointia rakennetaan nuorisotyöntekijöiden huonovointisuudella. Peli on koventunut, kierrokset nousseet ja haasteet kasvaneet. Tästä näkökulmasta on hyvin ymmärretävää, että myös rakkauden ammatilainen kaipaa joskus vertaistukea ja ajatusten vaihtoa.

Laiva on tuolle varsin vaativa ympäristö, jengi hajaantuu ja sokkelikkoa riittää. Vuorokausi on kuitenkin oikein käytettynä riittävä aika tavata kymmenittäin ihmisiä monenlaisista organisaatoista. Heitä oli nytkin niin paljon, ettei tässä kannata luetella. No kumminkin niin, että jostain syystä Helsingin nuorisoasiainkeskuksen porukoita ei tule isommin tavattua. Nyt tuli ja menköön erityiskiitokset mukavasta tuokiosta. Ja vielä kerran: minä en ole valelappilainen, minä olen inarilainen nuorisotyöntekijä ja erittäin ylpeä sitä. Niin kerta, meillä ei näillä jutuilla pelleillä :D   

Ja tietenkin: lappilaisten nuorisotyöntekijöiden sielunmaisemat kohtaavat kerta toisensa jälkeen, yhteisöllisyys ei ole pettänyt kertaakaan. Ei tälläkään...

Allianssin haasteet

Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi on iso nuorisotyön toimija. Se saa runsaasti tukea toimintaansa opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja nauttii ministeriön arvostusta ja luottamusta. Allianssi tekee paljon ja nuorisotyöntekijöiden on kiittäminen järjestöä risteilystä sekä valtakunnallista nuorisotyöntekijäpäivistä. Allianssi yhdistää suomalaista nuorisojärjestökenttää ja tavoittelee keskeisen nuorisotyön kehittäjän roolia.

Kuntapuolen nuorisotyöläisen näkökulmasta Allianssi on lähinnä nämä kokoontumisajot ja Nuorisotyö-lehti. Muutoin järjestön kuva ainakin pohjoisessa on jotenkin hahmoton, jää epämääräiseksi ja etäiseksi. Asialle on varmaankin omat historialliset syynsä, en tunne taustoja.


Mutta: vaikka olen Nuorisotyölehden kautta Allianssin luottamushenkilö, niin tervehdin ilolla niitä kriittisiä kysymyksiä, jotka liittyvät järjestön kuntasuhteeseen. Se on ratkaistava jotenkin. Näin on, mikäli Allianssi haluaa olla keskeinen nuorisotyön kehittäjä Suomessa. Yrittää toki voi, mutta oma vahva käsitykseni on, että ilman kuntakentän mukanaoloa yritys jää yrityksen tasolle.

Havaintoja


Mitä muuta risteilyllä? Ohjelmaa on paljon ja valintoja tehdään.  Aki Riihilahti on loistava puhuja ja työhyvinvointiin liittynyt teema ajankohtainen ja hyvin valittu. Kuntauudistus puhuttaa ja jakaa tietenkin mielipiteitä. Nuorisotyölehden seminaarissa käytiin asiasta kiintoisaa debattia.

Olin valmistautunut pitämään oma-aloitteisen puheenvuoron, jossa ymmärrän hirveästi sitä osaa maata, joka varmuuden vuoksi vastustaa kaikkea mahdollista muutosta. Tätä ajatteluahan on Lapissa aika runsaasti ja kyllähän se tosi on, että jäljet pelottavat. Keskittyminen näivettää ja palvelut sekä kansalaisia koskeva päätöksenteko saattaa karata tosi kauas. Kokemukset eivät rohkaise.

Luovuin kumminkin aikeestani. En viitsinyt. Panelistien joukossa esiintynyt Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston sekä Suomen Saamelaisnuorten edustajisto hoiti osuutensa niin charmantisti, että vaiensin sen sisäisen kaiken kieltävän v-mäisen ei -virkamiehen. Inka, Ida, Sarkkis ja Unna hoitelivat hommelin tyylillä ns. himaan ja minulta lähti henkisesti matto jalkojen alta. Hyvä niin, löytyy varmaan muita foorumeita ja jos ei löydy, niin aina voi mennä autiolle Inarinjärven rannalle huutelemaan.

Suuri on kaunista

Osallistuin myös nuorisotutkija Tomi Kiilakosken vetäämään nuorisotyötä kehittämässä -istuntoon.  Allianssi ei ole omalla osaamis- tai mukavuusalueella myöskään silloin kun lähdetään isommin kehäkolmosen ulkopuolelle tai ainakin pois suurista kasvukeskuksista. Uusi muistutus tästä tuli taas. Kehittämispanelistit olivat akselilta Tuusula - Hämeenlinna - Kokkola - Oulu, selväpäisiä ja osaavia toimialansa edustajia ja kiintoisa keskustelu sinällään.

