tiistai 25. helmikuuta 2014

(Yhteis) Haku päällä...

Kolme kiihkeää viikkoa. Jakso, jolloin 15 -vuotias on kenties eletyn elämänsä tärkeimmän päätöksen edellä. Yhteishauksihan sitä nykyään kutsutaan. Pohjoisessa on paikkakuntia, joissa ainoa vaihtoehto jatkaa kotinurkilla on lukio, jos sellainen vielä löytyy. Inarissa lukion ohella löytyy toinen hyvinkin kelpo mahdollisuus: Saamelaisalueen Koulutuskeskus.

SAKK on ammatillisen koulutuksen myönteinen outo lintu, valtion oppilaitos, jonka tehtävänä on nimensä mukaisesti tarjota koulutusta erityisesti saamelaisalueen ja saamelaiskulttuurin tarpeisiin. Se on parantanut hurjasti juoksuaan 2000 -luvulla ja lopputuloksena sillä on kilpailukykyinen tarjonta sekä hyvä imago. Se toimii kolmessa toimipisteessä, joista erityisesti Toivoniemi porotalous- ja luonto-ohjaaja koulutuksineen sekä Ivalo kokki- ja lähihoitajalinjoineen ovat nuorten suosiossa.

Mutta tarjonta ei silti kata kysynnän koko kirjoa tietenkään. Moni nuori haluaa nopeasti pois Inarista ja usealle se on tosiasiassa ainoa vaihtoehto. Sodankylä ja Rovaniemi ovat edelleen kärkisijoilla, kun puhutaan siitä mihin linja-automatka muutaman seuraavan vuoden aikana päättyy.

Kaikki tuo on nuoren elämässä siinä määrin merkittävää, että pidettiin seurakunnan Taunon kanssa 20.2. On the air Selvä Kelissä oikein teemalähetys. Koska asia koskee ennen muuta nuoria, kuultiin tietysti asianosaisia.

Soiteltiin Pohjanmaalle Sánna-Maretille, joka painiskeli jatko-opintojen valinnan kanssa vuosi sitten keväällä. Hyvin oli tuoreessa muistissa kaikki se mikä pisti Inarin koulun ysiluokkalaisen miettimään tosissaan. Ei ollut kuulemma helppoa, mutta kun päätös erityislukiosta lopulta syntyi, helpotti. Lähtemisessä itsessään oli myös haasteensa. Sannan valinta ei ole pohjoisen nuorelle tyypillinen ja entiset kaverit löytyvät ihan muualta. Lisäksi kauas on pitkä matka ja elämä Keski-Pohjanmaalla on toisenlaista kuin Kaamasessa. Mukava oli kuitenkin kuunnella Sannaa, valintaansa tyytyväistä nuorta. Voi olla, että erityislukio helpottaa tässä: musiikki yhdistää eri puolilta maata saapuvia nuoria ja lopputuloksena on hyvähenkinen kurssi. Ja kun on hyvä olla, on myös hyvä opiskella ja elää. Ja kotiinhan pääsee aina...

Studiovieraaksi uskaltautui kuin viimeistä peruskoulukevättään elävä Jonna. Selväpäinen ja selkeäsanainen haastateltava oli valintansa tehnyt, joten siltä osin oltiin jo helpon puolella. Ennustaminen on haastavaa, mutta kyllä me seurakunnan kollega Tanen kanssa pidetään kummallisena, mikäli Peräpohjolan Opisto ei Jonnaa syksyllä kutsu. Hyvä on nuorella itsetunto: ei ole helppoa tunnustaa suorassa radiolähetyksessä, että hermostuttaa. Niin pitääkin sopivassa määrin, kyllä homma hoituu kumminkin, epäilemättä.

Studiossa piipahti myös Heikki, oppilaanohjaaja naapurikoulusta. Kiintoisaa jutustelua. Eipä ollut opolla epäselvää siitä mihin työaika kuluu maaliskuun puoliväliin saakka: "Jokaisen lähtijän asiat käsitellään". 

