sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kilometri on konkreettinen olosuhdetekijä...!!!

Vielä löytyy jotain mitä vuosien varrella ei ole tullut tehtyä. Tänä keväänä piti vaihtaa Seinäjoen nuorisotyöpäivät Etsivän työn Espoossa pidettyyn verkostotapahtumaan. Ensimmäinen kokemus oli tämä minulle lajityypissään ja ihan kiintoisa olikin...

Minulla oli osallistumiseen erityinen syy. Järjestäjät pyysivät meidän etsivä Ronjaa ja minua vetämään workshoppia teemalla Syrjäkylänuoruus ja arjen maantiede, kun kaikkialle on pitkä matka. Pääherättelijäksi ilmoitettiin tulevan tutkija Päivi Harinen Itä-Suomen yliopistosta.

Olen pitänyt nuoria kasvukeskuksiin luovuttavan ReunaseutuSuomen nuorisotyön asioita esillä jo pitkään ja monin tavoin. Tai ainakin olen yrittänyt sitä, se on lempiteemojani valtakunnallisessa keskustelussa ja siltä  pohjalta olisi tuntunut jonkinmoiselta rintamakarkuruudelta kieltäytyä pyynnöstä.

En tiennyt etukäteen kuinka mittava etsivien verkoston tapaaminen on, lähes 350 osallistujaa on yhden nuorisotyölajin kokoontumisajoksi huomattavan iso. Vireä meininki, hyviä teemoja ja alustuksia. Ihan en pidä siitä, että tällaisessa teemajutussa päädytään väistämättä kapeahkoon nuorisotyön tarkasteluun ja kaiken perusteluun sen oman kautta, mutta se on toinen juttu eikä se lopulta niin hirveästi häirinnyt.

Oma workshoppimekin veti ihan mukavasti, meitä oli Hulabaloo ryhmätilassa kaikkiaan kolmisenkymmentä. Pikakierros osoitti, että teema ei kiinnostanut vain heitä, joita asia koskee jokapäiväisessä elämässä. Muutama suomalaisittain ison kaupungin edustajakin oli mukana ja hyvä niin, samanhenkisten keskustelu ei kanna kovin pitkälle.
Hieno keskustelu. Tutkija Päivin lähtökohtana oli nuoruus syrjäkylässä, se miten elämä avautuu nuorille reuna-alueilla. Tapaus Inarin käsittely täydensi kuvaa: mitä merkitsee se, kun nuoret joutuvat poistumaan kotiseudultaan muualle jatko-opiskelemaan varsin nuorina.

Mitä todettiin? Todettiin, että politiikkaohjelmien uljailla yhdenvertaisuuslausekkeilla ei ole mitään tekemistä elävän Hylkysyrjäläisen todellisuuden kanssa. Nurkkapaikkanuoruus ei suosi osallisuutta ja perheiden tuen merkitys, vaikkapa harrastuksiin osallistumisen mahdollistajana on tosi korkea. Siinä parempiosaiset pärjäävät. Eriarvoisuus on läsnä...

Todettiin, että ylevien tasa-arvolausekkeiden sijasta kaikkien pitäisi tunnistaa ja tunnustaa alueiden erilaisuus ja siitä nousevat erilaiset mahdollisuudet. Suomi on suuri ja monimuotoinen maa. Päivien teemat nousivat tietysti etsivän nuorisotyön lähtökohdista. Jos toimintaa halutaan tasapäistää ja asettaa sille liian tiukkoja mittareita, ollaan hukkateillä. Erilaiset lähtökohdat pistävät valitsemaan toisin Ilomantsissa kuin vaikkapa Lahdessa.

Kilometri on konkreettinen olosuhdetekijä. Surkeat julkiset liikenneyhteydet nousevat keskusteluun miltei poikkeuksetta, kun reuna-alueiden nuorten elämää tutkitaan sekä kartoitetaan tai nuorten kanssa muutoin keskustellaan. Vain koulukuljetukset toimivat. Meilläkin nuorisovaltuusto on käsitellyt monesti tätä asiaa. Siihen vaikuttaminen on äärettömän hankalaa ja niinpä NuVa on turhautuneena antanut asian nyttemmin olla.