Taas kerran minua kumminkin ärsytti se, että se toinen nuorisotyön Suomi, se väkimäärältään ja työntekijäresursseiltaan pieni, muuttotappioinen Suomi puuttui. Se nuorisotyön Suomi, jossa kehittämisstrateginen suunnittelu on enimmäkseen arjen hallinnasta nousevaa kehittymistragedian välttelyä.

En viitsinyt kommentoida vaikka liki liippasi. Hienoja linjauksia kuunnellessa tulee aina jotenkin semmoinen alistuneen riittämättömyyden olo. Se on muuten yksi rakkauden ammattilaisen tyypillinen oireyhtymä: vaikka luulet tekeväsi kuinka paljon, niin tiedät, että se ei riitä mihinkään. Pelottava ulottuvuus, jos se jää päälle ja näissä seminaarivisioinneissa se herää kiusallisesti henkiin muistuttaen olemassaolostaan.

Pitää siis edelleen toisissa yhteyksissä uupumattomasti muistutella, että Suomella on monet kasvot. Ehkä jonain päivänä se pieni ja pippurinen saa äänensä panelistien joukkoon. Syytä olisi kyllä kutsun kuulua... Ai niin: miksi me muuten jäädään katveeseen näissä kehittämiskeskusteluissa. En tiedä, ehkä suurilla kunnilla on kovempi ääni ja keskusjärjestöt toimivat pääosin pääkaupunkiseudulla tai jotain muuta mystistä. Tämä alueyhtälö on myöskin asia, mikä Allianssin on parempi ratkaista jotenkin, jos se todella pyrkii oikeasti maan merkittävimmäksi nuorisovaikuttajaksi.

Senioreita ja junioreita

Allianssin kylkeen on syntynyt myös senioriklubi, jossa pitkään nuorisotyötä tehnet ja osin jo eläköityneet nuorisopersoonat pitävät yhtä. Aivan loistelias idea. Nuorisotyöläisyyteen liittyy tosi paljon ns. hiljaista tietoa, jonka kanavoimisessa klubi on hyvä väline,

Tapasin klubin puheenjohtaja Sinikan sekä jäsen Pilkkeen. Aivan mahdottoman mukavia kohtaamisia. Tulin tunnustaneeksi, että olen jo täyttänyt jäseneksi hakukaavakkeen, enää puuttuu vain etusormen klikkausliike.

Lähestytään väistämätöntä. Tästäkin sain uuden muistutuksen ihan mukavalla tavalla. Laivalla oli kaksi Inarin entistä nuorisovaltuutettua, Jenni Osku ry:n puheenjohtajana ja Sarkkis Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston varapuheenjohtajana. Oli herkistävä kokemus jutella. Niin, minnehän ne osallisuuden polut lopulta johtavat. Aika sydäntä riipaisevaa oli myös kuulla, että joskus on tullut tehtyä jotain oikein tai ainakin lähes. Nuorisotyöläisen sielunmaisemassa ne hetket ovat sellaista käyttövoimaa, että alta pois.

Niin. Kohta taitaa olla aika, jolloin jennit ja sarkkikset ottavat vallan ja pitää pistää se hiton hakemus liikkeelle. Hmmm, ehkä kuitenkin on vielä hyvä, että se lomake on semmoisella muistikulla, joka tätä päivitettäessä on kolmensadan kilometrin päässä. 

Miettii
Skoeoe
yksi monista rakkauden ammattilaisista



perjantai 6. huhtikuuta 2012

Saamelaisnuorten taidetapahtuma ja Sajos


Maalis-huhtikuun taitteessa Inarin kirkokylässä on vietetty varsinainen kulttuurinen superviikko, jota läsnäolollaan kunnioitti itse uunituore tasavallan presidentti Sauli Niinistö.  Kiihkeän tapahtumaviikon perinteinen kekkeri oli Inarin vuosittainen kevätkarnevaali Porokuninkuusajot. Nyt oli muitakin syitä mittaville kokoontumisajoille ja kaiken selittävänä tekijänä oli Sajos, sen viralliset avajaiset monine oheistapahtumineen.                                      
Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen synty Inariin on asia, jonka merkitystä saamelaiselle kulttuurille ja päätöksenteolle sekä alueelle ja sen asukkaille ylipäänsä ei vielä varmaan ymmärretä.  Itse en päässyt saamelaisten parlamenttitalon  virallisiin vihkiäisiin. Kunnasta toki oli runsas edustus, mutta nuorisosihteerin statuksella ei rankilistalla noustu valittujen joukkoon.

