keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Lööpit ja ne: ruman nuoruuden etulyönti mediassa???




Taas kerran piti pysähtyä miettimään, että mikä siinä on kun se rumempi puoli nuoruudesta kiinnostaa ja synnyttää otsikoita oleellisesti helpommin kuin ne tosiasiassa huomattavasti enemmät myönteiset asiat. Jos miettii viime vuosien inarilaista nuoruuden julkikuvaa, niin se on äärimmillään karua luettavaa. Isoja otsikoita ovat synnyttäneet:

* kissanpolttajat
* höpöheinä (kannabis) ringit
* kiduttavat koulukiusaajat
* päihdekuskien romuttuvat autot
* sissileiriä muistuttavat rippikoulut

Ja nyt viimeinen ulostulo: koronkiskonta ja lukuisat nyrkkitappelut Ivalossa.

Vakuuttava ja karu lista. Mikä siinä on, että ääri-ilmiöitä korotetaan ja näin sivumennen leimataan koko porukka. Hankalista asioista vaikeneminen on väärin, pulmista pitää tietysti keskustella, mutta joku älyllisyys sentään olisi hyvä säilyttää. Lööppimaailmassa unohtuu helposti se, että valtaosa nuorista (Inarissakin) elää ihan tavallista nuorten elämää ja pärjää omassa elämässään lopulta ihan hyvin. Tämä olisi syytä aina muistaa. Näin ne asiat lopulta kuitenkin ovat.

Pappako betalar - ihan tähdellinen paneelikeskustelu

Asia ajankohtaistui kun Selvä Peli -työryhmä yhdessä Ivalon yläasteen koulun kanssa järjesti nuorten rahankäyttöön liittyvän moniammatillisen paneelikeskustelun taannoin Ivalon elokuvateatteri Aslakissa.

Hieno tilaisuus. Yllättävän runsaasti porukkaa, nuoria ja aikuisia. Vilkasta ajatustenvaihtoa herkästä aiheesta. Tilaisuuden ennakkomainonnassa oli esitetty asian pohjustukseksi provosoivia kysymyksenasetteluja: paljonko nuorellasi on oikeasti rahaa? - maksaako nuoresi korkoa, jos lainaa kavereiltaan rahaa? - onko nuortasi kiristetty tai uhkailtu? - kuinka paljon varastellaan? Paneelia pohjustettiin myös kunnan ja seurakunnan nuorisotyöntekijöiden yläasteelaisille tekemällä kyselyllä.

Nämä asiat kääntyivät yllättäen itseään vastaan. Kuinka ollakkaan Lapin maakunnallinen radiokanava innostui markkinoimaan teemaa otsikolla Koululaisten koronkiskonta johtanut nyrkkitappeluihin. Voi olla, että kyseisen kanavan painettua tekstiä on edesauttanut varomaton sanailu. Kumminkin voi kysyä, että miksi tuollainen tarina? Ennakkoon tehty juttu etsi sensaatiota eikä vastannut ollenkaan pidetyn paneelikeskustelun kulkua ja henkeä. Ilkeintä on se, että juttu leimaa surutta kaikki. Useat nuoret kysyivät: olemmeko me tuommoisia? Tarkoitushakuisuudesta kertoo se, että oppilaskyselyn tulos esitettin muodossa: 30% yläasteikäisistä varastelee. Todellisuudessa tulos oli se, että 27% tietää varastelua tapahtuvan. Ero on enemmän kuin hiuksenhieno. Sopii kysyä miksi asia halutaan esittää näin...

Opetus onkin se, että varovaisuus kannattaa. Sekään luultavasti ei riitä, jos toimittaja tietää mitä haluaa. Halulla taas ei välttämättä tarvitse olla tekemistä todellisuuden kanssa... Pohdittavaksi jääkin se, että miksi näin.

Kauppakeskusten dilemma

Aslakin paneelikeskustelussa puhuttiin mm. näpistelystä. Kauppiaiden edustajat kertoivat ihan selkokielellä sen, että kyllä Ivalossa aikuisetkin osaavat, nuoria on yksin turha syyllistää.

Puhuttiin myös nuorten oleilusta kauppojen eteisissä. Jännä juttu. Kaupat ja kauppakeskukset tehdään paikoiksi, joihin ihmisten toivotaan kokoontuvan. Ja katso: kun he sitten kokoontuvat, ei sekään ole hyvä. Aika hätkähdyttävä oli kauppiaiden näkemys siitä, että nuorten ryhmät pelottavat erityisesti iäkkäämpiä asiakkaita. Pelottavat, kaupoissa, julkisissa tiloissa???

Asiahan ei ole mitenkään erityisen ivalolainen. Helsingin Sanomat kertoi ilmiöstä taannoin laajassa artikkelissaan, joka oli otsikoitu sanoin Suomen suurin nuorisotila. Juttu valaisi arkea Kampin ostoskeskuksessa keskellä Helsinkiä. Samasta ilmiöstä juteltiin taannoin torniolaisten nuorisotyön ammattilaisten kanssa: ostoskeskus På Gränsen kerää porukoita ja joku on jo ehtinyt kysellä, että mitä aiotte...