Tutkija Päivi päätyi kuitenkin haastamaan nuoret ja päättäjät: kuinka pitkään reunanuorten pitää tyytyä erilaisiin epätyydyttäviin elämän kompromissijärjestelyihin? Onko oikein olettaa, että heiltä vaaditaan miltei hillitöntä oma-aloitteisuutta, jotta heidät huomioidaan? Vahvojahan heidän täytyy olla jo muutoinkin.

Hyviä kysymyksiä. Niistä oli mukava keskustella. Niistä olisi mukavaa keskustella myös vaikkapa Allianssi -risteilyllä tai nuorisotyöntekijäivillä. Pari kertaa olen maininnutkin, mutta olen lopulta päätynyt kuunteluoppilaaksi suurten kaupunkin nuorisotyön haasteita käsitteleviin sessioihin.

Eikö olisi jo aika tehdä tähän muutos? Olisi konseptikin valmiina... :)
Vielä tuosta Hylkysyrjäworkshopista. Päivi Harinen totesi, ettei tiedä nuorisotyöstä juurikaan. Siltä pohjalta hän kertoi mitä ennakkomielikuvia etsivä nuorisotyö hänessä oli ennen Espoota herättänyt: etsivä nuorisotyö etsii nuoria, mutta se etsii myös nuorille paikkoja elämässä. Hienosti sanottu, komppaan.... Siihen sisältyy myös etsivän työn ajoissa toimimisen, ennaltaehkäisevän otteen ulottuvuus.

Kyllä kelpasi tapahtuman toisena päivänä muuten olla lappilainen valtakunnallisessa happeningissä, kun Kemin Argosin jäätävän upea etsiväkaksikko Satu ja Janne valtasivat stagen. Melko ravisteleva ja rehellinen show. Kertoi Janne jälkikäteen, että ei ollut ihan pieni se etsiväporukka, joka oli kiitellyt jälkikäteen siitä, että olipa hienoa, kun oli noin konkreettista. Niin, kumma juttu...

Skoeoe



torstai 19. maaliskuuta 2015

Dilemma: periaatteet ja sovellutus

Toimikautensa kalkkiviivoilla huojuvan hallituksen yksi näyttävä kärkihanke oli nuorisotakuu. Idea on erinomainen ja tavoitteet ylevät: niiden mukaan mm. jokaiselle vastavalmistuneelle alle 30 -vuotiaalle tarjotaan työ-, työkokeilu-, kuntoutus- tai työpajapaikka kolmessa kuukaudessa työttömäksi ilmoittautumisesta.

Nuorisotakuun hyvä puoli on se, että se on yhtäältä tuonut tärkeät asiat keskustelun keskiöön ja toisaalta virkistänyt erityisesti paikallistason yhteistyötä. Se on virittänyt myös hankkeita, joilla yritetään edistää uudentyyppistä palvelutarjontaa ja yhden luukun periaatteen toteuttamista.

Tulostensa puolesta takuu on ajautunut talousmyrskyjen ristikkäisaallokossa karikolle: nuorisotyöttömyys on noussut tasolle, jossa ennen ei ole oltu. Työmarkkinat eivät vedä ja tämä näkyy tietysti nuorten osalta myös. Nuorisotakuuta on kritisoitu siitä, että taloudelliset panostukset ovat olleet tarpeeseen nähden ihan riittämättömät. Etsivää työtä ja työpajoja on tehorahoitettu, mutta mitäpä sitten?

Hämmennystä nuorisotakuun toteuttamiseen on aiheuttanut myös se, että valtion tuottavuusohjelmissa kieriskelevä työhallinto on linjaillut sekä palveluitaan että myös työllistämisen keinojen kriteerejä sellaisella tempolla, että heikompaa on hirvittänyt. Toiminta on vaikuttanut tempoilevalta ja nuorten työpajoja sekä työllistämistä hoitavien ihmisten näkökulmasta kummalliselta ja epäjohdonmukaiselta. Muutoksista ei ole neuvoteltu eikä tiedotettu etukäteen, niitä on vain tehty. Tämä on ollut todellisuus käytännössä koko 2010 -luvun ajan.

Tänään 19.3 on uutisoitu siitä, että Työ- ja elinkeinoministerön Nuorisotakuutyöryhmä on saanut työnsä valmiiksi ja esittää, että nuorisotakuu on vakinaistettava ja  että sen toteuttaminen on kirjattava myös seuraavaan hallitusohjelmaan.