No sille sinällään sama. Yhteistyötä saamelaisnuorten kanssa on tehty ja tullaan tekemään ainakin, jos se minusta riippuu. Niinpä kun avajaiskekkereihin sisältyi myös kaikille avoin kansalaisjuhla kulttuuriohjelmineen, kakkukahveineen ja talon esittelyineen niin sinne piti mennä, tietenkin. Ja jos oli porukkaa edellispäivän virallisessa osuudessa, niin kutsu oli kuultu myös avointen ovien päivänä, säpinää riitti.

Minulla oli kiintoisa tuokio Saamelaiskäräjien hallintopäällikkö Juha Guttormin kanssa, kun haastattelin häntä paikallisradioon. Juha on tuttu mies pitkältä ajalta ja 12 vuoden ajan Sajos on pitänyt hänet liikkeessä. Olipa mukava kohdata helpottunut ja tyytyväinen projektinvetäjä. Tyytyväisyyden Juhalle suo mieluusti, ponnistus on ollut kova ja haasteet mittavia. Helppo on uskoa  hänen näkemykseensä siitä, että oli viimeiset hetket, talouden kiristyessä Sajoksen kaltaisten hankkeiden ylle liihottelee nyt isoja uhka- ja epävarmuustekijöitä. Ne ovat niin isoja, että toteutuminen saattaa jää haavetasolle.

Saamelaiset ovat kuitenkin saaneet ansaitsemansa parlamentin ja keskuksen, lopultakin. Itse toivon, että keskus myös yhdistäisi pohjoisen väestöä, lisäisi aitoa monikulttuurisuutta ja eri väestöryhmien välistä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Keskustelu alueen eri väestöryhmien välillä käy kumminkin aika kuumana ja ylilyöntejäkin on nähty. Pelkään pahoin, että sävy tästä vielä kovenee ja rintamalinjoja jatkossa vedetään tavalla, joka ei ole alueen asukkaille ja yhteselle elämälle eduksi. Pohjoisen haasteet ovat maan keskittämispolitiikan pyörteissä jatkossa niin isot ja monin osin kaikille jakamattomat, yhteiset, että eripurasta hyötyvät vain keskittäjät ja paisuvat kunta- ja aluekeskukset. Alueen elinolojen ja yvinvoinnin puolustamisessa ei paikallisia ristiriitoja ja eriseuraista uhoa kaivata.

Niinpä toivon paikallista malttia, reilua vuorovaikutusta ja suvaitsevaisuutta. Tätä toivon kaikilta kuviteltavissa olevilta tahoilta, jotka elävät keskenään pohjoisen oloissa. Toivon myös olevani täysin harhateillä, kun epäilen, että vastakkainasettelu ei suinkaan ole ohi...

Saamelaisnuorten taidetapahtuma - Nuori Kulttuuri järjestelmän lippulaiva

Inarin  mahtiviikko piti sisällään myös Nuori Kulttuuri Sounds 2012 tapahtumasarjaan liittyneen saamelaisnuorten taidetapahtuman. Sajos oli kehys myös tälle ja pitkästä aikaa pääsin oikein kunnolla fiilistelemään tapahtumaan, johon ensikosketuksen sain Utsjoella vuonna 1984.

Olen usein todennut, että saamelaisnuorten taidetapahtuma on ihan omassa sarjassaan koko taidetapatumajärjestelmässä. Se ei ole mikä tahansa aluetilaisuus. Viimeksi Nuori Kultturi hommaan liittyen olin Lapissa Kemijärven aluetapahtumassa maaliskuussa 2007. Kulttuurikämpällä soitetussa musiikkitapahtumassa oli paljon taitavia bändejä ja hyvä meininki sinällään, mutta yksi uupui: yleisö. Bändit esiintyivät toisilleen.

Saametapahtumassa on toisin: se on koko historiansa ajan kerännyt suuret joukot paitsi esiintyjiä
niin myös heidän vanhempiaan ja muuta kiinnostunutta yleisöä. Näin oli nytkin: Sajoksen auditorio oli umpitäyteen ahdettu, runsaat 450 henkilöä on iso porukka. Tapahtuma on aina ollut myös muuta kuin esiintymistä: se on ollut osa saamenkielten ja kokonaisten kulttuurien elvyttämistä. Tapahtumaan sisältyy runsaasti esiintymisen ja osallistumisen riemua, pärjääminen ei ole pääasia. Pääasia on kohdata muita ja osallistua. Toki osa esiintyjistä kilvoittelee tosissaan niistä muutamasta armoitetusta paikasta, jotka johtavat edustusmatkalle koko maan tapahtumaan.

