sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Perusnuorisotyön ihanuus ja hinta...

Piipahdin lastenjuhlissa. Oli melkoiset pippalot. Ivalon nuoriso- ja urheilutalolla oli tekemistä runsaasti ja monenlaista, mahdottoman hyviä poropiirakoita ja leivonnaisia ja mikä tärkeintä: paljon porukoita. Juttelin muutaman vanhemman kanssa ja olivat tyytyväisiä, kun tämmöisiä osallistavia lastenjuhlia on täälläpäin lopulta aika harvakseltaan.

Itselläni ei ollut mitään osaa koko touhuun. Olen seuraillut lastenjuhlavalmisteluja kuten myös sitä kokonaisuutta, mihin bileet liittyivät, sivusta niinsanotusti. toimistopalaverituntumalla. Siltä tuntumalta voi kyllä kehua seurakunnan Marin sekä meidän nuorisotoimiston Pirkon ja Ronjan työtä mielin määrin. Aivan valtava ennakkotyö oli tehty, ja sehän on laadun tae, harvoin syntyy huitaisemalla hyviä juttuja. Monesti muuten tämä tuppaakin unohtumaan, valmiille on kovin helppo tulla.

Kehun myös tapahtuman valmisteluissa ja toteuttamisessa mukana olleet nuoret.... Jokaisella oli paikkansa ja tekemiseen sitoutuminen laadukasta. Huippumeininki...

Se kokonaisuus sitten... Meiltäpäin ei ole tehty reissuja konserttitapahtumiin Lapin maakunnan ulkopuolelle. Tiedän, että monet kunnat Lapissakin niitä tekevät Elämä Lapselle -tyyppisiin megatapahtumiin, joita soitellaan pääosin Helsingissä.

Nyt lähdetään täältäkin ja kohteena on  Live Aid - Uusi Lastensairaala 2017 -konsertti, joka pidetään kesäkuun alussa Helsingin Olympiastadionilla.

Joku voi kysyä, että mitenkäs tämmöinen viihdematkailu palvelee kunnan nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämistä. Hyvä kysymys, johon voi vastata, että riippuu ihan siitä miten homma toteutetaan. En tiedä miten muualla toimitaan, mutta meillä porukat tekevät vuoden verran töitä ennenkuin linja-auto nytkähtää Ivalosta nelostielle kohti etelää. Sitäpaitsi matkaan itseensä liittyy muutakin mm. vastavierailu Sotkamon nuorisotoimen vieraiksi.

Itse olen jatkumoiden kannattaja: jokaisen isomman tapahtuman pitäisi liittyä johonkin laajempaan ja pidempikestoiseen ulottuvuuteen ja/tai itse tapahtuman tulisi synnyttää ympärilleen nuoria muuten osallistavaa toimintaa. Meillä matkan johtoryhmä, tuo lastenjuhlista tuttu vastuuohjaajakolmikko, on lähtenyt alusta alkaen siitä, että homman eteen pitää tehdä muutakin kuin pyytää kunnalta, seurakunnalta ja vanhemmilta rahaa.

On itsessään hyvä tottuttaa porukat tietoisuuteen siitä, että ilmaisia lounaita ei ole. Tärkeämpää on kumminkin se, että yhdessä tekeminen sitouttaa nuoret, lisää motivaatiota ja luo hyvän yhteishengen matkaryhmään. On ollut ihan siistiä seurata homman etenemistä: tiedottamista, kalenterin tekoa, joulumyyjäisiä, pullojen keruuta, nyt lastenjuhlat. Aikuisia on sitoutettu myös: Porokuninkuusajoissa järjestyksenvalvontaa ja kohta vaihtuu talvirenkaat suvikelin kumeihin...

Oliko se niin, että puhuttaessa perunuorisotyöstä, arjen tuikitavallisesta nuorisotilatoiminnasta tai seurakunnan nuorisotyöstä ja muusta, tällaista projektiajattelua voidaan myös kuvata käsitteellä tavoitteellinen ryhmätoiminta.

