Lyijykynät, digi ja historian dilemmat

Pääsi käymään niin, että nyt alkoi näillä tietämin viimeinen kalenterivuosi ammatillisessa nuorisotyössä ainakin työelämämielessä.  En ole koskaan kuluneen 37 vuoden aikana aiemmin ajatellut olevani vanha näihin hommiin. En edes silloin, noin 10 vuotta sitten, kun mahtavan aktiivit ja määrätietoisen kiukkuiset nuoret NuVaneidit ajaessaan Inariin koulukuraattoria olivat sitä mieltä, että kuraattorin ja psykologin pitää olla aina nuoria nuorten asioita käsitellessään. Ei auttanut puhe vaatimuksen kohtuuttomuudesta: vanha ei kuulemma ”ymmärrä riittävästi nykynuoria ja heidän ongelmiaan…”.

Se oli tosi hieno keskustelun ja tinkaamisen paikka, aina tulen muistamaan lämmöllä Jenniä, Anua, Reettaa ja kumppaneita. Enkä tosiaan tuntenut itseäni ikälopuksi, en silloin enkä sittemmin.

Kunnes tuli lokakuu 2017. Nuorisotyölehden lopettamisprosessin tyylikkyydestä ja lehden jatkosta on kirjoiteltu ihan tarpeeksi, joten se siitä. Niitä voi kerrata vaikkapa Nuorisotyön puolesta -blogista.   

Vähemmälle huomiolle ainakin itsellä on jäänyt prosessiin väistämättä liittynyt sukupolviulottuvuus. Se kiteytyy ehkä parhaiten niissä kommenteissa, joita kantautui välikäsien kautta Allianssin nuorelta päätöksentekokoneistolta: ”Tämä nyt on tällaista lyijykynäsukupolven kapinaa digiaikaa vastaan”.

Lehdestä käytyyn keskusteluun, niiltä osin kuin se oli keskustelua eikä jankuttamista, sisältyy lopputulemasta huolimatta paljon hyvää. Se kulki pääosin nuorisotyön ja koko nuorisotoimialan kovissa ytimissä. Paradoksi itsessään: kummallinen prosessi nostatti esille pitkästä aikaa oikein raikkaan ja railakkaan keskustelun nuorisotoimialasta ja sen eri toimijoiden rooleista sen sisällä sekä toimialan omimmista arvoista.

Nuorisotyölehti vietti 70 -vuotisjuhliaan lokakuussa 2016. Tässä mielessä lopetus oli historiattomuuden riemuvoitto.  Se oli sitä paitsi lehden itsensä vuoksi myös muutoin. Ansioitunut nuorisotutkija Tommi Hoikkala on käsitellyt asiaa Nuorisotyön puolesta blogissa:

”Kuulun niihin, joita tuo päätös on tyrmistyttänyt. Tämä siksi että nuorisoalan rihmasto menettää yhden keskeisimmästä solmustaan ja paikastaan. Se on ollut journalistinen paikka, jossa eri kenttien kokonaisuutta on luotu. Se on tapahtunut rakentamalla yhteistä tietoisuutta, mikä on luonut symboliavaruutta ja kittiä. Se on tunnistanut eri kenttien prosesseja sekä antanut niille sanoja sekä nimennyt toimijoita, naamoja. Se on luonut parhaimmillaan yhteistä tunnistettavuutta ilman pakkoyhtenäisyyttä.

Tapahtunut tarkoittaa myös sitä, että määrätyssä historiallisessa tilanteessa luotu malli – alkuperäinen Allianssi – toimi 25 vuotta. Nykytodellisuudessa malli on irronnut kontekstistaan, perustamisaikojen lojaliteetit ja sopimuksellisuudet ovat hajonneet ja yhteisyys on kadonnut. Allianssi ehkä oli alun perinkin epäpyhä?”

Näkäharhoja(ko?)

Allianssin hallitus erehtyi lehteä koskevissa riskiarvioissaan lokakuussa aika pahasti. Se tunnisti nopeaan lehden lopettamiseen liittyvän uhan kohtalaisesta mainehaitasta, mutta piti tunnekuohua verraten nopeasti ohimenevänä ja siten ainakin omassa tulkinnassani järjestölle ja toimialalle merkityksettömänä.

Olin useiden lyijykynäläisten ohella ihan varma siitä, että niin ei käy. Tiesimme, että yksipuolinen ja vuorovaikutukseton lopetuspäätös aiheuttaa keskustelun, joka nostaa suomalaisen nuorisotyön historian havinoista, ei kauempaa kuin 1990 -luvun alusta, esiin muitakin kuin lehteä koskevia kysymyksiä.