Heikki kuunteli tyttöjä ja oli kuulemastaan ilahtunut. Mukavaa kuultavaa oli se, että joku väylä löytyy suhteellisen vaivattomasti lopulta lähes kaikille. Huolta aiheuttavat opintojen keskeyttäjät ja tieto heistä. Tyytyväisyydellä voitiin todeta se, että ainakin lappilaiset oppilaitokset ilmoittavat kuntien etsivälle työlle kotiinpalaajat. Hyvä näin, järjestelmä on luotu ja toimii. Keskeyttäjäkin kuuluu paljonpuhutun nuorisotakuun piiriin ja on oikeutettu vaikkapa työpaja- tai työkokeilupaikkaan suhteellisen nopeasti keskeytyksen jälkeen.

Pohdiskeltiin myös niitä muutoksia, joita yhteishakuun on tulossa. Keppilinjaan nojaava tehokkuusajattelu voi toimia suunnittelupöydällä ja hallituspuolueiden kabinettipuheissa. Elämä on kuitenkin yllätyksellistä ja liikkuvia tekijöitä on paljon. Entäpä jos ei nappaa, jos valinta ei olekaan oikea, tapahtuu jotain yllättävää ja niin edelleen. Entäpä sitten, jos on jo yksi tutkinto, mutta kun se ei tunnukaan omalta ja olisi parempi vaihtoehto. Jatkossa uudelleenhaku ja opintolinjan vaihtaminen tehdään vaikeaksi. lähes sietämättömän hankalaksi, osin mahdottomaksi. Ja kukaan ei oikeasti osaa ennustaa mitä tapahtuu.

Siinäpä pohtimista tulevaan. Avainkysymykseksi nousee se miten hyvä on osumatarkkuus, kun ensimmäistä valintaa tehdään. Kova haaste oppilaanohjaukselle, vanhemmille ja tietysti nuorelle itselleen. Ja jos halutaan pitää pohjoisen nuoret tulevaisuudessa kotiseuduillaan opintojen jälkeen, on haastetta myös siinä miten koulutuksen, oppilaanohjauksen ja paikallisten elinkeinojen kehittämistyön vuoropuhelua kehitetään.

Avainkysymys. Kuten sekin miten nuoren itsetunnosta huolehditaan kaikkien tahojen yhteistyöllä riittävän ajoissa. Ennen sen linja-auton lähtemistä nelostielle.

Pohtii

Skoeoe

 

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kevätlomalla suksitaan tänne...


Meillä Inarissa on mainio yhteistyöporukka nimeltään Selvä Peli -verkosto. Alun perin liikkeelle lähdettiin ideana tuottaa päihteettömiä vapaa-ajan toimintoja nuorille sekä nostattaa päihteiden käyttöön liittyvää paikallista keskustelua. Päihteettömyys on edelleen tärkeä osa toimintaa, joskin verkosto puhuu nykyään myös inarilaisten nuorten hyvinvoinnin puolesta tehtävästä työstä.

Toiminnallisia tavaramerkkejä ovat olleet koulujen päätöspäivän Game over -tapahtumat kaikenikäisille sekä Selvästi riippumaton -päihdevalistusradat. Kevätloman koko perheen tapahtuma on totellut nimeä Suksi tänne. Sen aika koittaa kohta, mutta tänä keväänä ei puhuta yhdestä tapahtumasta vaan lähes viikon mittaisesta tapahtumien sarjasta. Tuon alkumainoksen lisäksi tulee tässä erilliset infot muutamista päivittäisistä tapahtumista. Kannattaa tutkia tuo eka info tarkasti, sieltä löytyy pohjat....

Suksikaahan näihin. Vastaanotto ja kysyntä vaikuttavat tarjontaan jatkossa, joten siltä pohjalta: mukavaa kevätlomaa...!!!




 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kouluyhteistyön tarve....