Sitähän tämä on ja kun mukana on nuoria Inarin ja Ivalon toimintojen liepeiltä, niin aina paranee. Melko usein nimittäin pohdiskelemme sitä miten Ivalon ja muun Inarin nuorten yhdessä toimimista voitaisiin edistää.

Tähänkin tyylliin se voi onnistua.

Skoeoe

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Nuorisokanuunasta patteristoksi....???

Täytyy jatkaa tuota arjen maantieteen käsittelyä nuorisotyön valtakunnallisen kehittämistyön näkökulmasta. Teen sen tavalla tai johtopäätöksellä, joka voi yllättää muutamia kollegoja. Mutta teen sen kuitenkin edelleen vain ja ainoastaan siitä syystä, että syrjäkylänuoruus sekä nuoriaan kasvukeskuksiin luovuttavan Suomen nuorisotyöasiat saataisiin nykyistä paremmin keskusteluun.

Ihan puskista tämä ei tule, kirjoittelin tästä Nuorisotyölehdessä lyhyeessä nuorisolakimaakunta-kierroksen Rovaniemen tapahtumaa käsitelleessä kommentissa. Palataanpa Napapiirille. Taisi olla Koordinaatin Jaana, joka testasi kuulijakunnan tietämystä liittyen valtakunnallisiin nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskuksiin. Tulos oli oireellinen, vain muutama tunsi koko käsitteen ja edes jonkun keskuksen.

En ihmettele. Siellä on muutama kuten Koordinaatti, Valtakunnallinen Työpajayhdistys sekä Suomen Nuorisokeskukset, jotka näyttäytyvät jotenkin pohjoisessa. Ottamatta kantaa sen enempää nykylistaan, voi kyllä kysyä onko lista tätäpäivää? Miten osa kehittäjästatuksen saaneista oikeasti näkyy valtakunnallisesti?

Toisinpäin tarkasteltuna on kummallista, että kunnallisen nuorisotyön puolelta kehittämiskeskus puuttuu. Outoa, valtaosa nuorisotyön palkollisista ja euroista koostuu kuntien toiminnasta. Joku sanoo tähän, että onhan Allianssi. Totta kyllä ja se on tarpeen, se tekee hyvin merkittävää nuorisotyön edunvalvontaa maassa, järjestää alan tilaisuuksia kuten nuorisotyöpäiviä ja julkaisee palveluistaan alueellisesti demokraattisinta: Nuorisotyölehteä.

Mutta: se on ensisijaisesti järjestöjen yhteenliittymä. Ja edelleenkin allekirjoitan käsitykseni siitä, että Allianssin kuntasuhde on... naamakirjaa siteeratakseni: vaikeasti selitettävissä oleva... Edelleenkin allekirjoitan myös sen, että Allianssin käytännön toiminta painottuu sinne mistä keskusjärjestöt löytyvät. Ja nehän löytyvät, no olkoon...

Nuorisotyön Suomen monimuotoisuus, sen tunnistaminen ja tunnustaminen, on oman nuorisotyöurani yksi julistuksellisista lempiteemoista, kun puhutaan maakunnallisesta tai valtakunnallisesta keskustelusta, mihin olen osallistunut. Olen seuraillut osin jopa huolestuneena Nuorisokanuunan tiivistymistä. Näyttää siltä, että se jyrää painollaan, kehittää toimintaansa sekä nuorisotyömuotoja ja tuo käsittelyyn sinällään ihan perusteltuja keskusteluteemoja. Mutta se tekee sen tietysti omista lähtökohdistaan.

Kanuunaan pääsee kunta, jonka väkiluku ylittää 40.000 asukasta ja niitä muita kuntia on ainakin vielä pilvin pimein. Kanuunakuntien todellisuus leikkaa kyllä eräin osin, mm. Joensuun ja Rovaniemen reuna-alueet, haja-asutetun resurssi Suomen todellisuutta, mutta kehittämistyö tapahtuu kyllä muilta pohjilta.