Allianssi vietti 25 -vuotisjuhliaan marraskuussa 2017. Juhlapäivänsä kunniaksi se löi pisteen julkaisemalleen lehdelle ja teki samalla koko lehtiprosessin uskomattomimman teon: omaa itsenäisyyttään tai/ja itsepäisyyttään korostaen se jätti käsittelemättä juhla- ja vuosikokoukselle lähetetyn kaupunkimaisen nuorisotyön verkoston Nuorisokanuunan esityksen yhteisistä lehteä koskevista jatkokeskusteluista.

Koko toimialan yhdistäjäksi itse itsensä julistaneen Allianssin sekä kuntien nuorisotyön välinen suhde on alusta alkaen ollut, somekieltä käyttäen, vaikeasti selitettävissä oleva. Yhteiselo on ollut rauhallista, mutta asetelma kolmesta eri järjestöstä muovatun Allianssin sekä erityisesti kuntien kesken varsin hauras. Syvemmän yhteistyön johtoajatus on ollut pitkään kateissa ja ilmassa on leijunut runsaasti vastaamattomia kysymyksiä.

Asetelma on onnistuttu kumminkin pitämään niin sanotusti kasassa koko kuluneen neljännesvuosisadan ajan. Lehteä on tilattu, Allianssiristeilyille ja nuorisotyöpäiville on osallistuttu, jos rahaa on ollut ja on kuuluttu kriisivalmiusverkostoon ja joka vuosi järjestön luottarilistoilta on löytynyt jokunen kuntaedustaja. Siinäpä se on kokonaisuus tiivistetysti ainakin näin reunakunnan näkökulmasta.

Nopeiden muutosten paradoksit

Olen nähnyt työurani aikana muutaman kerran sen, kuinka joku toimielin tai yksittäinen viran-/toimenhaltija tullessaan niin sanotusti taloon, aloittaa ajanlaskun omasta taloontulohetkestään. Muutoksia käynnistetään sellaisella vauhdilla, että siinä on mahdotonta käydä sen syvempiä keskusteluja ja pohtia merkityksiä tai taustoja, tuloksia halutaan nykytyyliin vauhdilla.  Mikäpä se siinä, tyylinsä kullakin. Riskialtista ajattelu kumminkin on, ja hyvin historiatonta.

Ehdin olla kuusi vuotta Allianssin luottamushenkilönä ja kuulin sinä aikana useita luentoja ja innostuneita katsauksia niihin asioihin, mistä Allianssin strategiset ajatukset nousevat. Vieläkään en käsitä, miten tapahtunut palvelee niitä, vaan sepä ei ole minun ongelma, se on Allianssin ongelma. Historiasta on tullut uudella tavalla osa UusAllianssin elämää. Se joutuu nyt lunastamaan uskottavuutensa ja luottamuksen uudestaan.

On kiintoisaa nähdä mihin nyt syntynyt asetelma lopulta johtaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö teki ennen joulua päätökset nuorisoalan Osaamiskeskuksista.  Nuorisotyön kehittämiseen syntyi kiintoisa Oske-kolmikko: Nuorisotutkimusseura, Nuorisokanuuna ja Suomen Partiolaiset.

Minäpä luulen, että Kanuunassa ollaan tyytyväisiä. Mitä muuta luulen: odotan, että Kanuuna päätyy ottamaan askeleita siihen suuntaan, että se on muutakin kuin kaupunkimaisen nuorisotyön verkosto. Siitä tulee vielä kunnallisen nuorisotyön edunvalvoja ja yhdistäjä. Ja hyvä niin…

Miten muuten meidät nuoria keskuksiin luovuttavat kunnat huomioitaisiin? Meidät, joita on lukumääräisesti paljon ja joiden yhdistyminen omaksi verkostokseen muutoin on erinomaisen vaativaa. Monta vuotta asiaa mietittyäni olen taipunut: se on käytännössä mahdoton tehtävä. Jäljelle jää… Tiedän, moni nuorisotyön maantieteellisillä reunoilla ei pidä tästä, mutta jäljelle jää: luottamus Nuorisokanuunaan.

Uskooko joku tosissaan, että kehäkolmosen sisäkaarteen eteläpuolella toimiva ja kehäkolmosen sisäkaarteen eteläpuolella toimivia järjestöjä yhdistävä keskusjärjestö sen tekisi. Minä en usko.

Toinen paradoksi. Hinta saattoi olla kova, mutta uskon Nuorisotyölehdestä käydyn keskustelun tuuppaavan osaltaan Kanuunan kehitystä edellä kuvattuun suuntaan.

