sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Takuuvarmasti (vai miten se oli?)



Kävinpä nuvaedustajiston kanssa Rovaniemellä hienossa tapahtumassa, joka tottelee nimeä Lapin Nuorisofoorumi. Kyseessä on lappilaisten nuorten edustajistojen kokoontumisajo, valtakunnallisestikin ainutlaatuinen hommeli, jota on jo 15 vuoden ajan koordinoinut aluehallinnon nuorisotyö.

Kyseessä oli työkokous, jossa nuoret työstivät omia näkemyksiään valmisteilla olevaan valtakunnalliseen nuorisotyön ja nuorisopolitiikan ohjelmaan VaNuPoon. Ainakin yksi asia on muuttunut siis: LaNuKe on jatkossa VaNuPo.

Hienoa pöhinää itsessään oli tilaisuudessa, hyvin aktiivista keskustelua. AVIn juhlasalista, siitä entivanhaisesta lääninhallituksesta, lähdettiin joskus neljän pintaan nelostielle. Kun myöhäisillasta palailin koti-Ivaloon Inarista heitettyäni sinne pari nuorta, mietin taas kerran yhdenvertaisuutta. Se johtui siitä, että foorumissa pohjustuksena nuorille esitetty Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan visio markkinoi Suomea kaikille nuorille yhdenvertaisena. Kypsää keski-ikää elävä nuorisotyöläinen ei 800 kilsan reissun jälkeen oikein tavoita tuota tunnelmaa. Vaan kysehän on onneksi nuorista. Ja toinen onni on se, että heillä on vielä toivoa, joskin ei heihinkään uppoa mikä tahansa.

Suomi on erilaisten utopioiden luvattu valtakunta. Varmemman vakuudeksi se on julistanut erilaisia takuita, lupauksia paremmasta. Nuorisotakuusta en jaksa enää jauhaa yhtään mitään. Nyt odotellaan sitä mitä on yhteisötakuu. Asuntotakuusta on puhuttu ja muutaman vuoden takaa on nostettu uuteen renessanssiin harrastustakuu, jokaisen nuoren oikeus vähintään yhteen ohjattuun harrastukseen.

Takuulla, sanoo siis 100-vuotias Suomi. Tämä tuli foorumissa mieleeni. Siellä tuli mieleeni myös arvostamani Helsingin kollegan Tommin Laition FB –päivitys muutaman päivän takaa. Hän puuttui tärkeään asiaan. Piti ihan kuvakaappaus tehdä kollegan seinältä: nuoria ei pidä suojella pettymyksiltä vaan katteettomilta lupauksilta. Niinpä niin. Mitä miettii nuori, jolle on koko perusopetuksen ajan julistettu, että koulutus kun on niin, kyllä hoituu asiat. Ja kun ei hoidukaan, ei vaikka hallitus kuinka koulutuslupaa ja -takaa.

Sitten on tämä harrastustakuu, jokaisen lapsen ja nuoren oikeus vähintään yhteen ohjattuun harrastukseen. Miten se toimii itäisen ja pohjoisen olosuhteissa? Ei mitenkään tai toimiakseen vaatii tosi paljon nuoren vanhemmilta, jotka roudaavat lapsiaan paukkupakkasessa ja tuiskuissa kuntakeskuksiin harrastamaan. Jos roudaavat. Kaikille se ei ole mahdollista. Silti tavoitellaan jotain ihme takuuta. Miksi?

Siihen liittyen luin kyllä ilokseni toisinajattelevan tutkijan kannanoton, jossa hän sanoo, että lapsen ei todellakaan tarvitse osallistua järjestettyihin harrastuksiin. Lapsuuden tutkimuksen dosentti Kirsi Pauliina Kallio toteaa, että lapsen elämän ei tarvitse olla suunniteltua, ei ihmisen tarvitse osoittaa olevansa kunnollinen harrastamisen kautta. Vapaa-aikaa voi tarkastella tekemisen ja ihmissuhteiden kautta. Todella lohduttavaa: kelkkailu, kalastus, maastopyöräily, käsityöt ja vaikka mikä muu omatoiminen. Ei tarvita autoa tai joukkoliikennettä. Ja luovuus: sitä voi kehittää myös omaehtoisessa harrastustoiminnassa.  

Takaisin Rovaniemelle. Nuorilta tuli esille asioita, jotka eivät itsessään enää yllätä. Ei pidä käsittää minua väärin: siitä huolimatta ne ovat todella tärkeitä. Moni asia toistuu kerta toisensa jälkeen. Lapin nuorisofoorumi olisi halunnut ottaa kantaa kahteen asiaan, joita Nuorisoasiain neuvottelukunta ei huomioinut omissa papereissaan: nuorten mielenterveyteen sekä liikenneoloihin Lapissa. Ne ovat muuten asioita, jotka näkyvät kaikissa niissä selvityksissä tai tutkimuksissa, joihin olen törmännyt viimeisen 10 vuoden aikana.

Terveisiä vaan Nuoralle ja joka paikkaan. Näistä he haluavat keskustella, lappilaiset nuoret.
En tiedä. Nuora pitäisi tuoda Lappiin ajelemaan muutamaksi päiväksi. Suositeltava sightseeing voisi olla Rovaniemi (lentoasema) – Salla – Savukoski – Inari – Utsjoki – Enontekiö – Muonio – Kittilä – Rovaniemi (lentoasema). 