Tieto Rovaniemellä pidetyiltä Lapin lastensuojelupäiviltä kertoi taannoin kuinka ansioitunut tutkija ja rakenteita ravistelevista kannanotoista tunnettu Martti Rimpelä oli taas ottanut kantaa. Ennaltaehkäisevän työn tehokkuudesta ja pirstaloituneesta palvelurakenteesta huolestunut Rimpelä oli todennut mm., että kouluihin pitäisi sijoittaa lisää nuorisotyöntekijöitä ja muita yhteisölliseen toimintaan suuntautuneita ammatti-ihmisiä.

Kannanotto ei alan ammattilaisia yllätä. Suomalaisen nuorisotyön kehittämiskeskusteluissa kouluyhteistyö on ollut jo kotvan aikaa keskustelun keskiössä. Sinällään kyse ei ole uudesta asiasta. Kaikenlaista on kehitelty: uusia seiskoja on Inarissakin ryhmäytelty yläkoulujen, Vasatokan, seurakunnan ja kunnan nuorisotyön hyvällä yhteistyöllä, nuorisotyöstä on osallistuttu vanhempainiltoihin, on tiedotettu kouluilla sekä oltu yhteistyökumppanina kutosten loppukevään niveltämisviikon järjestelyissä ja niin edelleen.

On myös muistettava, että arjen nuorisotyössä jokainen nuorisotoimiston työntekijä on jo pitkään toiminut koulujen suuntaan. Painopiste tässä on ollut yläkouluissa. Kymmenessä vuodessa on edetty harppomalla: tarve on lisääntynyt, yhteistyö myös alakouluihin on kehittynyt ja kaikki tunnustavat sen, että kysehän on samoista lapsista ja nuorista.

Kyse ei toki ole vain koulusta: moniammatillinen työote ja erilaiset yhteiset tavat tarkastella asioita ovat kehittyneet todella paljon 2000 -luvulla ja hyvä niin. Tässä on tietysti ollut ja on edelleen omat haasteensa kuten ajankäytön mahdollisuudet.  Erityisen haastavaa on se miten yhteistyötä tehdään aidon yhdenvertaisesti, kummankin tahon lähtökohtia kunnioittaen eikä niin, että nuorisotyöntekijästä tulee joku opettajainhuoneen jatke: välituntivalvoja, monisteiden jakaja tai käytävävahti

Ero nykyisen koulukeskustelun ja aiemman välillä on siinä, että nyt pyritään rakenteelliseen yhteistyöhön, tavoitteellisesti sisälle kouluun. Nuorisotyön näkökulmasta kyse on myös siitä, että mennään sinne missä nuoret ovat. Tässä ulottuvuudessa kouluyhteistyö on sukua verkossa tehtävälle nettinuorisotyölle tai vaikkapa niille kokeiluille, joita lähinnä isot kaupungit ovat tehneet luodessaan nuorille kohtaamispaikkoja kauppakeskuksiin. Isoista puheenollen: maan suurimpien kaupunkien nuorisotyön verkosto, Nuorisokanuuna, on pitänyt koulujuttua niin tärkeänä, että siellä on resurssoitu työmuodon tutkimukseen, koulutukseen ja kehittämiseen erityisen kehittämisprojektin muodossa.

Ratkaisut Inarin tyyppisissä kunnissa nousevat ensisijassa arkitodellisuudesta ei projekteista. Erilaiset selvitykset ja tutkimukset ovat myös kertoneet oppilaiden näkemyksen: opetus on hyvää, mutta meitä ei kuulla eikä meistä olla tarpeeksi kiinnostuneita, oppimistuloksista niinkin. Jo vuonna 2006 tämä tuli esille voimakkaasti nuorisovaltuuston antaessa lausuntoa lasten ja nuorten päihdestrategiaan. Lausunnossa NuVa vetosi siihen, että nuorilla on kova luotettavan aikuisen kuuntelijan tarve ja se esitti, että kuntaan tarvitaan koulukuraattori. Valtuustosalissa käytiinkin kipakkaa keskustelua asiasta. Kuraattoria ei saatu, mutta joitakin järjestelyjä viriteltiin kumminkin.