Aika outoa. Miksi joku porukka pitäisi rajata pois pilaamasta muiden ostosparatiiseilua? Ja miksi jonkun aivan ulkopuolisen tahon pitäisi puuttua asiaan? Lähtökohtaisesti juttu kuuluu vanhemmille ja ostosparatiiseille. Nuorisotilat ja muut toiminta on yksi vaihtoehto tietysti. Ja yhteistyö on aina mahdollista, mutta päävastuu pitää määritellä sinne minne se pitää määritellä. So simple. Poliisi pitää toimivaltansa rajoissa huolen lopusta. Näin se vaan on...

Hankalan teeman esillenostamisen sietämätön riskialttius

Niin. Kauheus on katsojan silmissä. Edelleen jää mysteeriksi se, että miksi se ruma puoli nuoruudesta on niin kiintoisa. Minusta asiassa on edetty viime vuosina myönteiseen suuntaan, mutta nyt on tapahtumassa jos ei nyt ihan täyskäännös niin loivaa taantumista kumminkin.
Iltapäivälehtityyli ruokkii tietysti ihmisten luontaista uteliaisuutta ja tuo kirstuun euroja. Mutta toisaalta: onko tässä kaikki? Luulenpa, että kyse on ainakin osin muustakin.

Väärää ja yksipuolista asenteellisuutta ei kannattaisi ylläpitää. Nuoret ovat tulevia yhteiskunnan rakentajia. Ei ole yhdentekevää millä painotuksilla mediaosallisuutta edistetään.

Se on syytä huomioida vähintään omassa tiedottamisessa. Pulmista ei pidä vaieta, mutta tasapainon ja rehellisyyden nimissä on syytä myös korostaa myönteistä nuoruutta, ihan tavallisia menestystarinoita. Ne eivät ehkä myy, mutta kokonaisuus koostuu pääosin niistä. Se pitää muistaa. Muuten ollaan virhepoluilla...

Ajattelee

Skoeoe


sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Reindeerspotting - pako Rovaniemeltä...







Olen elänyt ensimmäiset 19 vuotta Rovaniemellä. Edelleenkin tulee piipahdettua säännöllisesti, kerran pari kuukaudessa Lapin pääkaupungiksi nimetyssä entisessä kotikylässä.

Huhtikuun reissulla oli ihan pakko käydä katsomassa Reindeerspotting, dokumentti, joka on Rovaniemellä vetänyt täydet salit viikkotolkulla. Pakkoon oli monta syytä. Ivalossa sinällään on hienoa kyllä vielä ihan oikea elokuvateatteri, joka ei kuitenkaan voi ainakaan vielä vastata digitaalisen näytäntötoiminnan vaatimuksiin. Reindeerspottingin suhteen täällä ollaan siis vieropalkisten teattereiden armoilla. Kuva kiinnosti tietenkin ammatillisesti ja ei se rovaniemeläisyys mihinkään häviä, ei edes Inarissa... Joskus kultaisen 1970 -luvun alussa kuultiin huhupuheita hassiksen polttajista, mutta muutoin huumepuolella oli ainakin näennäisen rauhallista. Sittemmin on töissä tullut liiankin paljon tietoa Rovaniemen maineesta mm. Subutexin kotimaisena katuparatiisina

Poronsarvikaavan karumpi puoli


Odotukset olivat siis korkealla tietenkin. Yhtään tuttua ei Maximissa istunut, mutta outoa paikallisuutta tunsin, ainakin kuvittelin niin.

Kovin oli karu kuva rovaniemeläisen alakulttuurin arjesta. Tavallaan dokkari oli pitkäveteinen, mutta ennalta-arvattavuudessaan ja toistossaan ei jättänyt todellakaan kylmäksi. Siihen on ihan pakko ottaa joku kanta. Se pisti tehokkaasti miettimään paitsi kuvattua paikallista alakulttuuria myös sen työn pohjia, joilla pyritään pitämään uudet nuoret irti huumeista ja päihteistä ylipäänsä.

Dokumentin toteutus näkyy tottakai lopputuloksessa. Se ei kumminkaan haittaa. Jälkikäteen olen tullut ajatelleeksi, että leikkauspöydän äärellä ei ole ollut ihan helppoa. Kun huumehöyryissä oleva henkilö kuvaa muutaman vuoden huumehöyryisiä kavereitaan, syntyy helposti mahtava määrä materiaalia. Kun systemaattisuus ja teknisesti kelpo materiaali etsitään editointipöydässä, on urakka ollut varmaan melkoinen. Lopputuloksena on kuitenkin ehdottoman katsottava leffa, lähtökohdat huomioiden tulos on hieno.

Huumeita vastaan vaiko eikö...???

Reindeerspotting on tietenkin keskusteluttanut puolesta ja vastaan. Ymmärrän hyvin sen, että elokuvatarkastamo on asettanut leffalle 18 ikärajan. Nuorisotutkija Vesa Puuronen ällisteli maakuntalehti Lapin Kansassa taannoin ikärajaa. Puurosen viesti on se, että elokuva ei ihannoi ja että valtaosa nuorista on täysijärkisiä ja ymmärtää alleviivailematta elokuvan huumevastaisen viestin.

Viikko myöhemmin samassa lehdessä kirjoittava kirkon nuorisotyönohjaaja- sosionomi AMK Hanna Laiho ottaa ihan päinvastaisen kannan asiaan. Hänen mielestään elokuva on yksipuolinen ja käsittelee osin ihannoivaan sävyyn huumenuoria.