Sajoksessa vietettiin saamelaislasten ja nuorten musiikillista ilotulitusta oikein urakalla. Tulevaisuus näyttää hyvältä. Tapasin monia tuttuja. Muutama on jo lähtenyt Inarista ja omien tapahtumakokemusten innoittamina olivat nyt paikalla lapsiryhmien ohjaajina, Tapahtuma ruokkii siis itseään, mahtavaa. Tapasin myös esiintyneitä nuoria, joilla on takana useita kertoja ja aina pitää kuulemma tulla, hienoa.

Saamenkulttuurin nuoret lähettiläät

Vuonna 1984 päädyin muuten värikkäiden vaiheiden jälkeen legendaariselle reissulle valtakunnalliseen taidetapahtumaan Lahteen. Inarin ja silloisen Saamelaisvaltuuskunnan kulttuuribussissa oli mukana muuan Riutulan lapsiryhmä. Sittemmin siitä on eriytynyt yhtäältä Angelit ja toisaalta soolouraa luonut maineikas Ulla Pirttijärvi.

Muita vastaavia löytyy. Muistan Anna ja Pirita Näkkäläjärven, serkukset, joista Anna esiintyy edelleen yhtyeessään Ánna-Maret Ensemble ja Pirita luo uraa saamelaispolitiikassa. Elokuvanäyttelijänä tunnettu Anni-Kristina Juuso ja Karigasniemeltä lähtöisin olevat Jiella -yhtyeen nuoret naiset ovat hankkineet kokemusta tapahtuman kautta, Myös vuotsolais-inarilaisen samerockyhtyeen SomByn jäsenet ovat esiintyneet eri kokoonpanoissa valtakunnallisissa tapahtumissa. Näiltä osin on muuten jäänyt erityisesti mieleen toukokuun 2007 Turun valtakunnallinen tapahtuma, jossa Inarin kitarasankari Oula G. esiintyi kolmessa eri paikassa ja kokoonpanossa saman päivän aikana. Silloinen kulttuurisihteerimme Anita kuljetti nuorta miestä ja kitaraa taksilla ympäri kaupunkia. Kiirettä oli kuulemma pitänyt.

Monia muitakin kuin edellämainittuja tapahtuma on liikuttanut. Hienoja kulttuurinsa nuoria lähettejä kaikki. Tapahtuma on tarjonnut heille esiintymiskokemuksia, muiden nuorten vertaistapaamista ja mukavia elämyksiä. Niitähän tapahtuma tarjoaa toki kaikille esiintyjille. Mutta näille se on tarjonnut lisäarvona myös viestinviejän osan: mekin olemme olemassa...

Sajoksessa valittiin edustajat valtakunnalliseen Sounds 2012 tapahtumaan. Sekin on muuten Turussa ja tuomaristo päätti lähettää sinne mainion Hillbes -ryhmän Utsjokisuun koululta. Vanhempien sarjasta Turkuun matkustaa Sallan Eastrockissakin huomiota herättänyt The Slap Inarista.

Oivallisia valintoja, vaikka kaikki muutkin esiintyivät reippaasti ja hienosti....

Skoeoe

lauantai 24. maaliskuuta 2012

900 kilometrin keikkamatka...





Sallan kirkonkylällä on mahtava nuorisomesta nimeltään Noris. Nuorisotalo on vilkkaassa käytössä ja nuoret arvostavat kokoontumispaikkaansa. On muuten syytäkin, yöpäivitän blogia tosi hulppeissa tiloissa.

On pitänyt kiirettä... On myös tullut kirjoitettua aika ahkerasti, niin ahkerasti, että edellisestä blogipäivityksestä on jo kuukausi.

Kirjoitteluun on ollut hyvä syy: Nuorisotyölehti, jonka toimitusneuvostoon minut on valittu täksi vuodeksi. Olen kirjoittanut jo aiemmin, että olen aika mielissäni ja motivoitunut tuosta tehtävästä. Kahden toimitusneuvoston kokouksen jälkeen olen entistä innostuneempi. Lehdellä on vilkkaasti keskusteleva ja idearikas toimitusneuvosto. Olen tutustunut uusiin kiintoisiin persooniin, jotka myös edustavat minulle aiemmin vähemmän tuttuja tahoja. Näyttää hyvältä...

Olen lähtenyt hommaan kirjoittaakseni, verkostoituakseni ja osallistuakseni ammattijulkaisumme kehityskeskusteluun, en pelkästään juomaan kokouskahveja ja istumaan lentokoneessa Allianssin kustannuksella. Ja olen saanutkin kirjoitella, kakkosnumerossa Inarin kirkonkylän koulujuttuja ja Allianssiristeilyllä jaettavaan kolmosnumeroon tulee tarinaa Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston toiminnasta sekä henkilökuva nuoresta inarinsaamelaisesta Helistä.