Mie voin lähteä vapaaehtoiseksi oppaaksi...

Skoeoe  


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kaikki samanlaisia - kaikki eriarvoisia..!!


Uusi vuosi ja uudet päivitykset. Josko nyt menisin silleen ns. teksti kerrallaan inspiraation iskiessä -periaatteella eteenpäin vielä ainakin tämän kevään. Alkanut vuosi onkin minulle merkittävä. Näillä tietämin se jää ammatillisessa nuorisotyössä minun viimeiseksi täydeksi työvuodeksi.

Minä taidan omistaa tämän tekstin suuresti arvostamalleni Erik Häggmanille, Länsi Suomen AVIn nuorisotoimen tarkastajalle. Eki on kävelevä legenda, nuorisotyön Mr. TyöpajaEtsivä. Kaikki noilla toimialoilla työskentelevät tuntevat ja tosi monet nuorisotyössä muutoinkin työskentelevät tuntevat.  Ja se joka tuntee se tietää, että miehen tieto- ja kokemusmäärä on valtava ja että hän on nuorisotyön palavasieluinen puolestapuhuja. Voisin jopa luonnehtia uhanalaisen luonnonvaran, elämäntapanuorisotyöläisyyden edustajaksi.

Tieto kertoo, että Ekin viimeinen täysi työvuosi meni jo 2016 ja jossain vaiheessa alkanutta vuotta häämöttävät ansaitut eläkepäivät. Hyvä epäilemättä Ekille. Harmi muutoin sinällään. Hän on yksi heistä Huutavan äänistä kehäkolmosen ulkopuolelta, heistä jotka pitävät ääntä alueiden nuorten ja nuorisotyön asioiden puolesta. Tunnustan avoimesti tässä sielunkumppanuuden.

Minä sain etupainotteisen inspiraation sosiaalisen median kautta. Välillä olen ällistellyt vanhemman valtion virkamiehen suoraa puhetta, kriittistä ääntä. Ei ole ihan tavanomaista, mutta virkistävää kaiken kaikkiaan. Respect. Arvelen, että moni jää kaipaamaan.

Tämän päivityksen otsikko on muunnos takavuosien yhdenvertaisuuskampanjasta, siitä musta-valkoisesta logosta tutuksi tulleesta. Jonain niistä miljoonista inhorealistisuuden hetkistä tulin leikelleeksi teemaa sen hetkiseen moodiin sopivaksi: Kaikki samanlaisia – kaikki eriarvoisia. Läppärin näppäimistön vieressä se muistutti pitkään yhdestä omasta missiosta. Jos jollakulla on niitä tarroja vielä, niin lähettäkää. Sakset multa löytyy.

No lukaisin naamakirjan ryhmän Etsivä nuorisotyö antia. Ja kappas minkälainen päivitys sieltä löytyikään. Heitän suoran, hivenen tiivistetyn siteerauksen: ” Etsivän nuorisotyön tuki on saanut ohjausryhmän. Ministeriön toiveesta ohjausryhmän aluehallintovirastoedustajaksi nimettiin LS ja varajäseneksi SP Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Valinta perustui lähinnä maantieteelliseen läheisyyteen kokousten aikatauluttamista helpottaaksemme”.

Sitten oli kiitelty kahta Uuttamaata pohjoisempaa persoonaa mielenkiinnosta. Kaikki neljä mainittua persoonaa ovat yleisesti tunnettuja ja oikeasti ns. hyviä tyyppejä. Ministeriöllä on varmasti ollut syynsä, mutta onhan tuo perustelu tosi kummallinen, ikävä kyllä myös oireellinen. Sanon näin siitä huolimatta, että tunnen joka kerta Nuorisotyölehden toimitusneuvostoon lentäessäni suurta myötätuntoa Allianssin taloussihteeriä kohtaan.

Tässä vaiheessa pitää tunnustaa, että onhan meillä Inarissakin Sevettijärvi ja muut reunaseudut ja haasteet mahdollistamisessa ovat isot eikä nuorten huomioiminen usein kestä vertailua vaikkapa Inarin ja Ivalon kyliin.

Mutta valtakunnalliseksi aiottu hanke. Jos niissä yhteyksissä aletaan käyttämään edellä esitettyjä perusteita, niin hälytyskellojen pitäisi kilkattaa ja kovaa Nuorgamista Toholammille, laajemminkin.

Nuorisotyöläiset ovat hyviä ainakin yrittämään tasa-arvo ja yhdenvertaisuusasioissa. Niin pitääkin olla, mehän olemme rakkauden ammattilaisia. Ja me osaamme olla ja yrittää suhteessa sukupuoleen, kieleen, seksuaalisiin vähemmistöihin, vammaisiin, maahanmuuttajiin, saamelaisiin ja niin edelleen. Miltei kaikkeen, mutta vain miltei.

Järjestelmä on hyvä kirjoittelemaan yleviä periaatteita tyyliin Palveluiden saatavuuden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo koko maassa. Vaan miten on?

Minä en tajua miksi alueellisesta yhdenvertaisuudesta puhuminen saatikka sen edistämiseen liittyvien tekojen tekeminen on edelleen niin älyttömän vaikeaa.

Miksi?

Skoeoe
Iso kiitos Erik Häggman alueiden asioiden esillä pitämisestä. Vielä kerkiät, pidä linja…!!!