Totta on, että leffa ei puutu päähenkilönsä läheisten elämään. Totta on sekin, että siihen sisältyy Rovaniemihuumorilla höystettyä kerrontaa, lievää sovellusta samasta lajityypistä mitä Jari Tervo nerokkaasti käyttää aiempien vuosikymmenten Rovaniemi kuvauksissaan. Ei voinut mitään, on myönnettävä, että parissa kohtaa nauratti.

Silti kallistun enemmän Vesa Puurosen linjoille. Reindeerspotting puutteineenkin on selkeän huumeidenvastainen. Voisin jopa näyttää sen 15 -vuotiaille tosin tilanteessa, jossa olisi läsnä ainakin loivan alleviivauksen tilaisuus. Keskusteleminenhan siihen on mitä oivallisin tapa, kyllä nuoret tästä keskustelisivat, ihan takuulla.

Tourism Cityn osakonkurssi

Keskustelu jatkuu. Lapin Kansa nosti 27.4. etusivulle viiden palstan levyisenä otsikon: Subutex ottaa koukkuun rovaniemeläisnuoria. Nyt kuukautta myöhemmin lehti oli hakenut esille entisen käyttäjän, joka kertoo Reindeerspotting-elämän voivan edelleen liiankin hyvin Rovaniemellä.
Toisaalta viranomaislähteistä on todettu, että Lapissa ei ole tapahtunut radikaalia käytön nousua, kehitys on ollut lievästi ja tasaisesti nousevaa.

Reindeerspotting kuvaa kuitenkin rankkaa ja epätoivoista elämänmuotoa, joka on todellisuutta joillekuille nuorille aikuisille ihan tässä lähellä. En tiedä lopulta onko tärkeätä kinastella elokuvan esityksen alaikärajasta tai sisällöistä. Lopulta tärkeäksi jää se, että leffa on nostanut esille aran ja ilmeisen hyvin piilossa pysyneen asian. Keskeistä kai on kysyä miten lappilaisen matkailun ja koulutuksen lippulaivaksi itsensä nostaneen Rovaniemen sisälle on päässyt kehittymään Subutexin ja huumeiden käytön ympärille kietoutunut alakulttuuri. Keskeistä on myös oppia jotain.

On helppo yhtyä Hanna Laihon näkemykseen siitä, että kun elämässä ei ole mieltä - ei unelmia, ei opintoja, ei työtä eikä toimeentuloa- on tuohon tyhjiöön saatava edes jokin helpotus. Ja edelleen: näköalattomuus onkin kaiken ennaltaehkäisevän ja korjaavan työn suuri haaste, pullon ja pillerin/töötin tilalle pitää tarjota vaihtoehto.

Ei ole yhdentekevää millaisia alkakulttuureja Rovaniemi synnyttää. Kaupunkin on Lapin nuorten sulatusuuni, perusopetuksesta ja lukiosta muuttaa Inaristakin vuosittain paljon nuoria jatko-opintoihin Rovaniemelle. Tässä suhteessa huoli ja haasteet ovat ikävällä tavalla jakamattomat, yhteiset.

On siis syytä tietää. Käykää katsomassa Reindeerspotting, käykää, vaikka ette pitäisi siitä millaista Rovaniemi-kuvaa se viestii. Ja sitten: nähkää kaiken nuorisotyön/ennaltaehkäisevän työn merkitys. Ja vanhemmat olkoot perillä lastensa menemisistä. Iso yhteinen tavoite täällä pohjoisessa ja muilla reuna-alueilla on kasvattaa nuorten itsetunto hyvälle tasolle ennenkuin he väistämättä joutuvat vaihtamaan maisemia. Ei on oikein käytettynä mahtava sana...

miettii

Skoeoe

lauantai 15. toukokuuta 2010

Asiat etenevät...!!!











Kaksi kuukautta on pitkä aika. Erityisen pitkä aika se on blogitekstin päivittämisen välillä. Ei voi kieltää, näin on...

No, joskus inspiraatio antaa odottaa itseään. Tai ei jaksa, tai ehdi... Seli seli. Monenlaista on kumminkin sattunut maalis-huhtikuun aikana ja niihin sattumuksiin aion nyt tarmokkaasti palata. On myönteinen pakko, sillä jos nyt ei ottaudu kirjoitushommiin niin se loppuu helposti koko blogin pitäminen. Se ei kumminkaan ole tarkoitus, ei suinkaan. Nuorisotyössä tapahtuu koko ajan kaikkea kiintoisaa.

Ikuisuuskysymykset ratkaisujen äärellä

Selvä Keli aloittaa myönteisillä asioilla. Ei voi mitään, mutta heti kohta onkin sitten kommentoitava sitä kielteistä puolta: rumaa nuoruutta, sitä joka synnyttää lööpit ja viiden palstan otsikot. No, se on seuraavan blogitekstin aihe. Nyt iloitaan...

Toukokuun alussa vietettiin mukavaa juhlahetkeä: Ivalon nuorisotila Stönön keittiö rakennettiin käytännössä kokonaan uusiksi. Oheinen kuvasarja kertoo oleellisen.

Harvoin näkee sataa niin tyytyväistä teiniä, kun keittiön käyttöönottopippaloissa. Hyvää kannattaa sinällään odotella. Vielä loppumetreillä meinasi ahdistaa. Kuten kunnanhallituksen jäsen Minka puheessaan totesi oli vaikeata: " Lopulta kunnanhallitus kävi kuitenkin itse paikanpäällä ja toteisi omin silmin, että oikeasti aika alkeellista..." Mahtavaa. Remppa alkoi miltei heti. Saneeraus teki 100 nuorta ja heidän ohjaajansa onnellisiksi pitkäksi aikaa.