Mahtavaa. Kääntöpuoli kaikessa on se, että muu tuotanto on kärsinyt. Mutta eipä mitään, se oli odotettavissa.

Kataisen-Urpilaisen säästötalkoot

Nuorisotyön kenttä muiden muassa on odotellut kärsimättömästi ja huolestuneena sitä minkälaiset taloustalkoot käynnistyvät.  No nyt tiedetään jotain, yksityiskohdat ovat auki, mutta ainakin Lapin kunnilla on edessä aiempaa niukemmat ajat. Kunnat pohjoisessa ovat kooltaan suuria ja väkimääriltään pienehköjä ja valtionavustusten osuus kuntataloudessa on ollut merkittävä, positiivinen diskriminaatio, jota aluepolitiikaksikin on kutsuttu, on ollut pohjoisten alueiden elinvoimaisuudelle tärkeätä.

Saapa nähdä miten käy, uskoisin koti Inarin selviävän, mutta kehitystyölle tulee uudet raamit. Paine kuntien veroäyriin kasvaa ja ainakin Sallan talousjohtaja puhui suoraan pennin veroäyrin välittömästä korotustarpeesta.

Kuntauudistus on odottavassa vaiheessa, maakuntakierros on käyty ja nyt kunnissa sorvaillaan virallisia lausuntoja. Lapin tilanne on selkeä: kannatusta uuskunnille löytyy vain Kemissä ja varauksin Inarissa. Purnumukan kylä on ilmaissut maakunnan tiedotusvälineissä halunsa liittyä Inariin. Muutoin vastarinta on kova ja rintama rikkumaton. Pitkien välimatkojen maakunnassa kuntakoon kasvattamista ei ymmärretä.

Vaan voihan se olla, että ymmärrys lisääntyy väistämättä kun eurovirrat, jos eivät nyt vallan tyrehdy, niin heikkenevät. Euro on lopulta paras konsultti ja motivoija.

Kuljeta luojani kuljeta mua...

Ja menty on. Pistäydyin talvilomailemassa Suurella Kirkolla, Suomen metropolissa, siellä minne halutaan luoda kaiken keskittymän kotimainen Paratiisi. Lähes suoraan Helsingin koneesta hyppäsin tilausbussiin, joka suuntasi keulan Ivalosta Inarin kautta Koillis-Lapin sinnikkääseen selviytyjään Sallaan.

Inarista on ennenkin matkustettu Sallatunturin liikuntakeskuksessa pidettävään paikalliseen East Rock -tapahtumaan. Reissuun oli tavallaan osasyyllisenä Nuorisotyö-lehti, ilmeisen tahattomasti ja tietämättään.

Lehden ykkösnumerossa oli Nuori Kulttuuri -tapahtumaan liittyen laitettu Inarin nuorisotila Vintin avajaisissa ottamani kuva paikallisesta The Slap -yhtyeestä. Joku Sallan tapahtuman järjestäjistä oli nähnyt lehden ja esittänyt, että eikö se tyttöbändi Inarista voisi olla yksi esiintyjä. Niinpä matkasin rumpali Pekan ja tyttöjen kanssa rokkikeikalle. Mahtavaa. Kyllä lehti voi vaikuttaa yllättävälläkin tavalla...

Helsingissä kuljeskeltiin Valtioneuvoston päärakenuksen ja eduskuntatalon liepeillä, niillä pelipaikoilla, joilla isot pojat ja tytöt pitävät omia bändibileitään ja laativat partituureja, joilla on iso merkitys suomalaisten elämään.

Kauas on tunnetusti pitkä matka. Inarista Sallaan on runsaat neljäsataa kilometriä. Monta paikakuntaa ei välissä ole: Sodankylässä on kaivosten mukanaan tuomaa nousukierrettä, Kemijärvi on teollisuuden rakennemuutosten repimänä edelleen osittain lamaantuneessa tilassa ja Sallasta pääsee pois enää maanteitse, kun rautatiestä on jäljellä enää uljas menneisyys.

Mietin sitä kaikkea minkä keskellä olen viimeisen viikon aikana kulkenut. Kauas on tosiaan pitkä matka. Ja erityisen pitkä on se henkinen matka metropolien kabineteista Sallan Hautajärvelle. Vaikkapa nyt verohallinnon virtaviivaistamisen vastustamista ja arvostelua on vaikeata ymmärtää siellä missä verotoimistoja ei lopeteta. Siinä mielessä Sallan kunnanjohtaja Kari Väyrysen esitys verotoimiston lakkauttamisesta Helsingissä Sallan sijaan olisi upeaa yhdenvertaisuuden edistämistä.