Olen ollut huolestunut siitä mitä tapahtuu Lapin AVIn nuorisotoimen ylitarkastajan viralle, jota ei täytetty kun sen pitkäaikainen hoitaja Seija vaihtoi Kemijoen varren näkymät Meritullinkadun maisemiin. Inhorealisti ei pety: niinpä minun kertoimeni tehtävän täyttämisestä jatkossa on hiton iso. Rahoja ei vain taida saada takaisin. Tämä asia on tärkeä, sillä valtionhallinnon nuorisotoimi Lapissa on jo lääninhallituksen ajoista alkaen ollut paljon muutakin kuin avustusten jakaja. Jos joku sanoo, ettei se ole ollut merkittävä lappilaisen nuorisotyön edunvalvoja ja kehittäjä, ei tiedä mistä puhuu. Tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Oikeastaan koko 2010 -luvun olen pohdiskellut sitä miten Reuna Suomen kunnallinen nuorisotyö voisi järjestäytyä Nuorisokanuunan tavoin. Olen puhunut, keskustellut, kirjoittanut, miettinyt. Vaan mihin olen päätynyt: en mihinkään konkreettiseen.

Tehtävä on osoittautunut ylivoimaiseksi, siinä on liikaa liikkuvia osia. Niinpä en ole löytänyt mitään järjellistä ja toteuttamiskelpoista ratkaisua. Olen lohdutellut itseäni sillä, että eipä sen toteuttamiseen ole kukaan muukaan löytänyt järkevää tapaa. Ja kuitenkin tiedän, etten suinkaan ole pohdinnoissani yksin.

Mitä jää jäljelle. Jäljelle jää olemassaolevan ja jo tehdyn työn hyödyntäminen. Nuorisokanuuna voisi
olla se taho, jolle Opetus- ja kulttuuriministeriö voisi myöntää Valtakunnallisen nuorisotyön kehittämis- ja palvelukeskuksen statuksen. Se tietysti edellyttäisi sitä, että Kanuuna oikeasti haluaisi olla muutakin kuin kaupunkimaisen nuorisotyön edunvalvoja ja kehittäjä. Se edellyttäisi myös riittävää resurssointia.

Tämä idea ei taida kaikkia miellyttää. En tiedä edes sitä haluaako Kanuuna olla enempää kuin se on. Epäilen myös, että tämä ei ihastuta Reuna Suomen nuorisotyöläisiäkään isolta osin. Mutta kertokaa vaihtoehto. Tietenkin se, ettei tehdä mitään...

Toki tässä olisi käytännön ongelmia kuten vaikkapa se miten me pienemmät kunnat mahdumme seminaaripöytiin ynnämuuta. Mutta jos asioihin löytyisi käytännön ratkaisut, niin mikä ettei... Minusta tuntuu, että jonkin edustuksellisen menettelyn kautta Reuna Suomen ääni kunnallisen ja ylipäänsä nuorisotyön kehittämisessä kuuluisi näin paremmin kuin miten se kuuluu nyt. Se olisi tärkeätä, sen pitäisi kuulua nykyistä oleellisesti enemmän ja laajemmalle...

Siihen en usko, että isot haluavat nielaista pienet. Se olisi typerää, sillä niihin isoihinhan me pienet  lähetämme nuoremme opiskelemaan ja ottamaan mittaa elämästä. Vai mitenpäin se menikään... Niin ja sitten, kyllähän ministeriö voisi ohjata asioita: taajamatuet - haja-asutusavustukset tai jotain tämmöistä.

Espoon etsivä päivien syrjäkylänuoruutta käsitellyt workshop oli siinä ympäristössä hieno avaus lajityypissään. Voitaisiinko ottaa uusiksi: Nuorisokanuunassa ja Allianssiristeilyllä. Jone - Olli...????

Vapaasti hyödynnettävissä oleva ehdotus

Skoeoe



torstai 9. huhtikuuta 2015

Yhden äänen taktiikalla...

Tunnelma tiivistyy. Ja tämä ei sitten ole puoluepoliittinen eikä henkilöpoliittinen kannanotto, tämä on kannanotto äänestämisen ja yhteiskunnallisen osallistumisen puolesta. Olisiko hurskasta toivoa, että se menee nuorille. Se tekee sen siksi, että edelleenkin olen äänestysikärajan välittömän pudottamisen kannattaja: 16 vuotta sen pitää olla kunta- ja eduskuntavaaleissa. Siksi vastustajille ei pidä antaa sitä iloa, että he pääsevät kuittailemaan: eihän ne nuoret edes äänestä...