Hyvä. Mutta oireellista kyllä: työryhmä ei ole laskenut mitä nuorisotakuun toteuttaminen maksaa. Se tyytyy toteamaan, että toteuttamisen pitää olla pitkäjänteistä ja resurssien riittävät.

Näin työryhmä. Pari päivää aikaisemmin ainakin Inarin kuntaan saatiin maakunnan TE-toimistolta kirje, jossa toimisto linjaa kuntiin ja palkkatuen käyttöön liittyviä tulevia painotuksiaan. Määrärahojen niukuuden ja työttömyyden rakenteen vuoksi TE-toimisto toteaa, että painopiste palkkatuen myöntämisessä jatkossa on pitkäaikaistyöttömissä.

Nuoriin liittyen tulkinta ón karua luettavaa: palkkatukea myönnetään vain nille asiakkaille, joilla on monialaisen yhteispalvelun tarve. Sen lisäksi 25 vuotiaiden tulee olla yhtäjaksoisesti työttömänä vuoden ja alle 25 -vuotiaan työttömänä yhtäjaksoisesti puoli vuotta.

Mitähän tuo yhteispalvelu sitten lienee?  Jää nähtäväksi. Varmaankin ne 14 paikkakunnan Ohjaamot joit perustetaan ESR-hankkeen kautta ovat sellaisia. Missä lie lähin? Ivalossa on postilaatikko elinvoimatalon seinällä, mutta sehän on toinen tarina se...

Työpajaihmiset ovat kummissaan. Nuorisotakuun toteuttamisen kannalta linjaus on järjetön. Se rankaisee niitä nuoria, jotka valmistuvat, mutta jotka eivät huonon työmarkkinatilanteen vuoksi työllisty suoraan. Sitä miten tämä vaikuttaa työpajatoiminnan onnistuneeseen pyörittämiseen, en viitsi edes ajatella.

Aiheetta enempään. Tämä taisi olla viimeinen blogiteksti tähän teemaan liittyen...

Skoeoe




perjantai 6. maaliskuuta 2015

Dilemma


Opetus- ja kulttuuriministeriön maakuntakierros nuorisolain uudistamisen merkeissä täyttyi Rovaniemellä 28.2.2015. Olipas kiintoisaa.

Sinällään oli hienoa, että etukäteen oli pyydetty monta kommenttia henkilöiltä, jotka edustivat laajasti maakunnan nuorisotyötä. Taisi kumminkin käydä niin, että tarjonnan runsaus kääntyi itseään vastaan.

Olin nimittäin aika pettynyt siihen, että keskustelua ei käyty. Ei vaikka mainiot alustukset luultavasti olisivat sitä virittäneet. Jotenkin jäi vaikutelma siitä, että sitä ei edes haluttu. Niin pikatahtia poistuttiin lähtökahveille ja sitä kautta nelostielle. Luentosaliin jäi leijumaan sanomattomien kysymysten ja mielipiteiden vire.

Vahvimmin kommenteissa otettiin kantaa sihen, että lakiuudistuksessa nuorisotyön perustehtävää tulisi kirkastaa ja perustoimintoja koskien lain tulisi olla nykyistä velvoittavampi.

En ollut yllättynyt. Niinpä tähän alkuun teen jotain mitä en ole ennen tehnyt: heitän linkin Selvä Kelin blogitekstiini, jonka kirjoitin jo lähes viisi vuotta sitten. Sieltä löytyy pohjustusta tähän päivitykseen.

http://selvakeli.blogspot.fi/2010/05/kaksi-kuvaa-nuoriso-ohjaajasta.html

Kantsii lukea tai sitten ei. Tuo teksti on joka tapauksessa eniten luettu kaikista blogin yli 200 päivityksestä. Se kertoo jotain. Se, että olen kirjoitellut sen havaintojeni pohjalta jo keväällä 2010, kertoo taas siitä, että tämä teksti käsittelee asiaa, joka todellakaan ei ole uusi.
Perusnuorisotyön edellytysten turvaaminen nousi siis Rovaniemellä esiin monissa etukäteen pyydetyissä puheenvuoroissa.