Stönön keittiöremppa aloittaa sarjan hienoja asioita Inarin nuorten elinolojen edistämisessä.
Seuraavat 2-3 vuotta ovat kiihkeätä aikaa. Kehityshankkeiden lista on komeaa luettavaa:

- Inarin kirkonkylän nuorisotila 2010-
- Ivalon urheilukenttä 2010-
- Inarin kirkonkylän urheilukenttä 2011 -
- Sosiaalisen nuorisotyön ohjaaja Nuorisokeskus Vasatokkaan elokuussa 2010
- Vasatokan investoinnit 2011 -

Kun tähän listaan lisätään se, että Saamelaiskäräjät etsii parhaillaan nuorisosihteeriä heti alkavaan avoimen viran hoitajan tehtävään, niin on syytä olla tyytyväinen inarilaiseen ja käräjien osalta koko saamelaisalueen meininkiin. Asiat etenevät käytännössä, ei vain puheissa. On annettava tunnustusta Inarille, Saamelaiskäräjille sekä Opetusministeriölle: kaikkialla asiat eivät ole näin. Kaikkea muuta

Se on täkäläisittäin hyvä se, tästä on hyvä jatkaa Inarin nuorten hyvinvoinnin puolesta tehtävää työtä.

Skoeoe

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Vanhempainiltoja ja Barentsrokkia

















Helmikuun viimeinen viikko oli kiireinen ja yksinomaan ylipitkistä työpäivistä koostunut jakso. Ivalon Urheilutalolla oli mainio ja toisenlainen päihteisiin liittyvä Camera Obscura -valistustapahtuma. Kiintoisa ja lähestymistavaltaan erilainen: pohjana arvot ja valinnat, metodina kulkea yksin ja hiljaa yksinkertaisesti, mutta samalla kiehtovasti toteutetulla radalla. Kiintoisa kokemus. Nuorten palaute oli myös hyvin myönteinen.

Viikolla pidettiin myös kaksi vanhempainiltaa. Ivalossa teemana CO tapahtuma sekä lukuvuoden 2008-09 yseille toteutetun hyvinvointikyselyn tulokset vieraana Lapin Yliopiston tutkija Riikka. Tiedotus jätettiin tarkoituksella yhteen lehti-ilmoitukseen. Tulos olikin perinteinen ja vähemmän yllättävä: kourallinen kiinnostuneita. Näyttääköhän kaikki taas jotenkin liian hyvältä, kun ei kiinnosta? Ei oltu varsinaisen yllättyneitä, pettyneitä kylläkin.

Inarissa oli toinen tyyli. Tarkoituksena oli kertoa siitä miten kirkonkylän nuorisotyötä viedään jatkossa eteenpäin. Johtotähtinä tässä on maaliskuussa 2011 käyttöön otettava uusi nuorisotila sekä sen myötä tiivistyvä nuorisotyötä tekevien yhteisöjen välinen yhteistyö. Selvä Peli toiminnasta otetaan jatkossa tässä yhteydessä todella mittaa: onko meistä jopa rakenteisiin menevään yhteistyöhön.

Ukkosenjohdattimena toimimisen sietämätön ristiriitaisuus

Inarissa vanhemmat olivat kiitettävästi liikkeellä. Riikka Sutisen tutkimustulokset herättivät
kiinnostusta ja keskustelu oli vilkasta. Hienoa. Tutkija itsekin oli myönteisen yllättynyt.

Nuorten asioista virisi vilkas sananvaihto. Minulla oli jo Inariin mennessä sellainen tunne, että tilaisuudessa ei jaella ruusuja. Kuitenkin olin itsekin tosi häkeltynyt siitä kuinka kielteiseen sävyyn Inarin asioita haluttiin käsitellä. Uusia nuorisotiloja ei rakenneta paljoa. Inarin hanke on Lapissa nyt tietääkseni ainoa laatuaan, joten ihan turhasta panostuksesta ei ole kyse. Prosessi on lisäksi käsittääkseni itsessään nuorisotyötä parhaimmillaan: jo nyt nuoria on kuultu ja he ovat saaneet kommentoida pohjapiirrustuksia ja ottaa ylipäänsä kantaa koko homman mielekkyyteen.

No. Kovaäänisesti osa inarilaista kuitenkin halusi katsoa mieluummin taaksepäin ja kritisoida nuorisotoimiston menneitä tekemisiä tai tekemättä jättämättömyyksiä. Outo lähtökohta, nyt pitäisi todella keskittää kaikki energia uuden luomiseen. Nuorisotilan toiminnan käynnistäminen ei ole ihan pikku juttu. Yhdelle toimistolle pitää riittää se, että se koordinoi kokonaisuutta ja vastaa siitä, että hommat toimien yhdessä sekä Selvä Peli tahojen että erityisesti kirkonkylän nuorten kanssa etenevät.

Tulkoon tässäkin yhteydessä selkeästi todetuksi se, että entisiin Yrkkäiltatoimintoihin ei ole ainakaan kunnan nuorisotyön osalta paluuta. Kyse ei ole ensisijaisesti rahasta, vaan kohtuullisuudesta sekä siitä, että tuo tie on katsottu riittävään moneen kertaan. Riittävän monta kertaa homma on vain lopahtanut ilman mitään selkeää syytä. Ei kai me niin tyhmiä olla, että kerta toisen perään toistetaan samoja virheitä. Ei todellakaan, vaan nyt on yritettävä ihan uudelta pohjalta. Tila Juutuanjoen partaalta on se uusi pohja.