Taitaa olla tulossa kiintoisat vaalit. Lappilaisittain kiinnostavinta on Keskustan jäsentenväliset. Mikäli käy niin, että Keminmaan riittävän kokenut ja tarpeeksi nuori ei saakaan toivomaansa megalomaanista äänivyoryä, nousee kiinnostavuuskerroin kertaheitolla. Jos PV ei mahdu todennäköisen  pääministeriehdokkaan orkesteriin, nähdään uunituore kansanedustaja, joka ratsastaa Brysseliin laskevaa aurinkoa kohti vapauttaen paikan ensimmäiselle listan varaedustajalle... Ja jos kepu nousee Lapissa neljään edustajaan, niin saattaa tapahtua mitä vain...

Toinen kiintoisa juttu on se, realisoituuko 263.000 Ylen vaaligalleriaklikkausta millaiseksi äänimääräksi. Luin listan Lapin ehdokkaiden nauhojen klikkauksista ja olipas muuten kiintoisa listaus. Mutta miten pärjää gerbiilimies tosi paikassa? Hansi on tehnyt muutakin kuin polttohautaillut gerbiilejä, lukekaapa ivalolais-utsjokisen visionäärin aluepoliittiset mietteet. Niissä on ideaa tänä yltiökeskittämisen aikana. Hansi muuten kirjoittelee nuorisotyöstä, -toiminnasta ja nuorisotyöntekijöistä poikkeuksellisen runsaasti. Sehän on sinänsä huomionarvoista, kun nuorten asiat taas kerran ovat lievästi katveessa, lukioista puhutaan kylläkin, koulutuksen tasa-arvosta ja nuorisotakuun muistaa muutama... Melko ohueksi jää kyllä.

No, nuorisotyö on kumminkin mukava laji. Kaikkeen törmää, ihmisiä tulee ja menee, sivutuotteena oppii tuntemaan melko monia, jotka näimmä sitten päätyvät myös kansanedustajakanditaateiksi. Katsotaanpas vähän...

Kepun sisäisissä paikkaansa etsii Janne, kansanedustaja vaalikausi takaapäin. Jannen muistan jo 1980 -luvun puolivälistä: silloinen ala-astelainen lojui Lapin Urheiluopistolla matolla, tuijotti tiukasti silmiin ja puhui ikäisekseen ihan outoja. Muistan ajatelleeni, että tuohon törmään vielä. Ja niin on käynyt. Janne on syyllinen siihen, että Inariin saatiin nuorisovaltuusto jo 2000-luvun alussa. Valtuustoaloite ja sitä rataa. Janne on muistanut nuo taustat ja pitänyt NuVaan säännöllisesti yhteyttä, edustajakaudellaan ehdittiin piipahtaa eduskuntavierailulla parikin kertaa.
Hyvällä mielellä maakuntaa kiertää Sallan kollega Petteri. Hän on liukasliikkeinen ja suorapuheinen persoona, jonka panos Sallan nuorisotyölle on tosi kova, arvostan ja paljon. Petteri tuli ainakin minulle puskista tähän hommaan, vaikka tiesin hänen ryhtyneen kotikunnassaan kuntapoliitikoksi: "Täytyy mennä mukaan, että saa asioita eteenpäin..." Mahtava asenne, kiintoisaa nähdä miten veto riittää. Kepun sisäinen kisa on äärimmäisen kova.

Kolmas keskustaan liittyvä kiinnostava juttu on se, miten puolueen nuoret naiset Katri ja Liisa pärjäävät. Liisalla on oppilaskunta- ja nuorisovaltuustotausta ja niiltä pohjilta tunnen hänet. Hän varmasti muistaa taustansa ja nuorten asiat, en epäile yhtään.