Jossain Kemijärven ja Sallan puolivälissä tulomatkalla pohdin, että ovatko kaikki täällä väärässä puolustaessaan omia elinolosuhteita ja vastustaessaan kaiken alleen jyräävä keskittämiskehitystä. Jotkut janvapaavuoret hengenheimolaisineen eivät voi ymmärtää, mutta minäpä ymmärrän. Kuka täkäläistä ihmistä puolustaa, ellei täkäläinen itse.

Rock'n and roll for ever...

Niin. Ehkäpä palaan teemaan myös Nuorisotyölehdessä, jos sallitaan. Tapasin Sallan nuorisotyöläisten ohella nuoria, heitä, jotka peruskoulun jälkeen miltei poikkeuksetta häipyvät kotiseudultaan kuka minnekin opiskelemaan. Mukavia ja kotiseutuaan arvostavia nuoria...

Niin ja se keikka: The Slap oli ihan mahtava. Minäpä luulen, että meillä nuorisotyössä on heille käyttöä jatkossa. Konsertin pääesiintyjänä oli saamerockin lippulaiva SomBy, joka esiintyi tyylilleen uskollisesti hienosti ja yleisön mukavasti huomioiden.

Muuten meno oli kuten Ivalon urheilu- ja nuorisotalolla nykyään: vähän yleisöä, paljon bändejä ja nuoria vapaaehtoisia, hyvä meininki... Ilmassa leijuu kysymys siitä mihin yleisö on kadonnut, miksi se ei liiku. Ikäluokat ovat toki pienentyneet ja tiedotusta voi aina parantaa. Mutta: olisi liian houkuttelevaa jättää analysointi tähän. Kyllä ilmiöön liittyy muutakin...


Pitääpä laittaa nuorisovaltuusto pohtimaan syitä ja seurauksia...

Skoeoe

Ai niin. Tieto Torniosta kertoo, että siellä on avattu uusi nuorisotila. Kokkokankaan koululle sijoittuva tila on Lapin uusin. Uusia nuorisotiloja ei avata ihan joka päivä. Hienoa ja onnittelut Tornion Nuorisopalveluille, yläkierre jatkuu ja hyvä niin...

perjantai 24. helmikuuta 2012

Nuorisopolitiikkaa Lapissa ja valtakunnassa




Aika syvämietteiset meiningit ovat olleet vallalla viimeisen parin viikon aikana. Suunnitellaan ja visioidaan, mutta taustalla häämöttää huoli siitä mitä tuleman pitää. Ennusmerkit ovat aika hankalat...

Leville kokoontui kuutisenkymmentä nuorten asioista kiinnostunutta henkilöä pohtimaan sitä minkälaista nuorten Lappia jatkossa pitäisi rakentaa. Lapin ely-keskuksen nuorisotoimi saa pisteitä ja paljon sinnikkyydestä ja yrityksestä luoda moniammatillisen keskustelun kautta nuorisopoliittinen ohjelma Lappiin. Maan hallitus hyväksyi äskettäin uuden lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisohjelman (lanuoke), joka pikavilkaisun jälkeen vaikuttaa edeltäjäänsä kehittyneemmältä versiolta eikä syleile samalla tavalla maailmoja kuin se ensimmäinen. Lappi on kumminkin niin omaleimainen alue, että oma alueellinen nupo on sinänsä ihan perusteltu. Ely-keskus on lisäksi valinnut menetelmän, joka ruokkii keskustelua ja vuorovaikutusta. Sillä on jo arvo sinänsä, vaikka jollain tavoin en enää jaksa intoutua kovin julkilausuma- ja periaatetavoite-uskovaiseksi.

Julkilausumien ja todellisuuden kohtaanto?

Muistutus tästä tipahti loistavasti ajoitettuna Levin seminaarisaliin. Lanuoke luonnehtii tavoitetasolla Suomen, jossa koulutuksen saavutettavuus turvataan mahdollisimman yhdenvertaisesti ympäri maata. Hieno ja kannatettava tavoite noin niinkuin lähtökohtaisesti.

Erittäin hienoa oli se, että Opetusministeriön nuorisoyksikön päällikkö Georg Henrik Wrede osallistui Levin seminaariin ja puhui siellä hallituksen lanuokesta. Sattui vielä niin somasti, että hänen kiintoisan alustuksensa aikana tuli tieto Humakin päätöksestä lopettaa muutama muukin kampus kuin Tornio. Porukka ei ollut oikein ihastuksissaan ja ainakin viesti meni heti perille ministeröön: mikä se on se semmoinen ympäri maata, joka päättyy Kuopioon. Humakin Tornion lopetus on Humakille ilmeisesti pikku juttu. Kemi-Tornion sekä koko Lapin koulutustarjonnalle se on asia, jonka seurauksia ei voi tietää. On todennäköistä, että muutakin amk-koulutusta seudulla karsitaan ja pahoin pelkään, että näillä lopettamisilla on suora seurannaisvaikutus alueen ammatilliseen koulutukseen. Luulenpa, että nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajia kouluttavassa Peräpohjolan opistossa ei ole hurrattu Humakin päätöksille. Niin, miksi noihin ohjelmiin kirjoitellaan asioita, joihin ei käytännössä voida edes pyrkiä. Eikö olisi rehellisempää kirjoittaa suoraan, että keskitetään kaikki. Perustelu on helppo: liian pieni, joka on liian etäällä ja liian kaunista on turhaa...