Me nuorisotyössä sekä Selvä Peli työryhmässä uskomme tähän. Myös nuorisovaltuusto uskoo: Inarin tilahanke on NuVan kärkihankelistan ykköskohde.

Hämmentyneenä ajelin Inarista kotiin: uskovatko jotkut Inarin vanhemmat tähän kaikkeen? Ilmassa leijui niin kovasti negatiivista energiaa, että ikävä kyllä epäilen tuota uskoa.

Lappirock attacked Rock Attacks Barents -festival i Murmansk, Russia

Torstain 25.2. lähetyksessä tehtiin studiovierasennätys: Marin ja minun vieraana parikymmentä rokkibussin kyytiläistä ja teemana viikonlopun matka Murmanskiin Rock Attacks Barents -festeille. Inarilainen Eklipticon piipahti kyseisellä kekkerillä jo helmikuussa 2009, mutta nyt pantiin paremmaksi. Lappirock oli edustettuna kolmen mainion kokoonpanon verran: mukana menossa Inarissakin tuttu The Renvoyers Torniosta, Patron Pets Rovaniemeltä sekä inarilainen Der Kaamanen.

Hienon hieno reissu. Sivutuotteena tuli muuten oma henkilökohtainen rajanylitysennätys: hilkkua vaille neljä tuntia riitti siihen, että ohjelma skippasi hyvissä ajoin ennen Murmanskia. Venäjän tulli on nykyään ohiteltu ihan rivakasti, mutta nyt tullimiehet päättivät olla pikkumaisia bussissa Manskiin matkanneen julistenäyttelyn suhteen.

Tavallaan on ihan hienoa, että vielä löytyy paikka, jossa aika pysähtyy ja jossa viimeinen virhe on ryhtyä vinoilemaan siitä, että mikä tässä nyt maksaa... Venäjän tulli on sellainen mesta, jos niikseen tulee ja nyt tuli.

Kehitys kehittyy

Festari oli vuodessa kehittynyt. Neljäkymmentä orkesteria oli kutistunut kuuteentoista. Konsertti toki oli edelleen yhdeksäntunnin maraton ja veto oli kyllä aika vähissä, kun Der Kaamanen viimein klo 02.15 kiipesi entisen Arktika hotellin ravintolaan kyhätylle stagelle.

Täytyy nyt kehua lappibändit: loistavia alueensa edustajia jokaikinen bändi ja nuori, kaikki yhdessä tai kukin erikseen. Näitä tyyppejä voi huoletta lähettää edustamaan omaa kuntaa tai koko Lappia ihan mihin tahansa. Ei epäilyksen häivää, tyyli pitää. Ja soittotaito myös:
Lappirock jyräsi ja otti yleisönsä, jota nyt oli oleellisesti enemmän kuin vuotta aiemmin.
Yleisön liikkuvuteen vaikutti varmasti osaltan paikanvalinta. Vuosi sitten festari pidettiin yökerhossa, joka sijaitsi Ulitsa Baumanan varrella aika lähellä Kuolan kaupunkia. Nyt se oli ihan keskellä Manskia.

Sinällään muistelen loivalla kauhulla niitä paria kertaa takavuosilta, jolloin olen asunut Arktikasssa. Hämy mesta, jossa oli ajoittain suorastaan vaarallista liikkua. Kaukana ovat Arktikan suuruudenpäivät. Neuvostomahdin linnoitus seisoo kaupungin keskusaukiolla tyhjänä ja lämmittämättömänä möykkynä odottaen talouden nousua. Tieto kertoo, että kiinteistön ostanut liikemies kunnostaa siihen joskus yritysten keskittymän. Toivottavasti: nykyisellään Arktika on oudon pelottava ja luotaantyöntävä menneisyyden monumentti.

Olen luullut, että sinne minulla ei enää ole asiaa, mutta Venäjä yllätti jälleen: nyt oli. Pikkuisen outo fiilis oli soundcheckin aikana: kylmää, tosi kylmää, pikanttina yksityiskohtana stagelle roudatut lämpöpuhaltimet.

Mutta kuitenkin Arktika toimi tämän festarin näyttämönä ihan hyvin. Pikku puutteista huolimatta homma peuhtoi ja venäläiseen yleisöön voi luottaa aina: fiilis on korkealla.
Tapahtuman järjestäneen Socium+ -järjestön edustaja Irina Vovk oli tyytyväinen Suomen
osuuteen: kutsut singahtavat myös vuonna 2011.

Myös Lappiosasto oli tyytyväinen: festari otetaan täälläkin ohjelmistoon myös ensi vuonna.
Jännä juttu. näinhän se toimii: ensikertalaiset jäävät koukkuun tai sitten ei. Useinmiten käy näin: ensimmäinen kerta ei olekaan se viimeinen...

Hyvä niin.
S


sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Hyvää kannattaa odotella...!!!