Inarissa on vallalla sama suuntaus, kuin muualla maassa: lukion vetovoima on hiipunut ja ysiltä lähdetään aiempaa enemmän ammatilliseen koulutukseen. Saamelaisalueen Koulutuskeskus on hyvä paikallinen vaihtoehto, mutta usein ysiltä lähtö merkitsee myös paikkakunnan vaihtamista.  Edellisestä seuraa se, että nuorisotyönkin pitää entistä enemmän toimia aiempaa varhemmin. Yläkoulu alkaa siinä tarkastelussa olla se viimeinen tilaisuus aloitella.


Inarin nuorisotyössä edellinen on merkinnyt sitä, että olemme suunnanneet toisen etsivän aikaa kouluilla tehtävään työhön. Kun mietitään kunnallisen nuorisotyön perustelua nuoria varhain luovuttavien reunaseutujen kuntien näkökulmasta, on keskiössä yksinkertainen, mutta haastava tehtävä: nuoren itsetunnon vahvistaminen. Se tehdään niillä menetelmillä, jotka ovat nuorisotyön keskeistä osaamisaluetta. Tällöin puhutaan nuoren kohtaamisesta sekä yhteisöllisestä ryhmätoiminnasta ja osallisuuden edistämistä. Suomalaista koulua on syytelty suorituskeskeisyydestä ja yhteisöllisen otteen puuttumisesta verrattuna vaikkapa naapuri Norjan vastaaviin. Siis sieltä löytyy mahdollisuuksia ja tarvetta.

Miten temppu tehdään? Ei tietenkään yksipuolisella päätöksellä vaan molemminpuolisen tahdon tuloksena. Oleellista on lisäksi, että etsivälle löytyy koulusta työpari ja paikka missä toimia.

Inarissa astuttiin iso askel keväällä 2011, kun peruskorjatun Inarin koulun yhteyteen saatiin kauan toivottu nuorisotila Vintti. Keskusteluyhteys on luonteva, kun ollaan valmiiksi kouluyhteisön sisällä ja kun välit opettajahuoneen sekä nuorisotoimiston kesken ovat perinteisesti hyvät. Sen pohjalta on hyvä kehitellä oppilaiden kohtaamista sekä miettiä erilaisia kohdennettuja toiminnallisia juttuja.

Ivalossa on edistytty myös. Enpä olisi uskonut, että ihan heti menen täällä uuteen nuorisotyöhön tarkoitettuun tilaan. Tammikuun lopulla kävi niin, kun yläasteella vietettiin etsivä Ronjan työpisteen Nurkan avajaisia. Tilaa oli tuunailtu jo pitkin viime syksyä.  Ronjalla oli mukana maalaamassa, kalustamassa ja viihtyistämässä tilaa parisenkymmentä tuki- ja muuten vaan innokasta oppilasta. Osallistava metodi on tuttu jo 1980 -luvun alusta, jolloin samalla tavalla touhuiltiin yläasteen liepeillä olevaan väestönsuojaan legendaarinen Pommari, inarilaisen nuorisotilatoiminnan pioneerimesta, sekä nykyisen nuorisotila Stönön ensimmäinen kehitysversio toisaalle Ivalojoki rantsuun. Perinne elää, siistiä...

Aika mukavastihan Nurkka on otettu vastaan, kävijöitä riittää. Nurkkaa ja Pommaria yhdistää yksi muukin juttu: kummassakaan ei ole ikkunoita, joista luonnonvalo pääsisi häiritsevästi sisään.

Hyvältä näyttää siltikin...

Mietiskelee
Skoeoe

 

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sámenuoraid konfereansa - saamelaisnuorten konferenssi




Osallistuin konferenssiin. Tällä kertaa ei tarvinnut matkata Inaria etäämmälle. Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvosto piti Sajoksessa saamelaisten kansallispäivän merkeissä kaksipäiväistä tapahtumaa, jonka teemana oli suvaitsevaisuus ja identiteetti.