Lapin nupolle on siis tosiaan tarvetta varsinkin, jos se onnistutaan markkinoimaan alueen päätöksentekijöille. Siihen kannattaa panostaa. Inarissa järjestetään toukokuun lopulla lukion oppilaskunnan hallituksen, nuorisovaltuuston sekä kunnanvaltuuston yhteinen valtuustoseminaari, jossa esitellään mm. Lapin nupo, nuorisovaltuuston kärkihankelista 2012 - 14 sekä Flow4yu -hankkeen tuloksia. Mahtavaa. Ainakin se edellinen, huhtikuussa 2010 pidetty nuorten asioiden valtuustoseminaari oli menestys. Oli se, myönteinen pakko tunnustaa.

Lapin nupon osalta omaa riemua muuten loiventaa merkittävästi se, että samainen ely-keskus painiessaan valtion tuottavuusohjelmien säästö- ja tehostamispaineissa tekee käytännössä linjauksia, joilla hankaloitetaan toimintaa. Ensimmäiset esimerkit tästä on saatu työhallinnosta. Päätöksenteko on karannut alueilta ja linjaukset keskitetty Rovaniemelle tai kenties jopa Helsinkiin. Enää ei kyllä kannattaisi huudella, että nuoria kuullaan, tehdään joustavia ja yksilölle räätälöityjä ratkaisuja. Hassua... Paitsi heille, joita asia koskettaa.

Nuorisoasiaineuvosten joukossa

Pääsin viikolla edustamaan Inaria tilaisuudessa, jossa oli mukava edustaa Inaria. Opetusministeriön nuorisoyksikössä tosi pitkään työskennellyt Kimmo Aaltonen on saanut kunnianarvoisan tasavallan presidenttimme myöntämän nuorisoasiainneuvoksen arvonimen. Tunnustus myönnettiin Allianssi-talolla pidetyssä lämminhenkisessä tilaisuudessa.

Arvonimen esityksen takana on valtakunnallisten nuorisokeskusten yhteenliittymä Suomen Nuorisokeskus Yhdistys SNK. Hieno ele yhdistykseltä ja Kimmolle oivallinen tunnustus pitkästä urasta suomalaisen nuorisotyön parhaaksi.

Itse muistan kohdanneeni hänet ensimmäisen kerran jo vuonna 1977 tai -78, kun opiskelijaporukassa tehtiin Tampereelta opintomatka ministeriön nuorisotoimistoon, joka silloin sijaitsi Aleksanterinkadulla. Sittemmin tiemme kohtasivat aika tiuhaan erityisesti Nuorisokeskus Inaria (nykyinen Vasatokka) suunniteltaessa ja toteutettaessa. Jos jotenkin luonnehtisi niin suoraselkäinen virkamies: kaikki mistä puhuttiin piti poikkeuksetta paikkansa.

Mukava oli kuunnella Kimmon muisteloita nuorisokeskusseminaarissa aiemmin päivällä. Niin. Oli todellakin siten, että Inari lunasti Riutulan entisen lastenkodin tontin kiinteistöineen NNKY-liitolta yhdellä silloisella markalla. Olin jo unohtanut, vaikka on niin, että oma nimeni on kyseisen kaupan vahvistajan pyynnöstä kauppakirjassa toinen virallinen todistaja. Niitä nimiä minulla on muuten Nuorisokeskus Vasatokan esiasteeseen littyen sellaisissa papereissa, joihin nykytiedolla en takuulla nimeäni laittaisi. Oli se kertakaikkisesti niin kova homma.

Iltatilaisuus oli minulle melkoista dejavuun riemukulkua: läsnä olivat muiden joukossa entiset ministeriön nuorisoyksikön päälliköt ja nuorisoasiainneuvokset Taisto ja Olli. Mahtavaa, jokaisen kanssa on sukkuloitu pitkin poikin Inaria ja tehty nuorisopolitiikkaa urakalla...

Nuorisokeskukset tienhaarassa

Aiemmin samana päivänä osallistuin Suomen nuorisokeskusten vuosiseminaariin. Takavuosina olin hyvin tietoinen siitä missä mennään, kun toimin ko. yhdistyksen toisena tilintarkastajana. Sinällään ymmärrän hyvin sen miksi urani yksinkertaisena tilintarkastajana päättyi ja kaikki siirtyi kokonaan ammattitilintarkastajille. Harmillista asiassa oli se, että siinä meni loistelias näköalapaikka.