Matkaa on tehty sitten viime kirjoituksen. Nuorisotyöntekijän työpäiväkirja muistuttaa ajoittain matkapäiväkirjaa ja sama meno kiihtyy vielä ennen kevätlomaa. Edessä on tiivis
kaksiviikkoinen: ennen armahtavaa taukoa pitäisi piipahtaa Murmanskissa, Inarissa ja Utsjoella. Hesaa ja Rovaniemeä olisi tyrkyllä heti maaliskuun puolen välin jälkeen.


Viikko sitten tuli käväistyä ns. omalla ajalla Sodankylässä. Kiintoisa reissu, ihan joka päivä ei
tule vierailtua varuskunnassa. Alokkaiden valapäivä näyttää kuitenkin olevan semmoinen tilaisuus, joka vetää paikalle sankoin joukoin omaisia. Mukava tilaisuus lisämausteena tuulahdus kasarmielämää ja hyvää hernekeittoa. Siihen kun lisätään se, että paluumatkalla oli puikoissa oma lyhyttukkainen kuljettaja, niin mitäpä vapaapäivältä voi enemmän vaatia.









Nelostiestä on hävinnyt eksotiikka jo parikymmentä vuotta sitten. Rovaniemi on se paikka, missä Ivalosta joutuu käymään työhommissa 1 - 2 kertaa kuukaudessa. Periaatteessa en tee sinne enää ns. yhden asian reissuja, mutta käytännössä tuosta joutuu ajoittain lipsumaan.

Lapin nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajot ovat ohjelmassa aina jos vain suinkin mahdollista. Nyt oltiin koolla ensi kertaa uuden ELY-keskuksen kutsumana ja tiloissa. Väkeä läsnä se normaali kolmisenkymmentä ja vallalla loiva uteliaisuus: onko muutosta ilmassa, kun lääninhallitus on lakkautettu.

Aika tavalla perinteisen kaavan mukaan mentiin ainakin vielä. Jotenkin on kuitenkin semmoinen vaikutelma, että uudella aluehallinnolla on vielä tosi paljon töitä edessä, jotta homma löytää uudet uomansa. Hirmu vauhdilla tuo uudistus on tehty. Lappia tosin suosii se, että Lappi on maakuntanakin kokonaisuudessaan edelleen se sama Lappi kuin lääniaikoina.

Ajelu tympäisee, mutta se kannattaa. Moni pitää arvossa kolleegoiden tapaamista ja tottahan se on: kyllä nuorisotyöläinenkin tarvitse vertaisymmärrystä. Parasta antia ovatkin keskustelut sekä mahdollisuus teollisuusvakoiluun: ideoista on krooninen uupelo. Näistä hyötyvät kaikki, erityisen tärkeätä se on heille, jota touhuavat yksinäisinä susina kunnissaan vastaten monen toimialan tehtävistä.

Avoimen nuorisotilatoiminnan uusi kevät

Nuorisotiloilla on Inarissa nyt tilausta. Rovaniemen palaverissa tuli samaa viestiä myös muualta: kävijämäärät ovat nousseet, meno on reipasta ja yksilökohtaisen työn tarve lisääntynyt huomattavasti. Ivalon Stönön kävijämäärä nousi vuodesta 2008 yli tuhannella käyntikerralla verrattuna vuoteen 2009. Se on paljon se ja ei selity pelkästään sillä, että syksyllä palveltiin yhtenä viikonpäivänä enemmän kuin aiemmin.

Uusi ilmiö on se, että Stönöllä käy käytännössä koko uusien seiskaluokkalaisten Ivalon ikäluokka. Pohdiskeltiin taannoin, että onko näin ollut milloinkaan ennen, ei muistettu. En tiedä johtuuko kehitys osaltaan siitä, että on onnistuttu tekemään jotain oikeinkin. Ollaan kyllä kunnan nuorisotyössä panostettu yhteistyössä muiden tahojen kanssa alakoulu-yläkoulu siirtymään. Ehkäpä muutama vuosi sitten aloitettu työ mm. seiskojen ryhmäytysten kanssa, alkaa vähitellen näkyä.

Toivottavaa olisi kylläkin, että kehitys kertoisi myös yhteisöllisyyden uudesta tulemisesta. Jos näin on, niin hyvältä näyttää: tarvetta työlle on, vaikka välillä julkisessa valtakunnallisessa nuorisotyökeskusteluissa työmuotoa onkin kritisoitu. Näyttää myös siltä, että nuorisotyön työpanos on jatkossakin kohdistettava mielummin välittömään kontaktiin kuin vaikkapa nettinuorisotalossa olemiseen. Niin tärkeätä kuin nettityö onkin, on muutamankin viikkotunnin säännöllinen irrottaminen virtuaalinuorisotyöhön tosi iso panostus. Kun meillä on lähitulevaisuudessa edessä nuorisotilatoiminnan käynnistäminen myös Inarissa niin luulenpa, että toimintalinja on valittu.

Mukavia viestejä Stönölle ja Inariin

Asiakasmäärien kasvu on kiirinyt myös sinne missä rahahanoja hallitaan. Inarissa on odoteltu pitkään ja hartaasti Ivalon urheilukeskuksen korjaustöitä Mittava hanke sisältää myös Nuorisotila Stönön remontin.

Talous heilahtelee ja niin on heilahdellut tuon investoinnin ajoituskin, eikä selvyyttä ajoituksesta ole oikein vieläkään. Niinpä tieto Stönön keittiörempan alkamisesta jo huhtikuussa on loistouutinen: keittiö on hurjassa käytössä ja suorastaan huutaa muutosta ja korjausta. Ollaan vähän oltu kuulolla, terveystarkastaja saattaisi huutaa muutaman näkökannan, mikäli näkisi nykytilanteen. Tila on kotoisin 70-luvulta ja ehdottomasti elinkaarensa päässä, joten uudistus on välttämätön.