Konferensseilla on piristävä vaikutus. Niissä tapaa vanhoja tuttuja sekä kohtaa uusia kiintoisia persoonia. Tällä kertaa jälkimmäisen ruumiillistuma minulle oli Seida Sohrabi, Suomen kansalainen ja kurdi, joka aisaparinsa Veeti Nevalan kanssa piti erinomaisen puheenvuoron vihapuheista, niiden tunnistamisesta ja niihin suhtautumisesta. Jututin Sohrabia myös Radio Inarin tarpeisiin. Nuoren naisen arjen elämästä löytyi myös omat, vähemmän suomalaiskansallista ajattelua mairittelevat kokemukset: "vitun neekeri, mene kotiin..." Ja sitä linjaa...

Vihapuheesta ja suvaitsevaisuudesta keskusteleminen on enemmän kuin paikallaan. Erilaisten yhteiskunnallisten kipukohtien kuten työttömyyden ja ulkopuolisuuden lisääntymisen sekä kasvaneen maahanmuuton yhdistelmä on luonut maaperää rasististen mielenilmausten kasvulle. Samaan nippuun maahanmuuttajien kanssa päätyy myös muita vähemmistöjä sekä erilaisuutta.

Vastenmielistä tässä kaikessa yhdenvertaisen ajattelun polkemisessa on se, että sitä harjoitetaan systemaattisesti ja äänekkäästi myös poliittisessa toiminnassa, yhteisten asioiden äärellä. Heillä, joilla on valtaa ja julkista näkyvyyttä, on kaikissa valtaa käyttävissä instituutioissa myös vastuu sanomisistaan ja tekemisistään. Sitä ei pois selitetä edes sillä, että valtakirja on saatu samanmielisiltä äänestäjiltä. Tänään sunnuntaina tuli taas kerran osoitus muusta: kansansuosiota nauttivan puolueen arvostaman kansanedustaja Jussi H:n maakuntamatka Lieksaan oli muuttunut käsirysyksi. Kun tämmöisestä tulee vaikkapa puolueen sisälle vakiintunut ja hyväksytty tapa, ollaan kyllä sananvapauden väärinkäytön tiellä.

Sajoksessa kuultiin myös monikielisyysneuvoja Markus Lyyraa, joka kertoili Ruotsin saamelaisnuorten tilanteesta pohjana kirkon lapsi- ja nuorisotyössä tehty kartoitus. Karu yhteenveto, joka kertoi koruttomasti tilanteen naapurissa oleva vaikea: rasismia, itsemurhia, juurettomuutta...

Tuota selvitystä vastaan oli hyvä todeta konferenssinuorten pikakyselystä löytyneitä kokemuksia. Juuri kukaan ei kertonut itseensä kohdistuneista suoranaisista vihapuhekokemuksista. Nimittelyä ja vitseilyä kylläkin. Kartoitus vastaa omaa kenttätuntumaa. On toki niin, että vitseilyn ja syrjivän kuittailun osoittaminen vihapuheeksi tai rasismiksi on tosi vaikeaa, kun yleistä kiusaamista Kiva koulu -kampanjoinnista sekä muusta puuttumisesta huolimatta esiintyy kumminkin jossain määrin. Tärkeätä on kuitenkin jatkaa kaikkea kiusaamisen ja syrjinnän vastaista työtä. Kiusaamisvapaa Inari on luultavasti myös antirasistinen Inari. Siinä selkeä tavoite kaikille....

Seida Sohrabi muuten muistutteli siitä, että syrjintää esiintyy myös vähemmistöjen sisällä. Vähemmistö voi myös käsitellä enemmistöä tavalla, josta yhdenvertaisuus on etäällä. Perjantaina käyty lyhyt keskustelu pureutui siihen: etelän riuku... Kunnioitusta vai epäystävällistä nimittelyä. Näitä sopii jokaisen tykönään pohdiskella

Tulevaan katsova paneeli

Perjantaina Sajoksessa istui nuorten aikuisten paneeli, jossa syväluotailtiin identiteettiin liittyviä inhimillisiä ulottuvuuksia.