Nyt asioissa pysyy kärryillä toki, kun tehdään vahvaa yhteistyötä Vasatokan kanssa. Muutoin pitää sitten matkustella. Nyt olin toisen kerran peräkkäin haistelemassa ilmapiiriä ja Meritullinkadulla ministeriön Jukola-salissa pidetty tilaisuus olikin tosi kiintoisa..

Äänessä oli taas mm. opetusministeriön nuorisoyksikön päällikkö Jori. Hienosti hän viestii asioista ja ennakoi tulevaa. Taustalla on löydettävissä sanoma, joka ei lupaa pelkästään hyvää. Raimo Sailas tuli esiin jo taannoin, nyt myös pääministeri- ja kykypuolueen ikiliikkuja Kimmo Sasi on aukaissut suunsa: säästötarve on viisi miljardia euroa.

Sopii vain toivoa, että ne muutamat miljoonat, jota nuorisotyön todennäköisesti pitää talkoilla, säästyisivät. Niillä ei kansantaloutta pelasteta, mutta niillä on tosi iso merkitys siinä käytännön ennaltaehkäisevässä työssä mitä mm. kunnissa ja nuorisokeskuksissa tehdään. Minua pelottaa se, että tämä ei enää riitä perustelemaan yhtään mitään vaan leikkuri puree myös meidän toimialaa...

Nuorisokeskukset tekivät oman tilannekatsauksen kukin vuorollaan. Aivan mahtavaa oli kuunnella, On hienoa havaita, että järjestelmä on kehittynyt ja monenlaista pyrkimystä on koko ajan menossa. Silti: minulla on sellainen käsitys, että nuorisokeskuksilla on vieläkin kehittämistä siinä tärkeimmässä: miten järjestelmä profiloituu suomalaiseen nuorisotyöhön.

Nuorisokeskuksilla on nuorisotyön kehittämiskeskuksen status. Niihin on panostettu paljon ja puitteet ovat erinomaiset ja osaamista löytyy. Pitkään on puhuttu siitä, että keskukset toimisivat alueellisina nuorisotyön kehittäjinä. Hieno tavoite, josta kyllä ollaan mielestäni vieläkin aika kaukana. Keskiverto suomalainen hallintonuorisotyöläinen ällistelee, että mitä ja miksi, kun kuulee, että nuorisokeskuksille menee noin kuusi miljoonaa euroa vuodessa ministeriön rahaa.

Tähän kannattaisi paneutua. Kyyti lähitulevaisuudessa on todennäköisesti tosi kylmää. Niinpä yhteistyö korostuu kaikilla nuorisotoimialan tasoilla. Tässä on valtakunnallisten nuorisokeskusten suuri mahdollisuus. Keskusverkostossa pitää kyllä muistaa se, että nuorisotyön asiantuntijuutta on muuallakin ja paljon. Liput liehuen ei kannata lähestyä vaikkapa kuntakenttää. Kyllä siellä ymmärretään kysellä lisäarvon perään.

Nuorisokeskusten yhteyteen kiireellä synnytetty sosiaalisen nuorisotyön Nuotta-valmennus on hyvä esimerkki huonosta lanseeraamisen strategiasta. Homma on sinänsä hieno ja tukee parhaimmillaan sitä työtä, joka tosiasiassa tehdään pääosin ihan muualla. Juttu tuotiin keskentekoisena tarjolle ja homman merkityksen ylikorostaminen lähinnä ärsytti nuorisotyön ammattikenttää, sitä joka jo pitkään oli tehnyt samantyyppistä työtä.

Kannattaisi ottaa opiksi. Verkostoituminen on klisee, mutta ikävä kyllä se on myös oleellista: kunkin nuorisokeskuksen pitää luoda omassa ympäristössään niin vahva, sitoutunut ja toimiva verkosto kuin suinkin. Ja jos pyyntö tulee keskuksen ulkopuolelta, keskuksen on syytä paneutua huolellisesti ehdotukseen. Kunkin nuorisokeskuksen tulee myös osallistua arjen normaaliin perusnuorisotyöhön sijaintipaikkakunnallaan.

Pikavoittoja ei tunneta, työ on pitkäjänteistä, mutta sillä voidaan saavuttaa paljon. Yhteistyön avulla keskusverkostosta voi lopulta kehittyä todellinen voimavara ja kehittäjä maamme nuorisotyöhön, mutta se ei tule muodollisella statuksella, se tulee kovalla työllä...

Näin  uskon ainakin minä.

Skoeoe