perjantai 29. helmikuuta 2008

Karkauspäivä 29.2.2008

No niin....

Se on sitten game over elikkä selvä peli. Ei lopullisesti, mutta ensimmäinen tunti on sinkautettu eetteriin.

Siitä olikin jo aikaa, kun olin edellisen kerran studiossa tosi tarkoituksella siis muutoin kuin haastattelussa. Taisi olla aikaa, jolloin pistettiin nauhaa päreiksi ja teipaamalla kursittiin juttuja kokoon. Eilinen oli siis herkistävä elämys. Mikkiropleemia ja pientä alkukankeutta esiintyi, mutta eiköhän tämä tästä.

Eka viikon vieras oli mies Kirkkohallituksesta elikkä nuorisotyön moniottelija nuorisosihteeri Pekka Tukeva. Kirkkohallitus kuulostaa paperilta ja byrokratialta, mutta ihminen Pekka Tukeva osoittautui mukavaksi ja välittömäksi nuorisoalan ammattilaiseksi. Juttu kulki nuorten asioissa ja niiden edistämiseen tarvittavassa välttämättömässä yhteistyössä. Siihenhän täällä Inarissa on pyritty Selvä Pelin verkostossa. Oli Pekka jopa sitä mieltä, että täällä on tässä mielessä jotain saavutettukin.

Paljon rupateltiin myös siitä miten valtakunnan nuorisotyön asioissa huomioidaan alueiden erilaisuus. Näin tunturin pohjoispuolen näkökulmasta tuntuu usein siltä, että suurten kasvukeskusten ongelmat nähdään ja tunnistetaan reuna-alueiden asioita herkemmin. Niihin myös löytyy lisäresursseja, niitä euroja, jotka eivät sinällään ole kaikki kaikessa, mutta jotka helpottavat kummasti. Jonkinmoinen kapinalipun noston paikka on tässä asiassa paikallaan ja tähän aiommekin tarttua jatkossa.

Ruma nuoruuden julkikuva

Lehtikatsauksessa etsittiin juttuja nuorista. Tuttuakin tutumpi oli havainto siitä, että se on etupäässä ruma nuoruus, joka myy ja synnyttää lööppejä ja pääkirjoituksia. Ohjelmassammekin lienee syytä palata tähän: miksi näin? En edelleenkään tiedä, vaikka takana on lähes 30 vuotta nuorisotyön ammattilaisena, että miksi negatiivinen nuoruus on myönteistä näkyvämmässä asemassa. Eurot tietenkin ja myynniedistäminen, mutta miksi muuten? Miksi? Mitä ja ketä asetelma palvelee. Yleisesti ottaen meillä täällä Inarissa ja pohjoisessa ylipäänsä on hyvät nuoret, paljon paremmat kuin mitä usein kuvitellaan.

Onneksi käteen ajautui Vaikute -niminen julkaisu, jossa eräs inarilainen nuorisovaikuttaja haastoi aikuiset toimimaan siten, että nuorilla olisi koulutuksen jälkeistä tulevaisuutta Inarissa. Tämä henkilö tulee Saariselältä, on nimeltään Jenni Parpala ja toimii mm. Inarin nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Hänenkin ajatuksiin on syytä palata myöhemmin keväällä.

No. Nämä nuorten asiat ovat siis jatkossakin esillä Radio Inarissa torstai-iltaisin ja muutenkin. Ensi viikolla uudet jutut. Otamme mm. selvää siitä mitä kuuluu entiselle inarilaispariskunnalle, joka on asustellut lähes koko kuluvan vuosituhannen Etelä-Savossa? Mikä saa nuoret vaihtamaan Inarinjärven maisemat savolaiseen kaupunkiympäristöön? Siitä ja muustakin torstaina 6.3.

Olkaahan kuulolla.... Niin ja toivebiisejä, esityksiä käsiteltävistä asioista ja kaikesta semmoisesta: heittäkää vinkkiä vaikkapa osoitteeseen selva.peli@gmail.com tai soittamalla Mortille tahi Sepolle...

Kuulemisiin!

torstai 28. helmikuuta 2008

Selva Kelin historian ensimmäinen radiolähetys tänään torstaina 28. helmikuuta Radio Inarissa taajuudella 89.00 ja 95.70 stay tuned!





Tätä kirjoittaessani Seppo vääntää studiossa haastattelua kuntoon ja lähetettävään muotoon. Itse päätin naputella tässä välissä tänne blogiin aloitustekstit ja lisätä starttikuvan.

Radioshown ( kuulostaa mahtipontisen hienolta ) tekeminen vaikuttaa näin ensimmäisen lähetyksen kynnyksellä sangen mielenkiintoiselta. Nuorisotyöntekijä yleensä ottaen suunnittelee, resurssoi ja tekee itse mutta tiedottaminen jää vähän puolitiehen. Tähän asian tilaan toivomme omalta vähäiseltä osaltamme tuovamme parannusta. Asiaa koetetaan vääntää
ainakin meidän Inarilaisten näkövinkkelistä. Yhteydessä ohjelman aikana olemme tuttuihin eri puolilla muailmaa ja kuulostelemme herkällä korvalla miten muut näkevät asiat kauempaa katsottuna.

Ideoita ja kommentteja saa lähettää: selva.keli@gmail.com . Tai sitten livenä, tekstiviesteinä ja voi meille soittaakin.

Profiili ohjelmalla tulee olemaan positiivishenkinen, tulevaisuus näyttää kuinka asiassa onnistutaan.

Myöhemmässä vaiheessa tarjoamme kilpailuja ja fani-tuotteitakin.

Tarjoamme ohjelmaa myös lontooksi, silloin tällöin.. .

Maailmaa ei voi pelastaa, mutta yritetään.

Selvä Keli - elämästäkin kiinnostuneille ihmisille!

Stay tuned!

No niin...
Mortti opettaa allekirjoittanutta selvan kelin blogin käyttöön... Minä puolestani odottelen puhelua Etelä-Savosta tehdäkseniohjelmaan toisen haastattelun, joka tulee eetteriin ensi torstaina elikkä 6.3. klo 19.... Puhelu tuli, joten nyt studioon....
Skööö