Olipahan mahtava keskustelu. Nelihenkinen panelistiporukka katsoi luottavasti tulevaisuuteen. Se uskoi saamenkielen elpymiseen ja saamelaisnuorten itsetunnon kasvuun. Se tunnisti ongelmia, jotka liittyvät vaikkapa siihen, että noin 70 % saamelaislapsista ja -nuorista asuu ympäri maata, ulkopuolella saamelaisalueen. Läänintaiteilija Tanjan sanoin: "Tiesittekö, että Helsinki on Suomen suurin kolttakylä?" Vanhojen kiistojen jatkuvaan veivaamiseen nelikko ei uskonut. Porukan itsetunto oli riittävä kova siihen, että se halusi katsoa eteenpäin...

Harmitti hivenen yksi tällaiselle hienolle tilanteelle tosi tyypillinen piirre: nuorten asioista keskustelevat nuoret sekä nuorten parissa työtä tekevät persoonat. Paneelikeskustelu olisi ollut oivallista kuultavaa myös emokäräjien jäsenille. Siinä nuorisoneuvostolle tavoitetta jatkoon. Meillä meni lähes 10 vuotta, kun saatiin kunnanvaltuutetut ja johtavat viranhaltijat samaan valtuustosaliin nuorten kanssa pohtimaan nuorten hyvinvointiin liittyviä asioita. Tämän idean saa vapaasti varastaa... Töitä se vaatii, mutta vaiva palkitaan ihan takuulla.

Tuossa paneelissa istui muuten yksi, joka tunnusti olevansa kiinnostunut joskus saamelaiskäräjävaalien ehdokkaaksi. Inarin Mikke on tuttu mies muutaman vuoden takaa. Etelässä opiskeleva Mikke on Inarin nuorisovaltuuston jäsen takavuosilta ja kiinnostus yhteiskunnalliseen toimintaan on selvästi lisääntynyt. Hienoa, on syytä toivottaa hänelle menestystä valitsemalleen tielle. Muille panelisteille Tanjalle, Martalle ja Aslak-Uulalle voisi esittää pyynnön, että tarkistaisivat kantaansa... Näin, vaikka asiahan ei minulle kuulu.

Jututin myös Kaisaa, saamelaiskäräjien nuorisosihteeriä. NuNen toimikausi vaihtuu piakkoin ja oli kiva kuulla, että uuteen neuvostoon on hakeutunut runsaasti nuoria. Edustus  kaikista kieliryhmistä ja eri kunnista sekä citysaamelaisista on turvattu. Mahtavaa... Nuoret tekevät lopulta sen mihin minun ikäluokkani ei pysty: muutoksen...

Kaisa oli tyytyväinen myös parin viikon takaiseen Lapin nuorisofoorumiin. Itse en ehtinyt paikalle kuin murmanskilaisten ja altalaisten ystäviemme osuuteen, mutta saamani palaute foorumista on ollut hieno. Porukkaa oli paljon ja nuorten puhe oli pääosassa. Luulen, että kyseessä oli yksi foorumin 10-vuotisen historian hienoimmista tapaamisista.

Siistiä oli, että tuota Lapin nuorten osallisuusryhmien kokoontumisajoa isännöivät hyvässä yhteistyössä saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto ja kuntamme nuorisovaltuusto. Sillä tiellä on syytä jatkaa niissä asioissa, jotka näitä osapuolia yhdistävät. Niitä löytyy takuuvarmasti ja hyvä niin. Nuorten hyvinvointi on tulevaisuuden näkökulmasta se ykkösjuttu olipa nuori saamelainen, suomalainen tai maahanmuuttaja, ihminen alueella...

Mietiskelee

Skoeoe