Pohjois-Lapista on leikkiin lähtenyt muutama nuorisotyössä ja/tai -politiikassa ansioitunut persoona. Todella jännittävää on nähdä miten vaaleissa pärjäävät Utsjoen Anni ja Rovaniemi/Inarin Mikke. Kyseessä on kova kaksikko. Kumpikin on puolueensa tulevaisuuden omantunnon eli poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajistossa: Anni Vasemmistonuorissa ja Mikke Demarinuorissa. Se on hienoa se, Lappi tarvitsee heidän kaltaisiaan edunvalvojia ja hyvin verkostoituneita sillanrakentajia. Tunnen heistä Miken, joka 2000-luvun alussa kuului Inarin nuorisovaltuuston Inarin yläasteen edustajana. Sittemmin tiemme ovat leikanneet 2014 alkaen lähinnä saamelaisnuoriin sekä Saamelaiskäräjien nuorisoneuvostoon liittyvissä asioissa. Mahtavaa esimerkkiä alueen nuorille osallisuuden poluille riippumatta siitä mikä nyt sattuu olemaan se polittinen valinta. 
Sitä en olisi takavuosina uskonut, että joskus tuntisin henkilökohtaisesti lappilaisen RKP:n ehdokkaan. Mutta maailma ja nuorisotyö on ihmeellinen. Tuomas-Aslakin tapasin ensimmäisen kerran toukokuussa 2006 Sodankylässä, kun valmisteltiin EU-nuorisotoimialapäälliköiden Saariselän työkokousta saman vuoden lokakuulle. Ja kuten usein käy, sittemmin on törmäilty säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja jos on Janne syyllinen Inarin nuorisovaltuuston syntyyn, niin samaa voidaan sanoa Tuomas-Aslakin toiminnasta ennen Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston syntymistä: yksi sen homman pääarkkitehdeistä on juurikin hän.

Ai niin. Lapin demareista on myönteinen pakko nostaa esiin Valtteri, Inarin kunnanhallituksen jäsen, paikallisen nuorisotakuutyöryhmän puheenjohtaja sekä yksi Selvä Peli -työryhmän perustajajäsenistä.
Valtteri on mennyt kyllä koko ajan nuoret ja nuorten asiat muistaen. Hänen merkityksensä oli todella iso sekä 2012 että 2014, kun pohjoisen nuorille järjestettiin mahdollisuus kohdata opetusministereitä nuorille tärkeissä asioissa.

Näin Lapissa minun tuntemuksella. Muutoin on hiljaisempaa joskin Helsingiin vaalipiirissä seuraan mielenkiinnolla kahta henkilöä. Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani on minulle hyvin pitkäaikainen ja hyvin tuttu henkilö eikä sillä ole mitään tekemistä työni kanssa. Tapanin Kokoomusehdokkuus tuli minulle samalla tavoin puskista kuin Sallan pojan ehdokkuus täällä. Jännä nähdä... Miehen journalistin ura on erittäin ansiokas ja sihen mahtuu paljon, peruspääoma on kohdillaan.

Toinen henkilö löytyykin poliittisen janan vastakkaisesta päästä. Tutustuin Vasemmistoliiton Veronikaan, kun oltiin samaan aikaan Nuorisotyölehden toimitusneuvostossa. Tieto kertoo, että hänen uransa on rakettimaisessa nosteessa: Hesan kaupunginvaltuuston jäsenyys tuli ensiyrittämällä ja nyt tämä. Veronika on määrätietoinen yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja, feministi joka nuorisotutkijan perusteellisuudella kyllä kertoo miksi on sitä mieltä kuin on.

Niin. Kuten pelkästään näistä minuun jotenkin liittyvistä henkilöistä ilmenee, löytyy perehtymällä takuulla jokaiselle joku. Ja nyt löytyy muutoinkin yllinkyllin vaalimielenkiintoa.

Niinpä: käytetty ääni on parempi kuin hukattu tilaisuus.

Vaikka yhden äänen taktiikka saattaakin tuntua aluksi aika olemattomalta taktiikalta, niin ei se sitä ole. Menkää siis ihmeessä äänestämään. Minä ainakin menen. Mutta, koska en ole Arto Nyberg, jätän kertomatta sen mikä numero äänestyslippuun piirtyy...

Se löytyy edellämainituista henkilöistä tai sitten ei...

Skoeoe

Ai niin, toivon kaikille ehdokkaille menestystä vaalityöhön...