Arjen radikalismi ja ikäkysymykset

Osallistuin lokakuussa 2016 Nuorisotyölehden 70 -vuotisjuhlakemuihin Ostrobotnialla. Silloinen Allianssin johto oli hyvinkin Nuorisotyölehti -myönteinen puheissaan, joissa hehkuteltiin jo tulevia 100 -vuotisjuhlia. Puheenjohtaja Eero Rämö oli sitä mieltä, että nopeassa digijulkaisemisen maailmassa Nuorisotyön kaltainen, tinkimättömän journalistinen ja juttujensa taustat tarkistava lehti on itse asiassa melko radikaali väline.

Sitä radikaalisuutta historian siivet jaksoivat kannatella vuoden.  Nuorisotyön puolesta blogissa Eero Rämö kirjoitti 9.11.2017 tekstissään Vaikuttavaa sisältöä aiempaa laajemmalle yleisölle – syyt Nuorisotyölehden lakkauttamiseen:

”Koko päätösprosessin läpi keskeisin tavoite on ollut Allianssin viestinnän kehittäminen nykyisestä, palvelemaan paremmin koko nuorisotoimialaa. Uskon, että moni Nuorisotyö-lehden lukija jakaa käsityksen siitä, että lehden sisällöt ovat erinomaisia. Tämän laadukkaan sisällön tuominen entistä laajemman lukijakunnan saataville ei voi heikentää nuorisotyön professiota ja nuorisotyön arvostusta.

Keskeinen kysymys hallituksessa liittyi siihen, voitaisiinko ylläpitää lehteä ja samalla kehittää uudenlainen viestintäkonsepti digitaaliselle alustalle. Hallituksessa esitetyn perusteella oli selvää, että tämä ei ole nykyresurssein mahdollista. Nykymuotoisen painetun lehden ylläpitäminen ja uuden konseptin rakentaminen samanaikaisesti näyttäytyi mahdottomana yhtälönä”.

Mutta palataan blogin alkuun. Kyllä: sen myönnytyksen teen, että tunnustan ja tunnistan olevani vanha työntekijä.  Mutta, että olisin vanha nuorisotyöntekijäksi. Ei vetele.

Työt loppuu ajallaan, mutta se ei ole hetki, jolloin ensin partiossa ja sittemmin työelämässä Inarissa yhteensä noin 50 vuoden ajan omaa elämäänsä viettänyt sielunmaisema muuttuisi radikaalisti. 

Nuorisotyöntekijyys itsessään säilyy kyllä ihan takuuvarmasti.

Ja se radikaalius. Mitä se sitten lopulta onkaan toimialan näkökulmasta, oikea radikaalius. Sitäpä sopii meidän itse kunkin pohtia tykönämme…

Näissä mietteissä toivon omasta ja Kahlaamoni puolesta kaikille radikaalia nuorisotoimialan vuotta 2018.

Skoeoe

JK I.

Tämä oli minun viimeinen kannanotto Nuorisotyölehden lopettamiseen liittyen. 

Mikko Perkoila on tehnyt mainion biisin, jossa sotilaallista läsnäoloa käsittelevä kertosäe kuuluu: Ja tyhjiö täyttyy oojee, tyhjiö täyttyy...

Jään mielenkiinnolla odottelemaan miten Nuorisotyölehden jättämä tyhjiö täyttyy… 

JK II

Eipä ollut turha tappelu mikä lehteen liittyen käytiin.

Se tyhjiö täyttyykin nimittäin Nuorisotyölehdellä. Pientä värettä oli ilmassa jo silloin, kun tuon yhteenvedon tein. Nyt on selvää, että vahva järjestö Nuorisoseurat ry. ottaa Allianssin paikan kustantajana ja julkaisee kolme lehteä vuonna 2018. Moni entinen toimitusneuvoston aktivisti jatkaa tehtävässään ja ainakin Nuorisokanuuna hyppää kyytiin.

Ei pitäisi kyllä ikinä sanoa, että ei ikinä tai viimeinen. 

Minua kiinnostaa siirtymä, kirjoittaminen ja myös se miten alkaneen vuoden aikana löydetään nuotit sille, että perinne jatkuu 2019 -.

Siksi olen vielä mukana ainakin jossain määrin.   

Enkä muuta oheista päivitystä yhtään. Miten minusta tuntuu, että Nuorisotyöhön liittynyt prosessi palauttaa 1990 -luvun asetelmat kotimaiseen nuorisotyöhön. Nähtäväksi jää...