Mukava uutinen oli myös säästövaroista Stönölle kohdennetut resurssit hankkia tiloihin uusi biljardipöytä. Porukat on innoissaan. Yhtä innoissaan kuin joulukuussa Yrittäjänaisten lahjoittamasta hienosta taulutv:stä.

Hienoja juttuja sekä tilaohjaajille että nuorille. On tosi tärkeätä, että tämmöisiä positiivisia juttuja tulee kaiken sinällään käsitettävän säästötalkoilun keskeltä. Ja tässä kuten muussakin nuorten asioissa: panostukset kannattavat ja haukkuvat takuuvarmasti hintansa takaisin.

Mukavia ovat uutiset myös Inariin. Koulun rakennustyöt etenevät ja nuorisotilat saadaan käyttöön helmi-maaliskuussa 2011. Tunnelma tiivistyy. Valmistelutyöryhmien työtahti kiihtyy kunhan helmikuun lopun Camera Obscura tapahtuma, Selvä Peli disko ja kevätlomajutut saadaan alta pois. Haastetta riittääkin, vuosi on lopulta lyhyt aika ja tekemistä paljon.

Näillä mennään kohti maaliskuuta. Pakkaset jatkuvat ja Nuorisolaki uudistuu. Siihenpä uudistustyöhön taidan palata seuraavassa blogitekstissä.

S

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Kaikki huolissaan nuorista: puhetta riittää - tekoja odotellessa












Ivalolaislähtöinen Jyväskylän yliopiston tutkijakoulutettava Jenni kirjoitti JHL:n julkaisun Motiivin kolumnipalstallaan jo syksyllä asiaa kirjoituksessaan Nuoret jäävät syrjään. Nuori tutkija oli nykylaman osalta erityisen huolissaan 15 - 24 -vuotiaiden nuorten miesten asemasta työmarkkinoilla. Aivan oikein hän totesi, että jos työtä vaille jäävät miehenalut päästetään putoamaan kelkasta, koituu tämä niin yhteiskunnalle kun nuorille itselleenkin monin tavoin kalliiksi.

Laman tullessa yksi pettämätön indikattori on nuorten työllistymismahdollisuus. Nuorisotyöttömyys on erityisesti kasvukeskuksissa räjähtänyt silmille. Niinpä nuoret ovat lopulta nousseet myös raskaan sarjan poliitikkojen keskusteluun. Tammikuu on ollut erityisen vilkasta aikaa. Näkyvästi asiaan ovat ottaneet kantaa entinen Ultra Bran biisintekijä ja nykyinen työministeri Anni Sinnemäki, valtion rahakirstun ylivartija Jyrki Katainen sekä Matti Työllistämisseteli Vanhanen.

Sinällään hienoa, lopultakin. Pitkään on ollut tiedossa se, että osalla nuorista ei mene hyvin. Miksi keskeiset päätöksentekijät havahtuvat puhumaan ääneen vasta nyt? Ei taida olla sattumaa. Samaan aikaan toisaalla käydään vääntöä eläkkeisiin liittyvistä asioista. Vastausta etsitään siihen miten ihmiset pidetään työelämässä aiottua pitempään.

Inhorealisti sisälläni soittaa hälytyskelloa. Nuorten hätä itsessään ei näytä vieläkään riittävän. Huoli liittyy siihen miten maa selviää tulevaisuudessa, kuka tekee hommat. Enää ei haluta menettää sukupolvia syrjään. Hyvä niin, työtä ja opiskelupaikkoja sekä tehostettuja erityistoimia tarvitaan, niitä on itseasiassa aina tarvittu. Kuitenkin pistää miettimään mitä siitä seuraa, jos myös nuorten työelämään siirtymistä ryhdytään vielä kovasti nopeuttamaan tiivistämällä opiskeluvauhtia ja nostamalla keskusteluun oppivelvollisuusiän alentaminen kuuteen vuoteen.

En tiedä kuinka tavoiteltava asia ihmiselämässä on yltiötehokkuus, johon liittyy paradoksalisesti se, että muutos koulutuksessa ja työelämässä on nykyään miltei ainoa pysyvä arvo. En tiedä mutta epäilenpä, että tällä kaikella on hintansa.

Kuka v***n homo keksi koulun!!!!

Sosiaalisen verkkomedian suosituin foorumi Facebook on mainio viestinnän väline. Se on myös mainio tapa kuulostella nuorten tuntoja. Väliotsikko yllä on erään yläkoululaisen suorasukainen sunnuntai-illan aforismi.

Lause tuli mieleeni, kun 28.1. radiolähetystä varten sain tehdä pitkän puhelinhaastattelun inarilaislähtöisestä tutkijasta, jonka Barentsin maiden 13 - 15 -vuotiaita nuoria vertailevan väitöskirjan julkistamista juhlittiin Lapin Yliopistossa seuraavana päivänä.

Muistan hyvin Arto Ahosen 1980-luvulta. Aika monen inarilasnuoren tavoin hän lähti kotikylästään yläasteen jälkeen urheilulukioon Rovaniemelle. Kilpahiihtäjä ja Inarin Yrityksen kasvatti Artsi oli mukana myös legendaarisen rokkibändin The Steelin kokoonpanossa. Oli tosi sympaattista vaipua hetkeksi 80-luku hurmioon. Ja taas kerran: oli hienoa kuulla miten elämässä päästään eteenpäin.