Nuorisotyön kentällä on havaittavissa sisäistä jännitettä, joka nousee siitä mihin toimialan sisällä on viimeiset vuodet keskitytty. Nuorisotyö valtakunnallisesti on tehnyt hyvää työtä ottaessaan esille pulmia, joihin on haluttu etsiä ratkaisuja. Taloudelliset panostukset työpajoihin ja erityisesti etsivään nuorisotyöhön vuodesta 2008 alkaen ovat nuorisotakuun toimeenpanon ohella olleet keskustelun keskiössä viimeiset vuodet. 

Tulipaloa sammutellessaan nuorisotyö on löytänyt paitsi ulkoista hyväksyntää myös tuikitärkeitä euroja toimintaan. Hätä on hyvä peruste. Jokelan ja Kauhajoen traagiset tapahtumat heijastavat ajattelunkulkua raadollisimillaan: tietenkin pitää panostaa, että tämä ei toistuisi...

Hyvä näin tottakai. Panostukset euroina eivät ole pois muusta. Sitäpaitsi, kun nuoria on hukattu, on heidät löydettävä takaisin, ilman muuta. Etsivä työ on siitä näkökulmasta menestystarina, sillä siellä tehdään valtavalla sykkeellä laadukasta työtä.

Mutta kyse onkin muusta. Hankepohja ja erityistuki on ohjannut paitsi toiminnan suuntautumista myös nuorisotyön itsensä ajattelua ja tiedottamista pois siitä mitä kuitenkin mantranomaisesti toistellaan: mehän ennaltaehkäisemme... Sopii kuitenkin kysyä, että näinkö...

Etsivä työ on syntynyt jäkijättöisestä havainnosta. Sillä on tietenkin perustansa ja oma ennaltaehkäisevä, isokin sellainen, roolinsa. Mutta joihinkin virheisiinhän se menestystarina rakentuu, virheisiin jotka on toki tehty muualla kuin nuorisotyössä.

Olen jo pitkään pohtinut tätä. Miksi koko kehittämistyötä leimaa takapainotteisuus. Miksi emme keskustele siitä, että milloin ja mitä pitäisi tehdä, että uusia palopesäkkeitä ei syntyisi.

Niin. Sellainen ei ole mediaseksikästä, se ei myy eikä sillä tuoteta euroja. Hyvissä ajoin tehty perustyö on itsestäänselvyys, jota kukaan ei oikein haluaisi rahoittaa.

Vai miten on? Minulla on kiusallinen olo siitä, että nuorisotyö on itse rakentanut itselleen ilmeisen tahattomasti mutta kumminkin hankalan asetelman: vastakkainasetelun, jossa se alkuperäinen, ennaltaehkäiseväksi tarkoitettu tallautuu kohdennetun ja osin jo korjaavaa työtä lähestyvän ja ulkopuolisilla euroilla rahoitettavan toiminnan alle.

Olen ollut huomaavinani, että asetelma on hämmentänyt erityisesti arjen ihan tuikitavallista nuorisotyötä tekeviä työntekijöitä, heitä jotka puurtavat nuorisotiloilla ja tapahtumissa. Heidät arvotetaan eri lailla kuin vaikkapa etsivät. Tai näin he kokevat asian olevan,

Kyse ei ole rahasta. Kyse on henkisestä eriseuraisuudesta, johon eivät ole syyllisiä nuorisotilaohjaajat sen enempää kuin kohdennettua poika-, tyttö-, etsivää-, kulttuurista-, koulu-, kauppakeskus- tai mitä tahansa nuorisotyön alalajia tekevät työntekijät.

Syyllinen  on systeemi, joka ruokkii eriseuraisuutta, luokittelee nuorisotyötä, etsii painopisteitä, kehittelee mittareita, antaa rahaa kulloinkin mediaseksikkäimpiin juttuihin.... Mihin me päädymme, pieni toimiala, joka tekee tärkeää työtä? Kuulin, että kohdennettu nuorisotyö on ollut erään erityiskurssin valintakriteerinä. Siis, jos olet perusnuorisotilatyöläinen voit unohtaa. Jos teet vaikkapa sukupuolisensitiivistä työtä: tervetuloa. Aika huimaa. Ei hyvä.

Eikö olisi aika puhua nuorisotyöstä, jota voidaan tehdä eri tavoin? Ainakin täällä missä joka hommaan ei ole realismia saada omaa erityisnuorisotyöläistä...

Kyselee

Skoeoe