Kiintoisaa kuultavaa oli myös tulevan kasvatustieteen tohtorin pohdiskelu omasta lähdöstään Rovaniemelle: "Jälkikäteen ajatellen kyllähän sitä oli aika lapsi, kun lähti. Inari oli hieno ja ihmisen mittainen kasvupaikka ja muutos iso. Kaikki jotenkin silloin kuitenkin järjestyi, mutta enpä omille lapsilleni vastaavaa haluaisi".

Filosofiseen pohdiskeluun taipuvasta inarilaisesta kehkeytyi Steinerkoulun opettaja ja sittemmin tutkija. Väitöskirjassaan hän toteaa, että Pohjois-Lapin nuoret Suomessa ovat elämäänsä tyytyväisiä, mutta viihtyvät huonosti koulussa. Barentsin maista Suomessa nuoret kokevat eniten koulun aiheuttamaa rasitusta. Norjassa asia menee päinvastoin: oppilaat kouluissa viihtyvät parhaiten, mutta ovat Barentsin alueen oppilaista vähiten tyytyväisiä elämäänsä. Mielenkiintoinen on tutkimuksen yleishavainto: kaikissa Barentsin maissa nuoret pohjoisessa ovat yleisesti elämäänsä tyytyväisempiä kuin maiden eteläosien nuoret.

Kaikki tämä on tosi kiintoisaa ja myös tukee aikaisempia tutkimuksia. Pisatuloksissa Suomen koululaitos pärjää hienosti, mutta se tuottaa huonovointisia lapsia. Arto Ahosen mukaan norjalainen koulu puolestaan panostaa osin tiedollisen vaatimustason kustannuksella enemmän sosiaalisiin taitoihin.

Tutkija päätyy siihen, että yhä edelleen suomalainen koululaitos on muusta elämästä irrallaan. Se on myös liikaa tietopuolisuutta korostava. Kolmas seikka on se, että erityisesti pojat viihtyvät kouluelämässä heikosti ja tällä seikalla on iso merkitys myöhempään mahdolliseen syrjään joutumisuhkaan. Reseptinä kaikkeen on esitys siitä, että koulun rakenteita pitäisi uudistaa: tulostavoitteita löysemmäksi, ihmisen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen lisää huomiota, taito- ja taideaineiden osuutta lisää.

Niinpä niin. Arton ja hänen kaltaisten tutkijoiden ääntä olisi hyvä kuulla, kun tehdään isoja päätöksiä, jotka linjaavat koulutusta. Ovatko tehokkuuden maksimointi ja tiedon ylenmääräinen arvostus todella kestävän henkisen kehityksen parhaimmat määrittäjät?

Knocking at the hea... no at the mediaworkshop's door

Nuorisotyöttömyys on hitaassa nousussa Inarissakin. Jono viestintäpajan ovella on ollut tasaisessa kasvusuunnassa ja työhallinnon sekä muiden paikallisten työllisyyden hoitajien kanssa on keskusteltu siitä, että viestintäpaja keskittyy 17 - 21 -vuotiaisiin. Pajan
työvalmentajien kanssa on sovittu, että otamme pajalle kaikki, jotka haluavat ja kohdalleen työharjoittelun hyväksyvät.

Ollaan kehitelty nuorten työpajana toimivaa viestintäpajaa yhdessa muun nuorisotyön kanssa kohti todella matalan kynnyksen palvelupistettä. Tavoitteena on ollut se, että kynnys on niin matala, että sitä ei edes havaitse. Kaikkien halukkaiden asia otetaan käsittelyyn.

Nyt kun porukoita on syystä tai toisesta työhön tai opiskeluun liittyvää tekemistä vailla, huomaamme että hommahan oikeasti toimii: kännykkä pirahtaa tai porukkaa yksinkertaisesti kävelee pajan ulko-ovesta sisään. Hieno juttu, kyllä pajahommat joutenolon voittaa takuulla. Sitäpaitsi: jokainen pajalainen saa hoidella opiskeluihin pyrkimiseen tai työnhakemiseen liittyvät asiansa. Niitä ei pajahommat häiritse.

Huoli painaa kumminkin. Näyttää siltä, että olemme syömässä työvoimapoliittiset tukikuukautemme jo vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Katse kohdistuukin valtion lisäbudjettiin ja Kataisen sekä Sinnemäen lupauksiin. Nyt on aika panostaa ja tehdä, puheet eivät auta.

Pääministeri Vanhasen työllistämissetelihomma kuulostaa 1970-luvulta. Kysehän on ensisijaisesti sitä, että ei ole mitä etsiä. Työ- ja harjoittelupaikkoja tarvitaan, ei seteleitä. Työ- ja harjoittelupaikkoja tarvitaan NYT HETI...

Pulinat vähemmälle, teot kehiin...
S

torstai 28. tammikuuta 2010

Selvä Kelin mainos...


Mainosihme Terppa on työstänyt Selvälle Kelille mainoksen... Ylläpä se on... Selvä Keli lähtee uusille urille lähiaikoina, tehdään profiili myös naamakirjaan ja sittenhän se nähdään onko ohjelmalla kavereita Facebookissa...
S